On kulunut lähes kolme kellonkiertoa matkani alusta.
Kulkuni hiekkatiellä on ollut heiluvaa,
sillä kärrit tuntuvat kaatuvan jo pienimmästäkin kävystä.
Tarttuessani mustan silkkihansikkaan peittämällä kädelläni samettiseen verhoon,
tulee mieleeni mielikuva tuonen käärmeen ahnaasta janosta tahmean paksuun vereen.
Suljen verhon välttyäkseni valonsäteiltä sillä sairauteni aiheuttaa arkuutta.
Vaikka matka on tuntunut jatkuvan jo loputtomasti,
uskaltauduin eräänä päivänä, yön sijaan,ulos.
Päädyin jonkinlaisen kulttuurin hämmentäväksi,
katsoen niitä nuorempiani jotka ilakoiden vähissä pukeissa
juoksivat uimaan kuin mitään pahaa ei maailmassa olisi.
Katsoin omaa heijastustani vedessä,
ja näin harmaan lumpun, ja katsoessani alaspäin,
helmani olivat rispaantuneet lumpun vanhuudesta.
En minä sietäisi edes vähemmissä kulkea,
sillä sairauteni jättämä heikkous saa lihakseni vapisemaan voimattomuudesta.
Tiedän ainakin mitä varten en ole.
Olen päässyt alkuun joistakin niistä pergamenteista,
joita matka-arkkuuni kerääntyi matkan alussa.
Joudun kuitenkin kiertämään vielä yhden mutkan
sillä se viimeinen kultakolikko muassani ei riitä loppumatkaa.
Palatessani vaunuun, vedän verhoa hieman raolleen, jotta
näen jotakin pergamenteista.
Tällä kertaa mustan ja punan yhteys saa minut ajattelemaan riippuvuutta,
tuonen käärmeen riippuvuutta, elämän punasta.
Omaa riippuvuuttani vallanpitäjästä.
Heti kun käteni lakkaa vapisemasta väsymyksestä aion kirjoittaa
joitakin ajatuksia, jota pergamentit minulle tuottavat.
Viime aikoina en ole saanut terästäni irti kuin sanoja sinulle
rakas-mies,
rakkaudella.
Kulkuni hiekkatiellä on ollut heiluvaa,
sillä kärrit tuntuvat kaatuvan jo pienimmästäkin kävystä.
Tarttuessani mustan silkkihansikkaan peittämällä kädelläni samettiseen verhoon,
tulee mieleeni mielikuva tuonen käärmeen ahnaasta janosta tahmean paksuun vereen.
Suljen verhon välttyäkseni valonsäteiltä sillä sairauteni aiheuttaa arkuutta.
Vaikka matka on tuntunut jatkuvan jo loputtomasti,
uskaltauduin eräänä päivänä, yön sijaan,ulos.
Päädyin jonkinlaisen kulttuurin hämmentäväksi,
katsoen niitä nuorempiani jotka ilakoiden vähissä pukeissa
juoksivat uimaan kuin mitään pahaa ei maailmassa olisi.
Katsoin omaa heijastustani vedessä,
ja näin harmaan lumpun, ja katsoessani alaspäin,
helmani olivat rispaantuneet lumpun vanhuudesta.
En minä sietäisi edes vähemmissä kulkea,
sillä sairauteni jättämä heikkous saa lihakseni vapisemaan voimattomuudesta.
Tiedän ainakin mitä varten en ole.
Olen päässyt alkuun joistakin niistä pergamenteista,
joita matka-arkkuuni kerääntyi matkan alussa.
Joudun kuitenkin kiertämään vielä yhden mutkan
sillä se viimeinen kultakolikko muassani ei riitä loppumatkaa.
Palatessani vaunuun, vedän verhoa hieman raolleen, jotta
näen jotakin pergamenteista.
Tällä kertaa mustan ja punan yhteys saa minut ajattelemaan riippuvuutta,
tuonen käärmeen riippuvuutta, elämän punasta.
Omaa riippuvuuttani vallanpitäjästä.
Heti kun käteni lakkaa vapisemasta väsymyksestä aion kirjoittaa
joitakin ajatuksia, jota pergamentit minulle tuottavat.
Viime aikoina en ole saanut terästäni irti kuin sanoja sinulle
rakas-mies,
rakkaudella.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.