Minä ja mieheni olemme jo pitkään puhuneet lasten hankkimisesta. Olen itse 23-vuotias ja mieheni 22-vuotias. Elämäntilanne ei kuitenkaan ole nyt kaikista sopivin lapselle, miehelläni on opiskelut kesken ja itselläni ei ole vakituista työpaikkaa.
Nyt on sitten niin että olen ehkäisystä huolimatta raskaana. Menkat ovat aina olleet säännölliset ja hälytyskellot alkoivat soida kun niitä ei viikkoon näkynyt. Apteekista testi ja tulos oli selkeät kaksi viivaa. Varmuuden vuoksi testasin vielä uudelleen ja positiivistahan se näytti edelleen.
Ongelma tässä on se miten jatketaan. En ole kertonut raskaudesta miehelleni sillä en ole itsekkään oikein sisäistänyt asiaa. Ehkäisynä käytämme kondomia sillä pillerit eivät minulle sovi. Olemme aina olleet tarkkoja ettei kondomi hajoa yms. mutta yksikin pieni erehdys riittää. Haluan kovasti lasta mutta elämäntilanteemme on hankala lapsen kannalta. Mieheni aloitteesta päätimme jättää perheen perustamisen myöhemmäksi. Ratkaisu asiaan olisi tietenkin abortti. Mutta ei se ole niin yksinkertaista. Jäisikö mieltäni vaivaamaan se että ensimmäinen raskauteni keskeytettiin, ensimmäinen lapsenalkumme? Abortti olisi järkevä ratkaisu mutta siltikään se ei tunnu siltä oikealta ratkaisulta. Miten mieheni reagoisi jos haluaisinkin pitää lapsen? Adoptiota en edes harkitse. En pystyisi luopumaan lapsesta sen jälkeen kun olen kantanut häntä sisälläni 9 kuukautta. Tiedän etten pystyisi siihen.
Mistä voin tietää mikä ratkaisu on se oikea?
Nyt on sitten niin että olen ehkäisystä huolimatta raskaana. Menkat ovat aina olleet säännölliset ja hälytyskellot alkoivat soida kun niitä ei viikkoon näkynyt. Apteekista testi ja tulos oli selkeät kaksi viivaa. Varmuuden vuoksi testasin vielä uudelleen ja positiivistahan se näytti edelleen.
Ongelma tässä on se miten jatketaan. En ole kertonut raskaudesta miehelleni sillä en ole itsekkään oikein sisäistänyt asiaa. Ehkäisynä käytämme kondomia sillä pillerit eivät minulle sovi. Olemme aina olleet tarkkoja ettei kondomi hajoa yms. mutta yksikin pieni erehdys riittää. Haluan kovasti lasta mutta elämäntilanteemme on hankala lapsen kannalta. Mieheni aloitteesta päätimme jättää perheen perustamisen myöhemmäksi. Ratkaisu asiaan olisi tietenkin abortti. Mutta ei se ole niin yksinkertaista. Jäisikö mieltäni vaivaamaan se että ensimmäinen raskauteni keskeytettiin, ensimmäinen lapsenalkumme? Abortti olisi järkevä ratkaisu mutta siltikään se ei tunnu siltä oikealta ratkaisulta. Miten mieheni reagoisi jos haluaisinkin pitää lapsen? Adoptiota en edes harkitse. En pystyisi luopumaan lapsesta sen jälkeen kun olen kantanut häntä sisälläni 9 kuukautta. Tiedän etten pystyisi siihen.
Mistä voin tietää mikä ratkaisu on se oikea?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sun täytyy itse tehdä päätös ja kysyä miehen mielipide. Täältä saat "vastauksia" ja mielipiteitä moneen eri suuntaan. Toiset haukkuu murhaajaks jos teet abortin ja toiset jankuttaa 12/32 "säännöstä". Sä itse päätät sun elämästä ja nyt teet itse tärkeän päätöksen. Mun mielipide on, että pidä se lapsi.
Kyllä abortti jäisi mieltä vaivaamaan.
Ei teidän tilanteenne ole kovinkaan katastrofaalinen. Kyllä te pärjäisitte. Ja tiedäthän, että miehiä otetaan mutta lapsia saadaan.
Voihan toki käydä niinkin, että saat keskenmenon.