Rakas-mies

On kulunut lähes kolme kellonkiertoa matkani alusta.
Kulkuni hiekkatiellä on ollut heiluvaa,
sillä kärrit tuntuvat kaatuvan jo pienimmästäkin kävystä.
Tarttuessani mustan silkkihansikkaan peittämällä kädelläni samettiseen verhoon,
tulee mieleeni mielikuva tuonen käärmeen ahnaasta janosta tahmean paksuun vereen.
Suljen verhon välttyäkseni valonsäteiltä sillä sairauteni aiheuttaa arkuutta.
Vaikka matka on tuntunut jatkuvan jo loputtomasti,
uskaltauduin eräänä päivänä, yön sijaan,ulos.
Päädyin jonkinlaisen kulttuurin hämmentäväksi,
katsoen niitä nuorempiani jotka ilakoiden vähissä pukeissa
juoksivat uimaan kuin mitään pahaa ei maailmassa olisi.
Katsoin omaa heijastustani vedessä,
ja näin harmaan lumpun, ja katsoessani alaspäin,
helmani olivat rispaantuneet lumpun vanhuudesta.
En minä sietäisi edes vähemmissä kulkea,
sillä sairauteni jättämä heikkous saa lihakseni vapisemaan voimattomuudesta.
Tiedän ainakin mitä varten en ole.
Olen päässyt alkuun joistakin niistä pergamenteista,
joita matka-arkkuuni kerääntyi matkan alussa.
Joudun kuitenkin kiertämään vielä yhden mutkan
sillä se viimeinen kultakolikko muassani ei riitä loppumatkaa.
Palatessani vaunuun, vedän verhoa hieman raolleen, jotta
näen jotakin pergamenteista.
Tällä kertaa mustan ja punan yhteys saa minut ajattelemaan riippuvuutta,
tuonen käärmeen riippuvuutta, elämän punasta.
Omaa riippuvuuttani vallanpitäjästä.
Heti kun käteni lakkaa vapisemasta väsymyksestä aion kirjoittaa
joitakin ajatuksia, jota pergamentit minulle tuottavat.
Viime aikoina en ole saanut terästäni irti kuin sanoja sinulle
rakas-mies,
rakkaudella.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kirjeilijä kirjoitti:

On kulunut lähes kolme kellonkiertoa matkani alusta.
Kulkuni hiekkatiellä on ollut heiluvaa,
sillä kärrit tuntuvat kaatuvan jo pienimmästäkin kävystä.
Tarttuessani mustan silkkihansikkaan peittämällä kädelläni samettiseen verhoon,
tulee mieleeni mielikuva tuonen käärmeen ahnaasta janosta tahmean paksuun vereen.
Suljen verhon välttyäkseni valonsäteiltä sillä sairauteni aiheuttaa arkuutta.
Vaikka matka on tuntunut jatkuvan jo loputtomasti,
uskaltauduin eräänä päivänä, yön sijaan,ulos.
Päädyin jonkinlaisen kulttuurin hämmentäväksi,
katsoen niitä nuorempiani jotka ilakoiden vähissä pukeissa
juoksivat uimaan kuin mitään pahaa ei maailmassa olisi.
Katsoin omaa heijastustani vedessä,
ja näin harmaan lumpun, ja katsoessani alaspäin,
helmani olivat rispaantuneet lumpun vanhuudesta.
En minä sietäisi edes vähemmissä kulkea,
sillä sairauteni jättämä heikkous saa lihakseni vapisemaan voimattomuudesta.
Tiedän ainakin mitä varten en ole.
Olen päässyt alkuun joistakin niistä pergamenteista,
joita matka-arkkuuni kerääntyi matkan alussa.
Joudun kuitenkin kiertämään vielä yhden mutkan
sillä se viimeinen kultakolikko muassani ei riitä loppumatkaa.
Palatessani vaunuun, vedän verhoa hieman raolleen, jotta
näen jotakin pergamenteista.
Tällä kertaa mustan ja punan yhteys saa minut ajattelemaan riippuvuutta,
tuonen käärmeen riippuvuutta, elämän punasta.
Omaa riippuvuuttani vallanpitäjästä.
Heti kun käteni lakkaa vapisemasta väsymyksestä aion kirjoittaa
joitakin ajatuksia, jota pergamentit minulle tuottavat.
Viime aikoina en ole saanut terästäni irti kuin sanoja sinulle
rakas-mies,
rakkaudella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu