Olin yksin kotimiehenä vanhempani olivat kyläilemässä sukulaisien luona. Vietin viikko sitten synttäreitä täyttäessäni kahdeksantoista eikä minulla ollut poikakaveria. Periaatteeni oli jos alkaisin seurustella minun täytyisi todella pitää kaverista. Olin jo monta vuotta hyväilemällä pilluani saanut orkun kävin syöttämässä koiran häkissä ja tulin sisälle mennen loikoilemaan huoneeseeni joka oli toisessa päässä taloamme. Loikoilin alastomana koska ulkona mittari näytti hellelukemia aloin hyväillä napakoita rintojani saaden ne nousemaan pystyyn. Vein käteni mättäälleni tunsin kostuneeni hieroin klitoristani hiljalleen tunsin tutun kiihotuksen alkavan. Tunsin häpyhuulien avautuvan painoin sormeani pitemmälle sisään kunnes tunsin ehjän kimmoisan immenkalvon jota ei monella ikäiselläni ylioppilaalla ollut. Minulla ei ollut mitään paineita päästä siitä eroon yrittäjiä oli riittänyt mutten yhdenkään miespuolisen ollut antanut edes koitella ja siksi olin saanut pihtarin nimen.
Tunsin saadessani hyväilyjeni tuloksena orkun tiesin siitä uupuvan jotakin toivoin silloin että olisin kovan kullin seivästämä. Levitin lisää jalkojani äkkiä tuli outo tunne tai ääni aukaisin silmäni näin huoneeni ovella tuttavan yli kuusikymppisen Timon katselevan pilluni hyväilyä. Näin Timolla olevan vain sortsit jalassa ja niiden pullottavan tiesin hyväilyjeni kiihottaneen. Äkkiä tajusin haluavani tätä isokokoista miehen körilästä ensimmäiseksi rakastajakseni olin kuullut salaa äitini jutelleen siskolleen menettäneen neitsyytensä Timolle.
Pyysin Timoa riisumaan ja tulemaan viereeni Timo kysyi oletko Mirja aivan varma asiastasi ja annatko minun todella panna sinua en ole poikanen pillusi joutuu koville nyt on vielä mahdollisuus perua pyyntösi. Totesin että riisu olin varma asiasta halusin nähdä pystyykö äitini panija minutkin hoitelemaan. Timo sanoi käyvänsä laittamassa oven lukkoon ja tuli sitten sänkyni viereen laskien sortsinsa sieltä ponnahti esille erittäin isokokoinen paljaspäinen kulli. Timo laskeutui viereeni suudellen alkaen isoilla kourillaan hyväillä rintojani vien käteni kullille tunnustellen sen kovuutta. Ainoastaan terska tuntui pehmeältä...
Lue koko tarina täältä:
http://seksitarinat.koeajo.com/eka-kerta/tuttava-yllatti/

Vastaukset 9
Vanhimmat
Huoh, tää oli hyvä!
vielä ku sais ton lauserakenteen menemään kohdalleen
"...jota ei monella ikäiselläni ylioppilaalla ollut. "
Menikö äidinkieli läpi? Tuntuu, että jokin ei vaan nyt täsmää.
Et oo tainnu saa pillua vähään aikaan kun pilkkuihin pitää keskittyä
Lastit tälle
Vein käteni mättäälleni, sieltä ponnahti esille erittäin isokokoinen paljaspäinen klitoris jota ei monella ikäiselläni ylioppilaalla ollut, kullin seivästämä Timo laskeutui alastomana sänkyni viereen ja ponnahti sieltä huoneeseeni joka oli toisessa päässä taloamme. Ainoastaan kulli tuntui pehmeältä.
Alko kyllä taas maar panettaa niin maan perhanasti
Kyllä tälläsille videoille kelpaa runkutella
Tuli tosta tarinasta mieleen yks exä, tai oikeastaan ex-pano - omalla tavallaan aika kiimanen tapaus. Kerto yhestä itelleen sattuneesta jutusta, joka oli vähän saman tapanen mitä tässä kuvailtiin