joulu ja lapset

Olen vähän huolissani sellaisista lapsista jotka joutuvat katsomaan jouluna kun aikuiset juo. Ettehän te tee sellaista?? Meinaan kyllä se lapsi kärsii, vaikkei sitä näytäkään. Ei lasten nähden saa juoda (kuin viiniä pöydässä).Pilaatte lastenne joulun jos juotte.Kyllä lapset tajuaa enemmän kun tiedetäänkään.
5543
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse olen samaa mieltä. joulu on perhe juhla ,eikä juopottelujuhla. itse en voi ikinä antaa anteeksi isälleni, hänen ainaista juomista, kaikki lapsuuden joulut jouduin katsomaan isäni juomista. onneksi vanhemmat erosivat. en halua että kukaan lapsi joutuu kärsimään sellaista.
ANTAKAA LAPSILLENNE RAITIS JA MUKAVA JOULU!!!

Äänestä
  • Ikäni olen joulut ollut enemmän ja vähemmän päissäni!
    Mutta olen lopettanut kännäämisen ja samoin joulun juhlimisen! Eli meillä ei vietetä Juolua enään ollenkaan!

    Äänestä

kyllä painavaa asiaa.

Vaikka en silloin, kun meidän lapset oli pieniä voinut vaikuttaa mieheni juomiseen, niin jouluaatto oli sellainen päivä, että silloin minä en antanut hänen juoda.

Hän kylläkin oli "vain" sellainen perjantai pullon juoja, mutta se oli pakollinen joka ikinen perjantai - lauantaina lisää ja sunnuntai rapulassa , siinä ne vaihtoehdot oli.

"Onneksi" nykyisin hänen sairautensa vaikuttaa niin, ettei hän enää halua juurikaan juoda, hän ei tunne sitä mielihyvää nousuhumalassakaan.

Äänestä
  • Miehesi juonti on käytännössä "normaali" suomalaisen viikonloppu!
    Vaimo sanoi minulle aina,ettei ongelmia olisi jos joisit vain viikonloppuna! (silti olen ollut työelämässä ja terve (ruumiillisesti) aina)

    Äänestä

Miten joulu eroaa muista viikonpäivistä tai viikonlopuista???
No tottakai minä sen tiedän ja monet muut!

Minulla oli aivan ihana pappa (nyt jo edesmennyt), joka oli selvinpäin aika jörrikkä- ei puhunut eikä pukahtanut. Kun sai pari "jallua" eli jaloviinaa , niin johan rupesi juttu luistamaan. Hän oli oikein hauska, kertoili vitsejä jne. Ei meille sisareni kanssa ainakaan mitään traumoja jäänyt!!! Ei todellakaan.
Iloinen tunnelma oli koko joulun ajan, miksi siitäkin pitäisi joku trauma kehitellä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VoiVoi kirjoitti:

Olen vähän huolissani sellaisista lapsista jotka joutuvat katsomaan jouluna kun aikuiset juo. Ettehän te tee sellaista?? Meinaan kyllä se lapsi kärsii, vaikkei sitä näytäkään. Ei lasten nähden saa juoda (kuin viiniä pöydässä).Pilaatte lastenne joulun jos juotte.Kyllä lapset tajuaa enemmän kun tiedetäänkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu