Hakijamäärä laski humanistisessa tiedekunnassa yhteensä 22% edellisvuoteen verrattuna. Onko odotettavissa pisterajojen putoamista? Vai hakeeko humanistisesti motivoituneimmat edelleen yhtä paljon?
Helsingin pisterajat
4
196
Vastaukset
- austerism1
Kysymykseesi en osaa vastata, mutta spekuloin hakijamäärien laskeneen siksi, että nykyaikana jyllää hyötyajattelu on kova pelko, etteivät humanistit työllisty.
- tsirputi
No joo, monella opiskelijalla tuntuu olevan intressinä rahakas työpaikka kuin varsinaisesti tiedon luominen. Jotkut ovat sanoneet, että maailmassa on jo tarpeeksi tietoa. Ehkäpä näin, mutta yksi henkilö ei voi mitenkään olla perillä puolestakaan siitä, ja jo siksi tämä tietotulva vaatii lukuisia asiantuntijoita pysyäkseen hallinnassa. Lisäksi nykyaika on erinomaista aikaa sivistää itseään, ja tiedon herättäessä uusia kysymyksiä tutkijoiden arvo pysynee tulevaisuudessakin korkealla.
- 2_as12
Myös minua kiinnostaisi tietää vastaus aiheen aloittaneen henkilön kysymykseen, toisin ei spesifisti vaan yleensä: onko hakijamäärän putoamisella laskeva vaikutus pisterajaan
Olen kiinnostunut tästä lähinnä siksi, koska näin sattui käymään oman hakukohteeni, jota en tässä sen kummemmin aio yksilöidä, kohdalla, siis hakijamäärä putosi viime vuodesta, ja haluaisin tietää, onko minulla mahdollisuutta päästä sisään vaiko ei.
Selvittääkseni asiaa tein korrelaatiolaskelmia, ja näyttäisi siltä, että sekä hakijoiden kokonaismäärän että valintakokeisiin osallistuneiden hakijoiden määrän selitysaste pisterajasta on oman alani kohdalla melko heikko -- toki jälkimmäisen tekijän kohdalla suurempi kuin ensimmäisen.
Saamani tulos kummastuttaa minua erityisesti siksi, koska luulisi sen olevan täysin itsestään selvä tosiasia, että mitä enemmän on hakijoita, sitä enemmän on joukossa lahjakasta hakijamateriaalia. Lahjakas hakijamateriaali puolestansa saa joka tapauksessa hyvät pisteet, ja näin ollen pisterajan tulisi kaiken järjen ja logiikan mukaan nousta. Näin ei kuitenkaan oman alani kohdalla ole jostakin kumman syystä viime vuosina käynyt. Mistähän tämä voisi johtua?- ylioppilas-trukinkuljett
4103 työtöntä filosofian maisteria.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.633776Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883159Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin892401Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141630Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701398- 981270
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä401182- 501011
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11011Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä561010