En jaksa enää

Hieno homma :)

Koita päästä johonkin terapiaan tai mielenterveyshoitajalle puhumaan surustasi.

Ajattele niin,, että äitisi toivoisi sinun pystyvän jatkamaan elämääsi, vaikka suru sinua painaa, onko sinulla ystäviä tai lähiesiä jolle voisit puhua asiasta.

Sinulla on ollut raskasta. Olet tosi hienosti jaksanut hoitaa kaikki asiat, mutta sureminen on kovaa työtä ja vie voimia. Voisitko puhua isälle, mummille tai jollekin tutulle aikuiselle?

Vähitellen tulee helpompaa. Aikuisena sinulle menee varmaan tosi hyvin. Mutta nyt puhu jollekin aikuiselle, että tarvitset apua.

oletko ajatellut että voisit yrittää muuttaa muiden samassa tilanteessa olevien asemaa kouluttautumalla yrittää kehittää syövälle lääkkeen?

Korkea kuoleisuus väestöstä on joko syöpää tai sydän ja verisuonitauteihin. Sitten päästään jo alkoholiin kuolemiin. Minusta olisi järkevintä kehittää itseämme ja poistaa ja pelastaa samassa tilassa kärsiviä. Turhia kuolemia tulisi välttää välittämällä läheisistä ja itseämme hoitamalla.

Hei nimimerkki Enjaksa

Otan osaa suruusi. Tilanteesi on vaikea, ymmärrän että tuntuu juuri otsikkosi mukaisesti; ettet jaksa. Olen ollut suunnilleen sinun ikäisesi, kun oma äitini kuoli, joten sikäli tiedän jotain siitä mitä koet. Elämä on toisinaan hyvin raskasta, mutta totta on sekin, että niitä helpompia vaiheita ja hyvääkin on edessä - kun vaan jaksat sinne asti. Sinun on hyvä saada itsellesi tukea. Olisiko tuttavapiirissä, suvussa joku sellainen turvallinen ja luotettava aikuinen, joka auttaisi ja etsisi kanssasi ulkopuolisen auttajan; joko terveyskeskuksen tai koulun kautta. Älä jää yksin, kerro aikuisille, ettet meinaa jaksaa. Pidä itsesi puolta.

Tsemppiä ja voimia,
Pirkko-pappi

HYVÄ nimimerkki "en jaksa".. Ymmärrän tuskasi, mutta elämä on kuitenkin arvoaks lahja , jota täytyy viimeisillä voimillaankin yrittää vaalia. Tiedän,mistä puhun. Olen menettänyt sairauden kautta isäni, äitini ja 36-v. veljeni, jonka perhe jäi tänne jatkamaan. Olen kärsinyt masennuksesta, joka aika ajoin syö minua sisältä, enkä kenellekään tohdi puhua. Olen syntynyt 60-luvulla ja kys. asia on itselleni tabu.. Yritä lopettaa se viiltely tietoisesti.. Hae apua lääkäriltä, ystäviltä, isovanhemmilta, kouluterveydestä .. Elämälläsi on tarkoitus, jonka löydät vielä!!!!! Sinun täytyy luottaa parempaan..Rakkautta Sinulle!!!