Topf 1400 CRC, ollut muutaman kk:n käytössä. Laitteessa on koko ajan pieni hurina, joka ei häiritse eli tuskin sitä edes kuulee kuin tarkkakorvainen vaimoni. Aikaisemmassa Topikan mallissa 4400 sitä ei ollut. Kuka tietää, mikä hurinan aiheuttaa, ikään kuin joku pyörii koko ajan.
Pientä hurinaa
21
1235
Vastaukset
- PysäytäKiintolevy
Oletko ottanut laitteen asetuksista jatkuvan ajansiirron pois päältä? Se aiheuttaa jatkuvan hurinan. Kiintolevyn kestoikä moninkertaistuu ja sähkönkulutus laskee, kun sen sammuttaa joutoaikoina. Minulla on TF 5100PVR-versio ja siinä on valikossa kohta MENU-Asetukset-Katseluajan siirto. Siinä alunperin luki "Käytössä". Kun siihen laittaa "ei käytössä", kiintolevy pysähtyy joutoaikoina. Se lähtee kyllä heti käyntiin, kun tallennus tai live-katselun pysäytystoiminto laitetaan päälle. Katselu jatkuu viivästettynä painettaessa tauko-nappia uudelleeen ja reaaliaikaan palataan Stop-napilla.
- kyllä.kestää
"Kiintolevyn kestoikä moninkertaistuu "
-
Tarvitseeko moninkertaistua ? meillä ei saanut pois humaksista, on käynyt 10 vuotta kaikki illat. Alussa ehkä 6 vuotta yötäpäivää, koska oli yläkerrassa ja katseltiin tallennuksia useassa paikassa.
Meistä on hienoa kun saa aina pysäytettyä tai katsottuna heti toiseen kertaan edellisen.
- s77
Ei ole ajansiirto käytössä. Hurisee!!!!
- fdcgscd
Onko televisiossa oma digiboxi? Jos on, niin voit sammuttaa Topparin ellet tallenna tai katso tallenteita. Hurina katoaa...
- s77
Digiviritin tietenkin telkussa. Katson telkkua kuitenkin Topikan kautta Kysyin huollosta tätä, ja sanoivat sen kuuluvan asiaan. Kovalevy pyörii. Voi olla myös resonanssista johtuvaa, kun alusta on epävakaa.
- Topitopakka
s77 kirjoitti:
Digiviritin tietenkin telkussa. Katson telkkua kuitenkin Topikan kautta Kysyin huollosta tätä, ja sanoivat sen kuuluvan asiaan. Kovalevy pyörii. Voi olla myös resonanssista johtuvaa, kun alusta on epävakaa.
Miksi katsot telkkaa Topikan kautta jos Sulla on Digi-TV? Hurina johtuu tuosta kovalevyn pyörimisestä ja kuuluu Topikan ominaisuuksiin. Pidä Topikka valmiustilassa telkan "normaalissa" katselussa. Saattaa pidentää sen käyttöikää.
Topitopakka kirjoitti:
Miksi katsot telkkaa Topikan kautta jos Sulla on Digi-TV? Hurina johtuu tuosta kovalevyn pyörimisestä ja kuuluu Topikan ominaisuuksiin. Pidä Topikka valmiustilassa telkan "normaalissa" katselussa. Saattaa pidentää sen käyttöikää.
Ehkä siksi, että kun on tottunut siihen. ettei katselu ole sidottu aikaan ei paluuta aikojen kyttäämiseen ole.
Kovalevyt ovat yksilöitä. Jotkut pitävät tuollaista matalataajuista huminaa. Solle e oikein voi mitään.- KuisHurisee
okaro kirjoitti:
Ehkä siksi, että kun on tottunut siihen. ettei katselu ole sidottu aikaan ei paluuta aikojen kyttäämiseen ole.
Kovalevyt ovat yksilöitä. Jotkut pitävät tuollaista matalataajuista huminaa. Solle e oikein voi mitään.Okaro, ymmärsit kait väärin. Aloittaja katsoo live-lähetystä Topparin boxin kautta ja siihen ei ole mitään perusteltua syytä.
Ohjelmoin itse ajastimella ja epg:llä tallennukset ja katson lähes yksinomaan tallenteita, jolloin Toppari tietenkin on "päällä".
- riuloitsijamoisio-o
Pieni hurina.kohina ja piulinta kaapelissa ei ole pahitteeksi
- Huriseeko_tuuletin
Takaseinässä näyttää olevan tuuletinta varten tehty aukotus. Ilmeisesti siinä pyörii joku halpismallin tuuletin. Jos sellainen siellä häiriköi, niin vaihda sen tilalle kunnollinen kuulalaakeroitu tuuletin.
- kannymann
Ei niitä saa mennä availemaan kuin vain valtuutetun huoltoliikkeen asentaja.
- Huriseeko_tuuletin
Anteeksi tyhmyyteni. Valtuutettuja huoltoliikkeitä Topfieldillä taitaa olla vain yksi ja ainoa http://www.topfield.fi/epages/FinTop.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/FinTop/Categories/Tuotetuki ja siellä tuskin välitetään hurinoista. Kaikki on kunnossa jos boksi hurisee eikä kyseessä ole siis takuun piiriin kuuluva asia..
Jos hurina häiritsee, niin suosittelen käyttämään virtakytkimellä varustettua sähkön jakolautaa. Digiboksin virtakytkimellä ja kaukosäätimen virtapainikkeella pompitaan vain valmius- ja käyttötilan välillä. Virtalähde viritin on jatkuvasti sähköissä ja siksi tuuletin pyörii koko ajan. Millaista meteliä se mahtaakaan pitää parin vuoden kuluttua?
Olen tässä vuosien mittaan korjaillut toistakymmentä erimerkkistä digiboksia vaihtamalla virtalähteen kondensaattoreita ja olen jopa korjannut parin pienen huoltoliikkeen asentajan työn jäljet. Kun ei ollut liikkeen huoltomiehellä sopivia komponentteja, niin ylisuuret konkat oli laitettu pitkien johtojen varaan, kun ne eivät mahtuneet piirilevylle niille varattuun tilaan. Takuut menee jos kannen sinetit rikotaan, mutta näiltä oli jo takuut menneet.. Osa on ollut omia ja loput tuttavien laitteita. - fdcgscd
Huriseeko_tuuletin kirjoitti:
Anteeksi tyhmyyteni. Valtuutettuja huoltoliikkeitä Topfieldillä taitaa olla vain yksi ja ainoa http://www.topfield.fi/epages/FinTop.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/FinTop/Categories/Tuotetuki ja siellä tuskin välitetään hurinoista. Kaikki on kunnossa jos boksi hurisee eikä kyseessä ole siis takuun piiriin kuuluva asia..
Jos hurina häiritsee, niin suosittelen käyttämään virtakytkimellä varustettua sähkön jakolautaa. Digiboksin virtakytkimellä ja kaukosäätimen virtapainikkeella pompitaan vain valmius- ja käyttötilan välillä. Virtalähde viritin on jatkuvasti sähköissä ja siksi tuuletin pyörii koko ajan. Millaista meteliä se mahtaakaan pitää parin vuoden kuluttua?
Olen tässä vuosien mittaan korjaillut toistakymmentä erimerkkistä digiboksia vaihtamalla virtalähteen kondensaattoreita ja olen jopa korjannut parin pienen huoltoliikkeen asentajan työn jäljet. Kun ei ollut liikkeen huoltomiehellä sopivia komponentteja, niin ylisuuret konkat oli laitettu pitkien johtojen varaan, kun ne eivät mahtuneet piirilevylle niille varattuun tilaan. Takuut menee jos kannen sinetit rikotaan, mutta näiltä oli jo takuut menneet.. Osa on ollut omia ja loput tuttavien laitteita."Digiboksin virtakytkimellä ja kaukosäätimen virtapainikkeella pompitaan vain valmius- ja käyttötilan välillä. Virtalähde viritin on jatkuvasti sähköissä ja siksi tuuletin pyörii koko ajan."
Tuuletin ja kovalevy eivät pyöri valmiustilassa vaikka laite sinänsä on sähköissä. Toimii aivan kuten tietokonekin.
En ymmärrä aloittajan halua pitää Toppari koko ajan päällä. Kuluu ja kuluttaa 30W tuossa tilassa ( valmiustilassa 1W ). - miten_antennijohto
fdcgscd kirjoitti:
"Digiboksin virtakytkimellä ja kaukosäätimen virtapainikkeella pompitaan vain valmius- ja käyttötilan välillä. Virtalähde viritin on jatkuvasti sähköissä ja siksi tuuletin pyörii koko ajan."
Tuuletin ja kovalevy eivät pyöri valmiustilassa vaikka laite sinänsä on sähköissä. Toimii aivan kuten tietokonekin.
En ymmärrä aloittajan halua pitää Toppari koko ajan päällä. Kuluu ja kuluttaa 30W tuossa tilassa ( valmiustilassa 1W ).Ehkä hän kierrättää antennijohdon Topfieldistä telkkariin?
Seinä -> digiboksin viritin 1 -> (loop-kaapeli) viritin 2 -> televisio
Näiden nykyisten Topfieldien kanssa antennissignaali ei jatka matkaa tv:hen ellei joko digiboksin virta ole päällä tai jos ei ole vaihdettu asetuksista, että on käytössä aktiivinen valmiustila.
Oletuksenahan siinä on passiivinen valmiustila, jossa virrankatkaisu sammuttaa laitteen niin, että vain virtanapissa palaa joku ledi, laitteen näyttö on pimeä (ei näytä kellonaikaa) eikä antennisignaalia kierrätetä.
Ratkaisu on: MENU -> Järjestelmän asetukset -> Lisäasetukset
Valmiustila = Aktiivinen (jos antennikaapeli menee digiboksista televisioon)
Antennihaaroitusta käytettäessä (jolloin omat johdot seinästä telkkariin ja digiboksiin) tuossa voi olla "Passiivinen" jolloin digiboksi kuluttaa vähemmän sähköäkin valmiustilassa.
Tuossa vaikka vinkkiä Topfieldin asetuksista:
https://www.dvdplaza.fi/forums/showthread.php/91154-Topfield-HD-boksiin-laittamani-asetukset-tehdasasetusten-palautuksen-jälkeen
- On.muitakin.digibokseja
Itse pidin Topfieldiä lasiovella varustetussa laitehyllyssä, jossa takaseinä oli avoin eikä laitteen alla ollut mitään sellaista laitetta, joka olisi lämmittänyt lisää. Lisäksi laitoin huonekaluhuovasta lisäpalaset laitteen jalkojen alle. Lasiovi vähensi hurinaa hieman ja avoimen takaseinän ansiosta ilmanvaihtokin oli OK. Mutta lopulta kyllästyin siihen hurinaan ja naksukaukosäätimeen, annoin Topfieldini pois ja hankin Linux-pohjaisen digiboksin, jossa on hiljainen ja asetuksista säädettävä tuuletin ja jonka jo ennestään monipuolista ohjelmistoa kehitetään käyttäjien toiveiden mukaan koko ajan lisää (toisin kuin Topfieldillä).
- wdfgh
Monessa boxissa on puhallinjäähdytys, kuten tietsikoissa
Ääni vähenee jos on pehmeällä alustalla, kokeile mitä lähellä on Kukaan ei ole ottanut huomioon näillä palstoilla pientä tuuletinta laitteessa!?? Eiköhän se ääni tule sieltä. Täällä joku väittää, että telkkua voi katsella ILMAN että boxi on päällä!!? Näkyykö kaikki kanavat!!? Mulla ei MTV3 eikä Nelonen ei SubTV, EIKÄ mitkään Hd-kanavat. EIKÄ Viasatin korttikanavat, kun Toppari kiinni!??? Edellisessä mallissa voi pitää kiinni, jos ei tallentanut. Hiukka hölmöö sähkönkulutusta!!
- dvzdx
Ainakin kaikki ilmaiskanavat ( siis myös MTV3, Nelonen ja Sub ) näkyvät vaikka laite on sammutettuna eli "valmiustilassa" edellyttäen MENU -> Järjestelmän asetukset -> Lisäasetukset/Valmiustila = Aktiivinen.
Korttikanavista en tiedä, kun ei ole korttia.
- t-kappale
Laita tuollainen T-kappale niin ei ole väliä onko boksi päällä vai ei.
http://www.satshop.fi/distribution/jakajat/jakaja-1-iec-naaras-2-iec-uros-5-1000mhz-metallikotelo.html- spjp
Antennipistokkeessa on jo tuo, sillä siitä lähtee piuha myös toiseen telkkuun. Makuuhuoneessa kun ei ole antennipistoketta, talo rakennettu -85.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persujen mukaan rasismi on huumoria
Vaan kun koomikko kutsui Halla-ahoa fasistiksi, niin piti haastaa oikeuteen. Mihin se huumorinitaju yhtäkkiä hävisi? ⠀2486409Rasismia kaikkialla näkevät ovat Suomen tyhmimpiä ihmisiä
ja monillahan kuluu myös mielialalääkkeitä, eli päässä on ongelmia. Mutta he eivät tajua kuinka paljon ja ihan todellis1965956Ei kahta sanaa etteikö Petteri Orpo hyväksy rasismia
Koska jatkaa hallituksessa rasistisen perussuomalaisiksi itseään kutsuvan puolueen kanssa. Se on Petteri Orpon arvomaai175499Mitkäs nuorisoporukat ovat toisia nuoria ryöstelleet (selvää rassismia)
No poliisi kertoo, että maahanmuuttajataustaisia ovat, ja isot porukat sillä yhden suomalaisen uhrin kimpussa on ollut j1014247Hallitus on kaadettava ja Orpon on erottava
Mikään muu hallitus ei ole oman elämäni aikana tuhonnut näin paljon tämän maan taloutta ja työllisyyttä sekä suomen main1433523Lasse Lehtonen vaatii persuja pyytämään anteeksi aasialaisilta
Persut ova romahduttaneet Suomen maakuvan parissa päivässä negatiiviseksi rasismillaan ja se alkaa vaikuttamaan jo Suome1303343HS 12/25 kysely: persut romahti, demarit raketoi
Kyyti on kylmää persuleirissä, saattaa vetää siellä silmätkin viirulleen. Sen sijaan SDP:n puoluetoimistolla voidaan pok233046Töppö-persut ovat todella tyhmiä
sen kertoo tämäkin avaus: "Persujen suosio vain laskee" Töppö-persu vaan unohtaa, että ennen tätä galluppia persujen kan82502Rasismi rapauttaa Suomen mainetta ja hallituksen hiljaisuus pahentaa vahinkoa
Finnairin viesti Japanista on pysäyttävä: suomalaisen politiikan rasismikohut heijastuvat suoraan matkustuspäätöksiin ja2632459- 1332306