Moro. Olen koht 17 vuotta täyttävä nuoren pojan alku, ihan semikomea. Olen jonkun verran sosiaalinen, en arista juttelemista, mutta moni asia tässä mättää. Olen viimevuosina ollut masentunut, omissa oloissani ja en löydä tyttöystävää itselleni. En kulje missään max. Juomassa poika "kavereiden" kanssa, muuten ei huvita pyöriä missään. Laitoin lainaus merkit koska en vain pidä heitä mitenkää muina kavereina kuin kaljottelu frendein... Ja nii eihä mul sit muita frendei ookkaa, kukaan ei oo kysyny mua minnekkään moneen vuoteen vapaa ajal, paitsi nämä pari kaverii juomaa.
Olen viikot kaiket pitkät vain kotona ja pelaan. Olen huomannut ettei mitkään muut asiat nykyään enään kiinnosta kuin tytöt, olut ja nhl. Ei vain kiinnosta tehä mitään muuta. Ehkä joku tyttöystävä saattaisi piristää mua mutta en mä sellasta saa mistään vai saako tälläne masentunu poika ketään sellasta mikä sopis mulle? Olen hiukan pinnallinen ulkonäköjen suhteen, mutta itse olen urheilullinen (tai ainakin olin viel vuosi sitten) niin kylläsen tytönki pitäisi olla urheilullinen...
Ja nii en osaa kirjoittaa ja kertoa hyvin asioita, kysyä saa yksityiskohtaisemmin jos ketään kiinnostaa ja sitä rataa.. Et pointtina vaa oli se et pyörin itsesäälissä nii ei mulla vissii tuu olemaan tyttöystävää pitkii aikoihi, joka toisaalta voisi piristää...
Olen viikot kaiket pitkät vain kotona ja pelaan. Olen huomannut ettei mitkään muut asiat nykyään enään kiinnosta kuin tytöt, olut ja nhl. Ei vain kiinnosta tehä mitään muuta. Ehkä joku tyttöystävä saattaisi piristää mua mutta en mä sellasta saa mistään vai saako tälläne masentunu poika ketään sellasta mikä sopis mulle? Olen hiukan pinnallinen ulkonäköjen suhteen, mutta itse olen urheilullinen (tai ainakin olin viel vuosi sitten) niin kylläsen tytönki pitäisi olla urheilullinen...
Ja nii en osaa kirjoittaa ja kertoa hyvin asioita, kysyä saa yksityiskohtaisemmin jos ketään kiinnostaa ja sitä rataa.. Et pointtina vaa oli se et pyörin itsesäälissä nii ei mulla vissii tuu olemaan tyttöystävää pitkii aikoihi, joka toisaalta voisi piristää...
Vastaukset 29
Vanhimmat
et saa
Tällee: http://bot.fi/z03
Moi! Ite oon 16v tyttö. Kuulostaa vähä siltä, että se alkuperänen ongelma ei todellakaa oo tyttöystävä. Se varmasti harmittaa sua ja ymmärrän sen yksin olemisen tosi hyvin. Ittelläni oli varmaan yks oikee kaveri ja seki asuu nyt ihan toisella puolella Suomee. Niitä tuttuja kyllä on, mutta ei kavereita. Kaikki lähti siinä vaihees ku ne ei enää jaksanu mun eristäytymistä. Mulla tosin on diagnosoitu vaikee-asteinen masennus ja muita on tutkinnassa, mutta se ei tee siitä asiasta mitää muuta. Joskus tilanteissa, joissa joku asia vaivaa mieltä oikeen paljo tai olo on muuten masentunu, sitä syytä alkaa etsiä jostain ihan muualta ku pitäis. Kuulostaa myös siltä, että itsetunto on saanu jossain pientä kolhua. Mun mielestä sun pitäis miettiä sitä asiaa silleen, että suljet sen tyttöystävän pois mielestä ja ajattelet millanen sun olos on. Jos oot urheilullinen, niin mee vaikka lenkille ja mieti sitä samalla ja jos tykkäät kirjottaa niin kirjota ylös kaikki tuntemukses. Siis oikeesti älä mieti mitä voisit kirjottaa vaan annat vaan tulla. Voisit yllättyä joistain asioista mikkä siinä tulee esiin. Tai toinen vaihtoeto olis kirjottaa vaikkapa MLL:än nuortennetin kirjepalveluun tai käyttää chattiä. Itellä niistä on ollu tosi paljo apua, kun on saanu jonku, jonka kans selvitellä asiaa. Luulen että sen ansiosta voi olla pari arpeeki, joilta oon säästyny. Se ottaa rohkeutta ja aina ei ees tiedä mitä sanois, mutta pian siihen aiheeseen pääsee. Nehän on tietenki täysin anonyymejä ja kukaan ei voi mitenkää tietää et oot käyny sielä juttelemas. Siinäki saa paljo uusia asioita esille.
Tiedän, että tää voi kuulostaa tyhmältä, mutta sun oikeesti kannattas selvittää se asia ihan juurta jaksain. Kuulostat tosi mukavalta ja järkevältä ja uskon et pääset siitä yli. Tää oon vaan elämänvaihe ja se on susta kiinni miten pääset siitä yli. Usko pois. Mää tiedän mitä vaikee vaihe on. Laita tähän kommenttia jos haluat jutella lisää. Kirjotan kyllä vastausta :) Tsemppiä!
Mä ny kerron tässä itestäni ja tämän hetkisistä tuntemuksista:
Kukaan ei välitä musta oikeasti muutaku läheiset.
Mua pidetään outona tai pidettiin ennen enkä tiiä oonko muuttunu mitenkä.
En välitä enää mistään, en innostu mistään.
Harrastin joukkueurheilua 3luokasta ysiluokkaan mutta lopetin koska ei huvittanut. Alotin käymää kuntosalilla kasiluokalla ja saavutinki myös paljon lihaksia mutta nyt sit amikseen siirtyessä mulla on jäänyt urheilu kokonaan, kun ei vaan kiinnosta kun mikään ei motivoi mua harrastaa liikuntaa. (en tosin liho)
Haluaisin puhua jollekkin mun asioista kasvotusten siten että joku oikeesti ymmärtäis ja haluis auttaa mutta ite en jaksa tehdä asialle mitää.
En usko että kukaan oikeastaa voi auttaa mua tässä.
Mulla on yks tyttökaveri ollaa oltu jo 3vuotta sen kanssa yhteydessä mut nyt viimevuosina ollaa oltu enemmä hissuksee ettei olla juteltu mistää. Ollaa avauduttu toisillemme omista asioistamme ja nähty kasvotusten ja vietetty aikaa porukalla joskus pari krt.
Olen yksinäinen useimmiten paitsi pari tyyppiä kyselee mua kaljalle ja lähen mielelläni mutta sit mua häiritsee mitä porukat musta ajattelee kun jos oon juomassa joka vklp, niin en sit halua aiheuttaa niille mielipahaa. (Alkoholismia suvussa)
Piristyn aina uusista ihmisistä tai vieraista (joita tosin käy max 5krt vuodessa) eli harvoin.
Mulla on hyvät välit porukoiden kanssa.
Innokkuuden puute on tosi tuttu tunne. Sitä ei vaan yksinkertasesti jaksa tehdä oikeen mitään, eikä kyllä huvittas vaikka jaksaiski. Tää johtaa yleensä myös siihen, ettei jaksa/halua enää kiinnostua siitä, miltä näyttää muiden silmissä, mutta silti se häirittee.
Ihmisissä on tosi paha vika, ettei ne halua olla tekemisissä ihmisten kanssa, jokka on jotenki ongelmissa tai allapäin. Ne kokee, että se vaikuttaa niihinki ja joskus tää katkasee jopa parhaiden kavereiden välejä. Se on vaan luontanen refleksi. Siks monilla ongelmaisilla/masentuneilla/alakulosilla ihmisillä on toisia samanlaisia kavereita, joita ei kuitenkaa ajatella ystävinä yleensä. Mutta saman kokeneet ihmiset ymmärtää sitä tuskaa ihan erilailla ja se hylkiminen on lähes kadonnu, koska ymmärrys on ihan eri mittasuhteissa. Tottakai ihan kaveritki voi ymmärtää, mutta itteeni aina häirittee se, että vaikka ne sanoo et kaikki tulee vielä oleen ok, niin itellä on tunne, ettei ne tiedä mistä ne puhuu. Vaikka ne tuntee sympatiaa, niin ne ei osaa ajatella kuinka kuluttavaa se on. Tää verkostoituminen voi olla todella hyvästä ja vertaistuki on paras tuki, mutta sillä on myös kääntöpuolensa. Joskus se päättyy niin, että huonossa kunnossa oleva pitää toista vielä huonommassa kunnossa olevaa pystyssä ja silloin kannetaan jo kahden ihmisen huolet. Se on vähä sama juttu ton perheen ja miksei sukulaisten ja kavereidenki kans. Niistä kantaa huolta ja jokaista tekoonsa pelkää, ettei se vaan satuttasi niitä mitenkää.
Ku henkinen taakka alkaa lisääntyyn ja kasvaan, niin se puolestaan aiheuttaa lisää taakkaa, niiden läheisten muodossa. Sää siis kannat niidenki huolia ja varot niiden satuttamista, mitä siis ihminen normaalisti miettii paljo vähemmän ja oikeestaan vaan tilanteissa, joissa siihen on aihetta.
On tosi kiva kuulla, että on jotain piristävääkin ja se on hyvä asia. Ihan mahtavaa itse asiassa. Vaikka niitä vieraita harvoin käykin, niin ainaki on jotain odottamisen arvoselta tuntuvaa. Ja tosi kiva, että kirjotat siitä tänne. Onko sulla jotain blogia tai nettisivua, jonne tykkäisit kirjottaa? Esimerkiks blogit on ihan mahtavia ajatusten jakoon ja sieltä saa palautetta samankaltasilta ihmisiltä. Elikkä jos sulla on gmail-tili niin kirjaudut sillä bloggeriin, jos se tuntuu hyvältä ajatukselta. Voisit vaikka laittaa tähän linkin niin voisin tsekata, jos tuntuu hyvältä. :)
Toinen on tosiaan sitte MLL:än nuortennetti, jos haluat ihan sellasta yhden henkilön kanssa juttelemista. Nehän on täysin anonyymeja ja kukaan ei tiedä kuka oot. Voit kirjottaa sitte kirjeen kirjepalveluun tai mennä chattiin. Kirjeeseen saa henkilökohtasen vastauksen, ja chatissä keskustelet päivystäjän kanssa.
Itelläni on molemmat vaihtoehdot toiminu todella hyvin ja pari kertaa oon tainnu jättää itteni satuttamisen poiski, koska oon saanu purkaa tunteita ja ahdistusta blogiin tai sille päivystäjälle. Tunnut osaavan kirjottaa tunteistas tosi hyvin ja uskosin sen olevan ihan hyvä keino purkaa niitä. Tosin jos susta tuntuu, että oli edes pienen pieni mahdollisuus esim. lievään masennukseen, niin suosittelisin nuorisopsykiatriaa. En tosin painosta mihkään, vaan yritän ehdotella ja kertoo vähä omia kokemuksiani jos siitä vaikka sattus oleen jotain hyötyä. Keskustelen kyllä mielelläni jos siitä vaan on apua ja saat siitä jotain irti. Kuulostat oikeesti tosi mukavalta ja fiksulta. Kaikki ei vaan ymmärrä, sitä mitä käyt läpitte.
Sitten vielä se inhottava pelottava mörkö kaapista, jota oon miettiny kysyväni tän koko tekstin ajan: Ookko koskaan, edes pikkusen miettiny jotain ittes satuttamiseen (viiltely, ihon polttaminen tai vaikka kaahailu jollain kulkupelillä niin, että tiedät sen olevan vaarallista, mutta jatkat silti, tms.) liittyvää tai onko/onko ollut ajatuksia tyyliin "olis parempi jos kuolisin"?
Tiedän että kuulostaa hieman liian pitkälle viedyltä, mutta haluan vaan osata neuvoo kunnolla jos vaan voin. Tunnistan noista tunteista niin paljo itteeni, etten voi olla olematta huolissani vaikken sua tunnekkaan. Vastailekko vaikka taas tähän niin voidaan puhua lisää :)
Itsetuhosia ajatuksia on ollut, oon ajatellu viiltäiskö ranteen/kurkun auki siten et vuotaisin kuiville... Ampuisin pistoolil päähä. "Vois kuolla ei kukaa muu jää kaipaamaa ku läheiset."
En oo ajatellut viiltelyä sellasena tuskan lievittäjänä, en oo kokeillu niin en myöskään tiedä et mikä helvetti siinä muita kiehtoo, et miks ylipäätäsä pitää viilellä, turhaa paskaa. En oo niin alas ainakaan vajonnu et siirtyisin itsensä vahingottamis ajatuksista tekoihin.
En mä jaksa mitää ihmeempää blogia alkaa kirjottelee, tääki ketju tuli alotettuu ihan randomisti kun ottaa vaa päähän tää elämä. Oon ennenki kirjotellu tänne jotai joskus vuosia sitten ja nyt taas palasin kirjottaa, mut eri aiheesta.
Kyllä, olen ehkä vähän masentunut mutta en sitten tiedä jaksanko tehä asialle mitään, Elämä nyt on mitä on eikä psykiatrin kanssa jutustelu mitään auta. Täältäkin voi saada hyviä vastauksia ja ratkasuja tähän mun elämän tilaan, en tarvi psykiatrin apua.
Parivuotta sitten alotin facebookissa juttelee parille tytölle kaveri mielessä jne. Halusin avautua jollekkin ja saada sympatiaa et joku tietäis musta jotai, enkä vaan pyöris itse säälissä niin ettei kukaa edes tiedä mikä mulla on. Ja kyllähän se avautuminen facebookissa autto ja tein myös sit anonyymi kik accountin ja levittelin sitä täällä s24:ssä et saisin juttu seuraa muiltakin.
Kyllä se avautuminen autto ja se et ettei avautuminen ollut vain ykspuolista että mullekin sitten avauduttii niin se tuntu kivalta et joku haluu luottaa muhun.
Nykyäänhän mä en jaksa enää mitää avautumista kellekkää puolirandomille enkä jaksa muuta turhaa paskaa jauhaa viestittelyllä.
Tiedän tunteen tosi hyvin. Ei sitä jaksa ja tuntuu tosi paskalta ajatukselta edes harkita puhumista ammattilaiselle. En tainnu aiemmin kirjottaa, mutta ittehän sain apua puoliväkisin. En halunnu kertoo kenellekkää, en halunnu lopettaa viiltelyä, enkä ainakaa halunnu lähtee psykiatriselle. Ainut mitä oikeestaan halusin oli istua kotona, mieluiten mahdollisimman eristäytyneenä ja mahdollisimman lähellä sitä sheiverin terää. Viiltely vapauttaa endorfiineja, jotka aiheuttaa hyvänolontunnetta ja se kipu (jos siis sen huomaa kaikelta ahdistukselta) vie ajatukset pois paskasta, koska koko aivot keskittyy siihen kohtaan ja yrittää viedä pois uhkaavasta tilanteesta. Se on luontanen refleksi. Ei ihminen esimerkis tajua vetävänsä kättä pois kuumalta hellalta, vaan se tulee automaattisesti. Tää sama refleksi yleensä estää ihmisiä vahingoittamasta itteensä tahallisesti, mutta tilanteessa jossa ihminen kokee olonsa niin pahaks, että sillä omalla itellä ei oo mitään arvoo ja haluaa vaan lopettaa sen henkisen tuskan, niin tätä refleksiä voi käyttää hyväks, samoin ku niitä endorfiineja. Ihmiskeho on siitä outo, että se pyrkii lievittään sitä kipua heti vapauttamalla endorfiineja, mikä tapahtuu vaikka sitä kipua ei pahalta ololta huomaiskaa. Tähän ajatusten hetkelliseen katoamiseen ja endorfiinien piristävään vaikutukseen turvaudutaan ja joskus siitä tulee ainut keino selvitä. Niin mulle on käyny. En osaa ajatella mitään muuta keinoo tuntee olooni edes hetkellisesti paremmaks, vaikka mä tiedän että se on vaan kehon luontanen reaktio. Mutta mä tiedän, että sitä on helppo käyttää hyväks. Eli se on eräänlainen addiktio.
Ja niinku itte puhuit, niin puhuminen on hyvä apu ja saat iloo siitä, että joku ymmärtää ja avautuu sulle takaisin. Vaikka mää oonki lähes täydellinen randomi niin ymmärrän kyllä sua täysin. Kuulostat siltä, että sulla on paljo henkistä taakkaa ja ehkä vähän sitä masentuneisuuttakin, mutta ei paljoo. En oo lääkäri, mutta veikkaisin korkeintaan lievää masennusta. Googleta vaikkapa "F32.0" niin löydät varmaanki oirelistaa, josta voisit tarkistaa, että olisko sen olemassaoloon mahdollisuutta. Jos olis niin juttelu on se ratkasu. Siihen käytetään terapiaa ihan yksistään, toisin kun mun vakavassa masennustilassani, jossa on lääkitykset ja psykoterapiat. Tai sitte voit koittaa googlettaa "BDI 21" Siitä saa listan kysymyksiä, ja niihin vastaamalla se määrittää sulle pistemäärän ja antaa arvion masennuksen mahdollisuudesta (ei ollenkaan, lievä, keskivaikea, vaikea). Olisi todella hyvä selvittää edes se mahdollisuus, koska sulla on ollu itsetuhoisia ajatuksia. Joskus jos tulee joku iso pettymys, niin ne ajatukset voi vaihtua tekoihin ennen ku sitä edes tajuaa. En vihjaa, että sulle tulis, mutta hyvä se on tietää.
Oon sitä mieltä, että sun pitäis kyllä puhua jollekulle. Vaikka se sitte olis puolirandomi, mutta se lopettaminen vie vaan huonompaan suuntaan ja ne tunteet alkaa kasaantua. Olisko vaikka perheenjäsenelle helppo puhua? Kuitenki välität niistä ja ne rakastaa sua. Oon varma, että ne kuuntelis.
Joo. Täältä voi saada ratkasuja, mutta siinä tuleeki se ongelma vastaan. Se ratkasu nimittäin vois just nyt olla se puhuminen. Niinku aiemmin mainittin, niin mut käytännössä pakotettiin psykiatriselle, mutta nyt oon onnellinen et menin. Luulen, et jos en olisi menny sinne, niin mun tilanne vois olla vieläki pahempi ku se jo on. Asioiden kertominen autto mua saamaan oikeen hoitomuodon ja puhuun asioista.
Kiva, että kirjotat niitä asioita edes tänne. Se on hyvä juttu. Mää kirjottelen kyllä takasi heti ku voin jos tää on sellanen, mihkä tykkäät kirjottaa.
Sain testistä 14 pistettä.
10 - 18 pistettä:
"Mielialasi vaikuttaa alentuneelta. Sinulla näyttää olevan lieviä masennuksen oireita."
Kyllä mä joskus iha näistä samoista asioista oon äidille vähän avautunut et vituttaa, ei kiinnosta mikään, kukaan ei kysy mua ikinä minnekkää, ei ole kavereita, vitun tylsää.
Mua taidettiin kiusata henkisesti 1-luokasta 6-luokkaan, mut ei vissiin niin pahasti kun en muista noista ajoista oikeen mitään. Mulle vittuiltii ala-asteella, syrijittii ja kerran tais ollakki fyysistä kiusaamista kans. ei se kiusaaminen hirveen pahaksi voinu muuttua kun opettajat oli kuitenkin jo tietoisia kiusaamisesta ja puolustivat mua.
7. luokalla olin täyspelle, pelleilin ja en saanut sit hyvää palautetta luokkalaisilta. :D noh kasiluokal sit vähä rauhotuin ja sit alotin jo juttelee paril tytölle mun luokalta mun ongelmista ja ne anto hyvää palautetta et oon muuttunu mukavemmaks.
Ylä asteella en tainnut olla hirveen sosiaalinen, ysiluokalla olin ihan iisisti en paljoo puhunu muille kuin luokkalaisille. sit jos tuli juteltua nii sit se meni aina sellaseks 2-mieliseks vitsin heittelyks. Sekään ny sit ei ollu mikää hyvä juttu. Mutta nii vissii toi ala-asteen kiusaaminen on vetäny mut tälläseks haluamattomaks jne. kun en sit ysiluokalla ollut sosiaalinen niin sosiaalisuus jäi kokonaan pois. No nyt sit täs amikseen kun menin nii siellä aloin paljon enemmä juttelee ja näi tää sit alkanu täst rullaa mut hyvin hitaasti, eteenpäin kuitenkin.
Onkos tässä koko ketjussa ny tullu vastattuu sun kaikkii kysymyksii ?
Joo, on. Eikä niihin oo pakko vastata jos ei halua. Näin tän perusteella neuvoisin kyllä keskusteleen niiden perheenjäsenten kans noista sun mieltä painavista asioista. Ehkä keksisitte yhdessä parhaan mahdollisen ratkasun tohon mielentilaan. Istutte ihan yhdessä alas niin, ettei kellään oo kiire mihkää ja puhutte sen asian lävitte. Kuulostaa siltä, että oon voinu vähä ärsyttää sua tällä kyselyllä, mutta toivon, että siitä joka tapauksessa on ollu jotain apua ja oot voinu tajuta ittekki jotain uutta. Jokaisella on elämässä alamäkiä, mutta niistä selvitään kyllä yhdessä. Tuki on kaiken a ja o.
Kiusatuks joutuminen nostaa puolustusmekanismeja ja on hyvä, että se ei menny sen pahemmaks ja ne opettajat puolusti. Aina niinkää ei oo. :D
Kiva, että asiat rullaa eteenpäin. Toivon, että musta oli edes vähän jotain apua ja voi olla tulevaisuudeski jos haluat puhua. Tsemppiä! :)
Jos ihminen ei oo onnellinen, ei toinen ihminen tee sitä välttämättä onneliseks... Tää kaikki lähtee omasta päästä
Tosi kurja toi sun tilantees
Voit kyl laittaa kikkiin viestiä niin voisin yrittää piristää sua.
Kik:kaunokki
En mä usko, että masentuneisuus ajais tytöt pois- siis varsinkin, jos on komea( ikävä sanoo toi, mutta se on fakta). Muijat,no siis mä ainakin saattaisin kiinnostuu alakuloisemmastakin tapauksesta, jos ulkonäkö nappaa ja jos persoonallisuus on mielenkiintoinen. Oon itsekin melko pinnallinen, kun jätkiä chiikailen, vaikka itsekin oon semikamaa ulkonäön suhteen( tai ainakin oudon näköinen...heh..heh..). Pointti kuitenkin on, että älä huoli liikoja niistä muijista. Kyllä se oikee vielä vastaan tulee, vaikkei se oiskaa se kaupungin kaunein missi( en tarkota, että pitäis tyytyy kehen vaan, kosk nii en tekis itekkää..joten ei olla tekopyhiä). Kantsee yrittää tutustuu tytöihin avoimesti, koska vaan harvoissa tapauksista tyttö tekee alotetta, koska no..se on kiusallista johtuen monesta syystä. Itsevarmuus on okei, mutta liikaakin on liikaa. Voit kysellä multa neuvoo ja nii edes päi, jos on tarvetta. On kiva olla avuks. On hyvä neuvoo oman lajin yksilöiden suhtee;)
Niinno koitaha sit tutustua tyttöihi ku et kule paljoo missää :D vittu mitä paskaa xDd
ainakaan minun mielestä jätkän masentuneisuus ei ois este seurustelulle, kunhan vaan on hyvä luonne ja ollaan samantyylisiä
toisaalta, jos ois niin vakava masennus kyseessä, että toinen ois minunkin seurassa masentunut niin kyllähän se omaakin mielialaa laskisi ja silloin seurustelu vois olla vaikeempaa
Niinno, mäku ny oon tämmöne
Rauhallinen välillä hiljanen kun ei keksi puheen aihetta, enkä hirveemmi osaa jauhaa paskaakaa, et puhun asiaa vaan... ja no mulla on myös puheen tuottamisessa ongelmia, unohtelen sanoja, sana varasto välillä vähän huono kun alottaa selittää jotain pitempää juttua... sit nolostun kun menee sönköttämiseks :D
ei tuollanenkaan mitään haittaa ja luultavasti se kuitenkin helpottuu kun tutustut tyyppiin paremmin ja sitten puheenaiheitakin on helpompi keksiä :)
Älä ole yhtään huolissas, tää jätkä on iältään 28v ja en vieläkään ole löytänyt sitä oikeaa!
Vaikka monta naista tullut ja mennyt kukaan ei ole päässyt edes käymään kynnyksen "paremmalla" puolella!
Haha, eli makuhuoneen puolella ;)?
Mitä peleistä pelaat? Voisin tulla pelaa sun kaa ;)
Pelkkä nhl 15 ps3:lla xdd hyi jotkut codit tai bf xdd
Minulla kuule sama juttu. Paitsi että en ite ees miellä tätä mikskään masennukseksi enää kun tätä on ollut jo ainakin kutosluokalta asti (meen kesän jälkeen lukion tokalle). Päivät nyt menee vaan siihen lähinnä ku vahin pikkusiskoa kun äiti on töissä ja on mulla kyllä kaks kaveriikin,mut nään niitä nyt aika harvoin kun ne asuu toisella paikkakunnalla.
joskus on huonompia päiviä jollon vaan nukun ja olen tietokoneella koko päivän.sillon saattaa alentua niin synkkiin ajatuksiin että välillä ne yltyy teoiksi.
Saattaa tuntua että on niin suuri ahdistus päällä ettei tiedä miten päin olisi. Mulla on taas vähän silleen noiden ihmisten kanssa et oon luonteeltaniki ujompia tyyppiä ja lähinnä ihmisten (muiden ku tuttujen) kanssa oleminen lähinnä vie voimat ja saa aikaan vitunmoisen ahdistuksen.
oon käynyt kyllä joskus pari vuotta sitten psykiatrillaki juttelemassa ku äiti paasas että mun pitäs mennä sinne, ei jaksanu enää katsella kun olin niin surkeana koko ajan. Eipä se mitään auttanu ja lopetin parin kerran jälkeen,kun ei tuo puhuminen (varsinkaan tuntemattomille)oo mun juttu ja en saanu kerrottua sille kaikkee läheskään.
kai mitä tällä viestillä yritin kertoa on se että osaan samaistua siihen mitä kirjotit ja toivon että voit jatkossa paremmin
Mmh, mä vaan olen ja pelaan. Pelaaminen on niin arkipäivästä jo et se menee olemisesta. Mä oon oikeestaa yleensä ilonen, mut sit niiku sullaki nii välil sit tulee niit synkempii hetkii et "vituttaa, ei huvita, vittu oispa kaljaa, haluun hermo savut(en polta vakituisesti), haluun vittuun täält himasta. vittu ku seki piti sit päättyy noin oltaspa viel yhes. En saa ketää enää, vittuako mä tääl himas masentelen nyt vittu ulos! Minne?! Niimpä vittu minne?? ei oo frendei stna.
En tiedä miten asiat olis jos en pellais nhl? Tai mulla ei olis ylipäätänsä mitään konsolei? Olisinko pahemmin masentunu kun ois vitun tylsää vai olisinko jo löytäny frendei? Siinäpä sitten on pohdittavaa.
Itselläni on myös melkein samoja tunteita kuin ap:lla (olen kylläkin 15v poika). Joka vuosi sama juttu kesäisin, ei ketään, kukaan ei välitä, kukaan ei pyydä ulos.. Lista on hyvinkin pitkä. Olen myöskin entinen koulukiusattu (ala-asteella). Kestin sen hakkaamisen, haukkumisen, nöyryyttämisen. Minulla ei ole yhtäkään kaveria. Purkaan yksinäisyyteni peleihin. On ollut myös aika rankka tausta.. Eikä psykologitkaan auttanut.
Tota noin.. Ap:lle haluaisin sanoa, että vaikka elämä onkin paskaa niin älä menetä uskoa tulevaisuuteen. Joka aamu herään ja sanon itselleni "elä parhaasi mukaan". Tämä lausahdus merkitsee minulle sen että vaikka on paska tilanne se ei estä mua tekemästä mitään. Ja vaikka en suoriutuisi päivän tehtävistä täydellisesti niin tein kuitenkin tehtävä parhaani mukaan. Tärkeintä on vain tehdä kaikki parhaasi mukaan. Elä parhaasi mukaan, ole sosiaalinen parhaasi mukaan.
Uskon aina parempaan, usko sinäkin. Jokaisella on syynsä. Sit kun oot päässy tilanteesta ohi niin ymmärrät sun luonteita paremmin. Suosittelen että pysähdyt miettimään "miksi olet sellainen kun olet nyt". Nämä asiat sanon elämänkokemuksestani. Muuten toivon sinulle kaikkea hyvää jatkoelämään :)
Jea! Viestiketjun alottaja täs kirjottelee!
Rupesin ajattelee et jos alottas Uudestaan sen harrastuksen minkä lopetin vuosi sitten. Tuli käytyä ekois reeneis eile ja motivaatiota on jatkaa. Mut vhä pelottaa et se motivaatio tippuu kun oon paljo jäles muista joukkuetovereista... Kunto ihan paskana ku röökiä ja kaljaa vetäny viimesen 366pvän aikana, ilman kunnollista liikuntaa. Ja nii toi motivaatiohan tais iskeekkin täs kesän aikana kun mielikirkastu lomailun ja yhden tytyn ansiosta kun tuli juttelee hot or notissa...(kerron lisää alempana) et siis mielee tuli et jotai on kyl tehtävä tälle päivittäiselle istumiselle et nyt sitä liikuntaa... En tykköö lenkkeilystä niin sit joku joukkueurheilu.
Ja niin ylempänä mainitsinki et täs nyt sit on tullu juteltuu yhen tytyn kans ja ollaa nähtykki kerran, tosin viimeks 1,5vko sitte... Jatkoakin on kyll luvassa mutta en tiedä millon. Taitaa tyty esittää hiukan vaikeasti tavoiteltavaa kun ei paljoo viestejä laittele tai yritä oma aloitteisesti sopia uutta treffi aikaa kun parit treffi yritykset menny vhä pielee kun tää menny bilettää... Joo eikai mulla muuta, mut vastatkaa mulle jotai te ketkä vastailitte aikasempiiki viesteihi nii nään et te luette vielä tätä!
Hei! Mukavaa että sait motiaatiota! Toivottavasti jaksat yrittää ja motivaatio pysyy päällä, vaikka kunto ois laskenut.
Pakko sanoa että nostan hattua ihmisille jotka jaksaa edes yrittää vaikka elämä tuntuu paskalta.
Tsemppiä tän tytön kanssa! ;)
Joo tarviin vtust tsemppii ku tuntuu silt et oon iha sekasi ku en tiiä edes et missä mennää
Oon vhä ihastunu jo toho tyttöö ekoi treffei jlkee ja haluun tutustuu siihe, mut musta tuntuu et se joteki yrittää vaa testata mua et oonko kiinnostunu siitä itestä henkilöstä vaiko sen pikkuhousuista... Vittuku täs jo kulunu 1,5vko ekoi treffei jlkee ettei olla päästy vielkää toisil treffeil vaiks kysyinki ekoil et nähtäskö uudestaa nii se vaa vastas et mikä ettei. Pelleileekö se vaa ku oon pari krt yrittäny jo kysel ja sopii et millo nähtäs ni ekaks viime sunnuntaina olis pitäny nähä ku puhuttii ja oltii molemmat sillee et joo nähää, mut sit se meniki juomaa kavereittensa kanssa. Joo o ja maanantainaki se olis ollu vapaan mut sit se oli darras nii ei sit nähtykkää ollenkaa. Noh tänää perjantainaki se olis kuulemma vapaan paitsi menee kuulema joskus sit jonnekki nimeltä mainitsemattomalle paikkakunnalle. Ja nii sit se ei osaa vastata varmasti et nähääkö vaiko eikö? Huoh ottaa pääh tollane epävarmuus ku pitää kuiteki itekki suunnitel kyydit jne et millo ja minne... Vai keksinkö jotai muuta. Noh jos sit tän vko sunnuntaina nähtäs ku se olis vapaan ...
Vittuku ressaa stna oon ihastunu vähä tähä tyttöö ja haluun tutustuu kunnol ja nii mut sit tälläne helveti hidas tahti et nähää 2vko välei tyylii nii huoh... Mulla ois vittu joka pvä aikaa vaikka mennä tän tytyn kans johki ja tutustuu mut ei sit vissii sil oo