Nyt loppuu

Uusi hallitus vaatii vastikkeellisen sosiaaliturvan.
Työttömyyskorvaukset ja sosiaalituet alas.
Spurgut metsään kotipolttoista juomaan.
Suomella ei varaa elättää tenukeppejä ja hermosairaita bentsoveijareita.
Kuljetukset alkavat Puohitieltä ensiksi.
Maalla odotellaan työvoimaa risusavottaan ja kaalinpäitä nostelemaan.
Miksi holistilla tai lääkeriippuvaisella tulisi olla oma asunto ?
Niitähän mahtuu navetan pankolle satoja...
1151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sanokaa joku tämän aloittajan osoite niin teen ovihyökkäyksen sinne.

Äänestä

Yhteiskunta ei voi enää rahoittaa vapaamatkustajia, päihdeongelmaisia ja holtittoman käytöksen seurauksista kärsiviä.
Sukulaiset, ystävät ja vapaaehtoisjärjestöt ovat oikea taho.
Moni oppii myös kadulla ja yömajoissa työn ja leivän kunnioituksen.
ilmastomme talvikausineen myös hoitaa ongelmaa.

Äänestä

Minulle kelpaisi hyvin sosiaaliturvan alasajo, mutta silloin pitäisi lopettaa myös kaikki muukin hyysääminen. Esimerkiksi kaikki päihteet tulisi laillistaa ja verottaminen pitäisi lopettaa ja valtion monopolit pitäisi purkaa, että köyhät voisi työllistää sitten itsensä pienyrittämisellä. Voisimme sitten esimerkiksi ryhtyä pontikankeittäjiksi, oluen panijoiksi ja hampunkasvattajiksi.

Äänestä

Tuo kohta. Hermosairaita veijareita. Jos joku on saanut hermosairauden muusta kuin alkoholista. On vaikka ollut raskaissa töissä niin on kyllä oikeutettu lääkkeihinsä ja asuntoonsa. Eri asia jos alkoholismi on tehnyt hermosairauden.

Äänestä
  • Miksi hyysäät? Ei se ole valtion tehtävä hyysätä sairaita. Valtion ei tarvitse järjestää mitään hyvinvointi tai hoivapalveluita, mutta valtion tehtävä ei ole myöskään verottaa tai estää elinkeinovapautta, joten kilpailun takia sairaalapalveluiden hinnat pysyvät kohtuullisina ja kaikista köyhimmät voivat käydä santun vastaanotolla hoidattamassa sisäelimet. Toki hyysäysvapaassa valtiossa olisi enemmän hyväntekeväisyyttä ja mahdolisuuksia elättää itsensä omalla työllä, joten kenenkään ei luultavasti tarvitse turvautua santun lääkäripalveluihin.

    Äänestä

Penisa.

Äänestä

Hyysäysvapaassa valtiossa valtiolla on vain poliisi, oikeuslaitos ja armeija, jotka suojelevat vain vakivalta ja omaisuusrikoksilta ja muiden valtioiden hyökkäyksiltä ja koska kaikki byrokraatit ja hyysääjät on heitetty hiuksista vittuun, niin valtiota pystyy pyörittämään pienellä budjetilla. Hyysäysvapaassa valtiossa olisi täydellinen yksilön ja elinkeinonvapaus, joten kansalaiset pystyisivät helposti elättämään itsensä. Valtion järjestämiä palveluita on vähän, mutta vastapainona on täydellinen vapaustehdä mitä vain, kunhan ei loukkaa muiden kansalaisten koskemattomuutta tai omaisuutta.

Aloittajakin joku ihme hyysäri, tapa itsesi!

Äänestä

itse ajan aamuisin ladalla alkoon.provo tepsi.auttaa rapulaan

Äänestä
  • Oletko valtiolta pummaava maatalousyrittäjäloinen?

    Äänestä

  • Penosa.

    Äänestä

Se nyt on vaan niin, että päättävässä asemassa olevat porvarit eivät halua eikä uskalla lakkauttaa tukiaisia, koska käyttävät itse niitä kaikista eniten. Eduskuntakin täynnä jotain pummeja, jotka pummaavat valtiolta maataloustukija yms. Santtukin käy ilmaiseksi töissä, koska loispummiporvari kävi kerjäämässä te-toimistosta ilmaistatyövoimaa ja saa siihen vielä yhteiskunnan tukea. Hallituksen pummit on tehnyt tästä mahdollista, koska omistavat itse myös näitä yhteiskunnan varoilla loisivia yrityksiä.

Toisekseen, jos sosiaaliturva lakkautetaan tai pienenetään merkittävästi, mutta muita muutoksia yhteiskuntaan ei tehdä, niin köyhät alkavat tekemään väkivaltaisia varainsiirtoja rikkailta itselleen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


traktorillatöihin kirjoitti:

Uusi hallitus vaatii vastikkeellisen sosiaaliturvan.
Työttömyyskorvaukset ja sosiaalituet alas.
Spurgut metsään kotipolttoista juomaan.
Suomella ei varaa elättää tenukeppejä ja hermosairaita bentsoveijareita.
Kuljetukset alkavat Puohitieltä ensiksi.
Maalla odotellaan työvoimaa risusavottaan ja kaalinpäitä nostelemaan.
Miksi holistilla tai lääkeriippuvaisella tulisi olla oma asunto ?
Niitähän mahtuu navetan pankolle satoja...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu