Miksi virolaiset käyttäytyvät kuin slaavit

samaasukuavai

Suomalaisia muutti Ruotsiin aikoinaan lopulta murto-osa. Virolaisilla eli pikkuryssillä näyttää olevan tavoitteena Balkanin slaavilaisten serkkujensa tapaan tehdä Suomesta Malmön, Södertälje, Itävallan ja Unkarin kaltainen slaavilainen siirtomaa. Pikkuryssät näyttävät unohtuneen ettei edes YYA-sopimus kieltänyt MIEHITTÄMÄTTÖMÄKSI JÄÄNYTTÄ SUOMEA puolustamasta omaa maataan.

11

938

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • viron_nainen

      Tämä paikka on hirveä ja ihmiset ja heidän ajattelut tässä myös, mutta yritän kuitenkin keskustella tässä.
      Työskentelen vielä Suomen yrityksessä Virossa, koska minun pitää tehdä vielä toimistotöitä pari vuotta. Lapsi tarvitsee apua koulussa, koska Viron koulut ovat tosi hyvät ja sieltä tulevat fiksut ihmiset. Mun pojastakin tulee finanssialan johtaja, hän tarvitse vielä mun apua pari vuotta ja mulla pitää olla aikaa ja energiaa sitä tehdä. Niin että täytyy työskentellä vielä vietää pari vuotta Suomen yrityksessä ja Suomen asiakkaiden kanssa. Olen rehellinen ja sanon, että se ei ole mikä onni: palkka ei ole hyvä ja Suomen asiakkat ovat hirveämpää, joita olen tavannut.
      Menee vielä ehkä pari vuotta ja sitten saan mennä työskentelemään kouluun opettajaksi, jota olen opiskellut. Uskon, että Suomessakin on koulussa työskenteleminen vaikea, mutta mä nyt tunnen jo pari vuotta, että virolaiset teinit ovat helpompaa kuin suomalaiset asiakkaat. Ymmärrättekö?
      Joka päivä tunnen, että suomalaiset vihaavat virolaisia. Miksi? Teemme oma työtä kunnalisesti, mutta tästä ei riittää. Puheissa suomalaiset eivät pitää veneläisistä eikä ruotsalaisista, mutta kuitenkin tekevät hyvijä näköjä, kun kommunikoivat veneläisten kanssa. Edes somalialaiset ja toiset maahanmuuttajat eivät ärsytää teitä, vaikka he eivät halua eikä osakin usein tehdä kunnolista työtä. Mutta se kaikki on suomalaisille ihan OK. Mutta ne virolaiset, ne ovat kaikkien Suomen ongelmien syyt.
      Itse asiassa on totta, että kun kaikki ne virolaiset ahkerat työntekijät tulevat Suomesta pois, niin se teidän sosialisysteemi romahtaa. Kuka tekee Suomessa sitten niitä helpoja ja huonosti maksettu töitä?

      Luen tästä usein, että sonotte, että virolaiset ovat "pieniryssät" Oletteko huomannut itse, että suomalaiset ovat ihan kuin veneläiset? Suomalaiset tulevat usein velkaan ja eivät maksaa virolaisille rahoja. Veneläiset tekevät myös usein näin. Virolaisilla on saksan kasvatus ja he maksavat kunnollisesti laskuja. Suomen naiset luulevat, että mies TÄYTYY olla kotona. Veneläiset naiset miettivät niin myös. Viron naiset asuvat usein yksin, kasvatavat itse ylpeästi lapsia ja eivät tarvitsekin miestä, jos hänestä ei tule mikää tulosta kotona. Virolaiset eivät ole niin kiirellisesti ärsyttyvä ihmiset kuin suomalaiset. He osavaat odottaa rauhallisesti ratkaisuja ja ne tulevatkin pian. Suomalaiset alkaavat heti sanomaan huonoja sanoja - samaa tekevät veneläisetkin.

      Mulla on häpi, kuin mietin suomalaisten asiakkaiden sähköposteille - vaan tosi pieni osa virolaisista puhuu niin huonosti, kuin yli puoli suomalaisista.

      Mä en näe hyvää tulevaisuutta Suomelle. Teillä henkilökohtaisesti ja myö valtiolla on liian paljon lainoja. Te ette voi elää sitä yvää elämää itse asiassa. Se tule kaikki teidän lasten tulevaisuudesta. Viron koulut ovat tosi hyvät, sieltä tulevat tosi fiksut ihmiset ja rahoja menee sen vuoksi 3x vähemmän kuin Suomen kouluissa. Mä olen ihan varma, että 20 vuoden jälkeen Virossa on elämä parempi kuin Suomessa. Ja jää vaan muistitus tosi huonon vasaanotosta Suomen poulelta tänään. Ja ei ole sitten suomalaisillakin odotaa tästä parempaa vastaanottoa.
      Niin miettikää, onko järkevä elää ulos virolaisilla omia kompleksseja, joita saitte 60. luvuilla Ruotsista?

      • jussamulukkujärvi

        En minäkään ymmärrä tuota aloittajan vuodatusta veljeskansasta. Luulen että nuo moittijat on työttömiä jotka purkavat katkeruuttaan että muka Virolaiset vievät heidän työpaikkansa. Uskon myöskin että jos heidän kansantuetteensa nousee yhtä hurjasti kuin on noussut heidän uudelleen itsenästymisensä jälkeen, on heillä kohta parempi elintaso kun meillä, niinkuin myös oli 100v sitten.
        Perimätieto kertoo, että ennen sotia, Suomenlahden kalastajat kun olivat lähteneet syksyisin vaihtamaan silakoita viljaan (Viroon nimittäin) kun se oli vauras maa, olivat pukeneet kaikista huonoimmat rytkyt päällensä, että vauraat Virolaisisännät olisivat säälistä antaneet vähän ylimääräistä kaupoista (köyhänapua) ja usein olivatkin kantaneet ylimääräisen ruissäkin paattiin.

        Mutta sitten menneinä vuosikymmeninä ryssä imi ne niin kuiviin että jopa hengissäsäikyminen oli taitolaji.


      • katsonpeiliin

        Lue uudelleen kommenttisi niin löydät vastauksen. Et kykene sanomaan mitään myönteistä suomalaisista ja vielä kyselet miksi suomalaiset vihaavat virolaisia?!?!

        Parempi olisi kun kysyisit miksi virolaiset vihaavat suomalaisia, siitä kannattaisi jatkaa kerran mainostat omaa rehellisyyttäsi :)


    • kovempaa_hoitoa

      Aloittaja on pääsyt taas suljetulta osastolta netin ääreen. Kuka on taas laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan? Viekää se takaisin ja tuplatkaa lääkitys. Sähköshokit voisivat auttaa kun käytetään korkeimpia tehoja.

    • Kirjanpainattaja

      Kävin tiistaina pitkästä aikaa Tallinnassa tekemässä bisnestä, hankintasopimusta, eihän Suomessa saa mitään tehdyksi useampaan viikkoon lomakauden vuoksi.
      Vaikutelmani virolaisesta firmasta oli edelleen yhtä hyvä kuin joskus 90-luvulla, jolloin siellä kuljin myyntimatkoilla.
      Tehokasta ajankäyttöä, tarkoituksenmukaiset toimitilat, hyvät digiajan menetelmät ja osaaminen. Tekevät samoja hommia kuin täällä meillä ilmeisesti ainakin yhtä hyvin ja huomattavasti halvemmalla.

    • kunnonkansalainen

      Jotkut virolaiset haluavat tahallaan ymmärtää väärin ja haluavat verrata virolaisten muuttoa Suomeen vs. suomalaisten muuttoa Ruotsiin 60-luvulla. Kyse on aivan eri asioista.

      Valitettavasti Virosta valtiona, eikä virolaisista ole mitään hyötyä Suomen kansantaloudelle -päinvastoin. Virolaisista ja Virosta hyötyvät pelkästään veron- ja palkanmaksun vähentämistä haluavat firmat, sekä suomalaiset bussi- siivous- ja rakennusyrittäjät, jotka hakevat firmoilleen nopeaa voittoa, vaikka pidemmällä tähtäimellä se kostautuu ala-arvoisena työnjälkenä, laatuna. Suomi ei saa verotuloja ja lisäksi suomalaisia ammattilaisia on samaan aikaan työttöminä.

      Kaikenlaiset lieveilmiöt kuuluvat myös kuvaan: -autoveronkierto
      -veronkierto
      -rattijuopumukset
      -varkaudet
      -murrot
      -yleinen moraalin rappio
      -itä-eurooppalainen mentaliteetti

      • Mejaheyhdessä

        Miksi koko ajan viitataan asioissa "hyötyä Suomelle" ja ajatellaan pieniä asioita. Eikös sekin ole hyvä jos yhteisistä hankkeista on hyötyä Virolle. Silloin yhteistyö naapurin kanssa paranee ja erot supistuvat. Yhdessä kaksi pientä pärjäilee paremmin.


      • Kunnonkansalainen
        Mejaheyhdessä kirjoitti:

        Miksi koko ajan viitataan asioissa "hyötyä Suomelle" ja ajatellaan pieniä asioita. Eikös sekin ole hyvä jos yhteisistä hankkeista on hyötyä Virolle. Silloin yhteistyö naapurin kanssa paranee ja erot supistuvat. Yhdessä kaksi pientä pärjäilee paremmin.

        Asia voidaan kääntää myös niin että Virosta on massiivista haittaa Suomelle. Viro ei ole edes neutraali valtio siinä mielessä, kuten esim. Norja Suomelle.

        Lisään vielä isot tulonsiirrot ja sosiaalituet, jotka valuvat Viroon ja ovat niin ollen pois Suomen taloudesta ja hyvinvoinnista. Suomen pitäisi ajatella ensisijaisesti suomalaisten etua, eikä jonkun Viron tapaisen kehitysmaan, sitä varten on EU:n kehitysrahasto.

        Jos asunnossasi olisi luteita, niin ymmärtäisitkö niitä ja antaisit niiden imeä sinusta verta? Tai jos suolistossasi olisi heisimatoja, jotka kalvaisivat sinua koko ajan heikommaksi, niin ajattelisitko että niidenkin pitää elää etkä ottaisi mitään lääkkeitä niiden tuhoamiseksi?


    • sirupaiteva

      Tärkeintä on kysyä miksi Suomi alistuu tähän. Englanti taisteli monikulttuurisen Euroopan puolesta joten sen slaavilaistumisessa ei ole mitään outoa. Suomi oli Hitlerin Saksan myötäsotija jota ei miehitetty ja joka taisteli rotupuhtaan Suur-Suomen puolesta.

    • Anonyymi

      no pikkuryssihän ne onkin. eipä tämä suomikaan sen kummempi ole. emäryssien naapurimaa.

      • Anonyymi00012

        Ei se sana elä missään muualla kun sitä käyttävien suussa. Ja jos sellaista on varaa päästää suuhun, niin mitä muuta vielä?
        Joten miten r...ä uolee? Lopetat puhumisen siitä, tai leikkaat kieles.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      112
      1417
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      49
      941
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      145
      730
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      586
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      540
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      109
      505
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe