Olen hyvin arka, huonoitsetuntoinen ja kärsin äärettömän lamaannuttavasta esiintymispelosta. Harjoitus ei ole tehnyt mestaria vaan lukuisten myötähäpeätä herättäneiden kokemusten myötä olen tullut vain varmemmaksi siitä, että minä en ole hyvä esiintyjä, en sitten mitenkään. En osaa ilmaista itseäni suullisesti paniikin vuoksi, enkä ilman paniikkiakaan ole siinä hyvä.
Jätin nuorena lukion kesken ja menin töihin, koska stressasin esiintymisiä, vaikkei niitä edes paljoa lukiossa ollut. Se vähäkin ahdisti liikaa. Myöhemmin keskeytetty lukio jäi vaivaamaan ja niimpä kirjoitin nyt viimein keväällä aikuislukiosta ylioppilaaksi töiden ohella hyvin arvosanoin. Olen arkuuteni lisäksi kokenut itseni aina jostain syystä muita huonommaksi ja tyhmemmäksi. Muistan nuorena ajatelleeni että olen varmasti niin tyhmäkin etten kuitenkaan pääsisi edes yo-kokeista läpi, joten miksi en keskeyttäisi. Nyt kun suoriuduin opinnoistani kiitettävästi saaden opettajiltakin kiitosta, ymmärsin, että en ole huono tai tyhmä opiskelija, en lainkaan, olen ihan fiksu ja oivaltava yksilö joka oikeasti nauttii lukemisesti, etenkin itsenäisestä pänttäämisestä. Olen tiedonjanoinen ja uusien asioiden oppiminen on minulle palkitsevaa.
Kun viimein sain lakin päähäni, itkin onnesta, vihdoinkin sain jotain aikaiseksi, vaikka olen jo 26-vuotias. Yo-juhlahumun jälkeen jäi kuitenkin jäljelle kovin tyhjä olo, tässäkö tämä nyt oli? En tahtoisi tyytyä vain tähän, tahdon enemmän. Lukio kirvoitti minussa halun oppia ja kehittää itseäni lisää, tiedän pystyväni siihen. Ainut ongelmani se, minne hakisin. Uskoakseni minulle oikeampi paikka voisi olla ammattikorkean sijaan yliopisto, koska painottuisin mieluiten teoreettisempaan opiskeluun kuin käytännönläheiseen. Mutta miten arka, esiintymiskammoinen (tai suorastaan esiintymisfobiasta kärsivä) ihminen voi pärjätä yliopistossa? Olen myös kova stressaamaan. Jos pyrkisin yliopistoon ja pääsisin sisään, olisinko käytännössä järjestänyt itseni keskelle pahinta painajaistani, stressiä ja esiintymisiä? Vai onko se sopiva paikka tällaiselle yksinäiselle puurtajalle joka pitää itsenäisestä opiskelusta? Aikuislukiossa sai myös esimakua itsenäisestä opiskelusta, rankkaahan se välillä oli mutta nautin siitä.
Onko minun mitään järkeä hakea yliopistoon jos rehellisesti sanottuna koen, etten ikinä selviäisi seminaareista ym.? Ärsyttää tämä perustavaa laatua oleva huonommuuden tunne muihin nähden ja alisuoriutujaksi tekevä esiintymiskammoni.
Jätin nuorena lukion kesken ja menin töihin, koska stressasin esiintymisiä, vaikkei niitä edes paljoa lukiossa ollut. Se vähäkin ahdisti liikaa. Myöhemmin keskeytetty lukio jäi vaivaamaan ja niimpä kirjoitin nyt viimein keväällä aikuislukiosta ylioppilaaksi töiden ohella hyvin arvosanoin. Olen arkuuteni lisäksi kokenut itseni aina jostain syystä muita huonommaksi ja tyhmemmäksi. Muistan nuorena ajatelleeni että olen varmasti niin tyhmäkin etten kuitenkaan pääsisi edes yo-kokeista läpi, joten miksi en keskeyttäisi. Nyt kun suoriuduin opinnoistani kiitettävästi saaden opettajiltakin kiitosta, ymmärsin, että en ole huono tai tyhmä opiskelija, en lainkaan, olen ihan fiksu ja oivaltava yksilö joka oikeasti nauttii lukemisesti, etenkin itsenäisestä pänttäämisestä. Olen tiedonjanoinen ja uusien asioiden oppiminen on minulle palkitsevaa.
Kun viimein sain lakin päähäni, itkin onnesta, vihdoinkin sain jotain aikaiseksi, vaikka olen jo 26-vuotias. Yo-juhlahumun jälkeen jäi kuitenkin jäljelle kovin tyhjä olo, tässäkö tämä nyt oli? En tahtoisi tyytyä vain tähän, tahdon enemmän. Lukio kirvoitti minussa halun oppia ja kehittää itseäni lisää, tiedän pystyväni siihen. Ainut ongelmani se, minne hakisin. Uskoakseni minulle oikeampi paikka voisi olla ammattikorkean sijaan yliopisto, koska painottuisin mieluiten teoreettisempaan opiskeluun kuin käytännönläheiseen. Mutta miten arka, esiintymiskammoinen (tai suorastaan esiintymisfobiasta kärsivä) ihminen voi pärjätä yliopistossa? Olen myös kova stressaamaan. Jos pyrkisin yliopistoon ja pääsisin sisään, olisinko käytännössä järjestänyt itseni keskelle pahinta painajaistani, stressiä ja esiintymisiä? Vai onko se sopiva paikka tällaiselle yksinäiselle puurtajalle joka pitää itsenäisestä opiskelusta? Aikuislukiossa sai myös esimakua itsenäisestä opiskelusta, rankkaahan se välillä oli mutta nautin siitä.
Onko minun mitään järkeä hakea yliopistoon jos rehellisesti sanottuna koen, etten ikinä selviäisi seminaareista ym.? Ärsyttää tämä perustavaa laatua oleva huonommuuden tunne muihin nähden ja alisuoriutujaksi tekevä esiintymiskammoni.
Vastaukset 2
Vanhimmat
EIkö ole edes kohtalotovereita?
Kirjoituksesi on koskettava. Oikein isot onnittelut yo-tutkinnosta!
Kaikki eivät ole esiintymishaluisia, vaan viihtyvät paremmin sivummalla vähin äänin. Se ei ole tyhmyyttä. Hienoa, että lukio antoi sinulle uskoa itseesi ja intoa jatkaa opiskelua.
Opiskelu yliopistossa vaatii riittävää itseluottamusta ja kiinnostusta opiskeltavaa ainetta kohtaan. Opiskelijoiden joukossa on ujonpuoleisiakin, jotka menestyvät aivan hyvin.
Paljon varmaan riippuu tiedekunnasta, miten paljon esiintymistä on. Itse olen opiskellut humanistisessa tiedekunnassa, siellä esiinnytään hyvin vähän. Kaikki jännittävät esiintymistä enemmän tai vähemmän, mutta kenenkään opinnot eivät tietääkseni ole siihen kaatuneet. Lievä jännitys kuuluu asiaan. Yliopistossa ei naureta kömmähdyksille ikävästi, sillä kömmähdyksiä sattuu kaikille.
Olen varma, että selviydyt yliopisto-opiskelun vaatimista esiintymisistä. Ne eivät ihmeellisiä ole. Muutkin ovat selviytyneet. Ihan tavallinen saa olla, jännittää saa. Älä luovu isosta unelmasta esiintymispelon vuoksi. Et ehkä koskaan ala suorastaan pitää esiintymisestä, mutta selviydyt kyllä. Minäkin selviydyin ja valmistuin.