Viikkoja 20 täynnä ja edelleen odottelen sitä päivää, kun löytyy energiaa eikä mihinkään koske.
Olen valmis potkaisemaan sitä, jonka mielestä raskaus on hienoa.
Tuleva lapsi on erittäin toivottu ja odotettu, mutta ikinä en ole kokenut mitään näin kauheaa kuin raskaus. Selkä on tosi kipeä ja lonkkaluut tuntuu räjähtävän. Päänsärky ja väsymys on ympärivuorokautista eikä mikään tunnu auttavan. Närästys on myös ollut viikon ajan mukana kuvioissa...
Sairaslomalla ollaan jatkuvalla syötöllä, kun ei pysty nukkumaan kipujen takia. Alkaa hieman puuduttamaan ikuinen "kipuilu". Onneksi mies jaksaa ymmärtää ja antaa minun huilailla.
Oiskohan jollain samanlaisia kokemuksia tai lohduttavaa sanaa... Olisi niin mukavaa saada nauttia odotuksesta.
Olen valmis potkaisemaan sitä, jonka mielestä raskaus on hienoa.
Tuleva lapsi on erittäin toivottu ja odotettu, mutta ikinä en ole kokenut mitään näin kauheaa kuin raskaus. Selkä on tosi kipeä ja lonkkaluut tuntuu räjähtävän. Päänsärky ja väsymys on ympärivuorokautista eikä mikään tunnu auttavan. Närästys on myös ollut viikon ajan mukana kuvioissa...
Sairaslomalla ollaan jatkuvalla syötöllä, kun ei pysty nukkumaan kipujen takia. Alkaa hieman puuduttamaan ikuinen "kipuilu". Onneksi mies jaksaa ymmärtää ja antaa minun huilailla.
Oiskohan jollain samanlaisia kokemuksia tai lohduttavaa sanaa... Olisi niin mukavaa saada nauttia odotuksesta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minulla on viikkoja vasta 12, mutta olen myös kuunnellut tippa linssissä muiden naisten kertomuksia siitä kuinka ihanaa odotus on. Itse olen TODELLA väsynyt, kaikki paikat on arkoja, ja on milloin mitäkin huonoa oloa ja oksetusta.
Pikkuinen toki on enemmän kuin toivottu, mutta en arvannut että odotus vetää minut näin "kuiviin". Onneksi myös minun mieheni ymmärtää ja on minulle suurena apuna kotitöissä ym.
Pidän itseni kasassa ajatuksella, että jonku ajan kuluttua saan oman pienokaisen syliini hellittäväksi :) Tsemppiä myös sinulle odotukseen!
En ole itse ainakaan vielä missään vaiheessa tajunnut tuota, että koska tästä tulee maailman ihaninta aikaa... Tosiaan noita kipuja on vaihtelevasti, eli siis laatu vaihtelee, ei määrä! Välistä on vatsa kipeä, kun se menee ohi iskee selkäkipu. Nyt vielä migreeni alkanut kiusaamaan, ja minulla se ei todella mene millään pikku panadolilla ohi. Irvistellen ja hammasta purren eteenpäin, ei tämä ikuisesti onneksi kestä, jaksetaan sillä ja odotellaan sitä palkintoa :)
Mulla 26 vkoa nyt täynnä ja täysin samoja on tuntemukset kuin sinulla. Vaavia rakastan jo nyt eniten maailmassa ja odotan innolla että pääsen oman mussukan näkemään mutta raskausaika ei tod. oo ollu ihanaa joka tavalla!
Positiivisia asioita on vaavelin liikkuminen ja potkiskelut, ultrat sekä aina se sydänäänien kuuleminen, kipuja, vihlomisia ja närästystä ym. voikin sitten luonnehtia vähempi positiivisina puolina! ;/
Ja nyt uutena riesana myös mulla on noin puolitoista viikkoa kestänyt unettomuus!!Sattuu joka kohtaa eikä uni tule, vaavi potkii öisin kun itte olen levoton ja haen asentoa. Alkaa yöt tuntua pitkiltä, sitten kun kummiskin aamulla täytyy skarpata töihin, ni huh!
Mutta yöllisiin valvomisiin onkin ehkä ihan hyvä alkaa jo nyt opetella...
Kunhan hetken jaksaa odotella vielä, niin eiköhän nämät meidän vaivat tule monin verroin palkituksi..
Mukavaa odottelua! :)
Esikoisen odotus oli yhtä painajaista. Hirvittävä pahoinvointi jatkui puoliväliin asti, ennakoivat, kipeät supistukset alkoivat toisen kolmanneksen alussa ja jatkuivat loppuun asti. Samoihin aikoihin alkoi nousta turvotus joka puolelle kehoa. Toisen kolmanneksen olin lähes kokonaan sairaslomalla hirvittävän huimauksen vuoksi. En saanut liikkua missään yksin, julkisia liikennevälineitä ei saanut käyttää jne. Eikä siihen auttanut mikään. Viimeinen kolmannes meni itkien ja äitipolilla juosten, viimeisen kuukauden ajan eri lääkärit lupailivat käynnistystä, mutta aina se evättiin lopulta. Viimeinen tikki oli raskausmyrkytys - lievä, mutta sen verran voimakas, että makasin sairaalassa hämärässä huoneessa sen vuoksi. Onneksi synnytys kuitenkin käynnistyi 39 0, ettei tarvinnut ihan loppuun asti odotella...
Kyllä minua otti päähän, kun ihmiset katsoivat minua päästä jalkoihin kun vaikersin supistustani jossain kippurassa. "Raskaus ei ole sairaus." Juu ei ole, mutta joskus se voi olla erittäin invalidisoivaa. Toivoimme kovasti toista pikkuista heti ensimmäisen perään, mutta toisaalta pelkäsin hirveästi, että raskaus olisi taas samanlaista.
Esikoinen täytti vuoden reilun viikon päästä siitä, kun olin tehnyt positiivisen testin. Alku tuntui karmealta, kun väsytti ja oksetti taas. Mutta sitten jo ennen toiselle kolmannekselle siirtymistä tuli ihmeellinen aika. Ei mitään, ei minkäänlaisia vaivoja! Vauvan liikkeet alkoivat tuntua hyvin aikaisin, ja sain vain nauttia niistä ilman mitään kipuja, supistuksia, kömpelyyttä! Toisen kolmanneksen lopulla lääkärineuvolassa sanoinkin lääkärille, että jos raskaanaoleminen on näin helppoa, voisin olla raskaana vaikka koko ikäni! No, ihanaa se oli niin kauan kuin sitä kesti... Nyt olo on taas niin kömpelö, häpyliitokseen sattuu joka askeleella ja yhtenä päivänä supisteli ärsyttävästi (ei sentään onneksi kipeästi) koko päivän. Nyt tuntuu, etten millään jaksa vielä paria kuukautta...
Pointti oli se, että kaikki raskaudet ovat erilaisia. Eli älä vain masennu tästä raskaudestasi niin, ettet enempää lapsia uskalla ottaa vastaan! :) Ja kyllä se vauva korvaa kaikki ne vaivat moninverroin - viimeistään sitten vuoden iässä!
Sinänsä itse oireilut ei masenna, tokihan se tiedetään mihin kaikki tämä tähtää. Ottaa vaan tosiaan päähän nuo, kuten itsekin sanoit, "raskaus ei ole sairaus" -todistelijat.
Kerrottakoon vielä se, että muutamat kun ovat alkaneet tarkemmin muistelemaan niin johan sieltä on löytynyt sairaalassa tiputuksessa olemista oksentelun takia, iskiasta ja muuta mukavaa. Että niin ihanassa kunnossa on olleet nämä elämänsä kunnossa olijat. Tietysti jokainen tykkää mistä tykkää ;)