Parhaat panot

ukkelikukkeli

Olen jo seniori iässä ja onhan sitä tullut 50 vuoden aikana paneskeltua yli sataa naista. Muutama on jäänyt erityisen hyvin mieleen.
Parasta seksiä olen saanut venakoilta, joiden äidinmaidon mukana on tullut taito tydyttää mies täydellisesti.
Toisena ovat thaikut, jotka osaavat kaikki temput eturauhashieronnasta lähtien.
Valitettavsti suomineidot ovat eivät listallani pääse korkealle.
Miten muilla? Onko sama havainto?

16

6696

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • panomies123A

      Henkilökohtaisesti melkoisen opiskelijatyttö joukon kaataaneena, olen yhtä sitä mieltä, että parasta sänkyn pohjalla on juuri yliopistossa alloittanut 19 - 20 vuotias neito. Muistan useita varsinaisia namuja, jotka ovat olleet pitkän tuokion vanhemman varatun miehen haaremissa. Asuin aikoinani ulkomailla jonkin aikaa ja ulkomaisia naisia kokeilleena myös, olen vahvasti suomalaisten kannalla - nuorten. Vanhemmat naiset ovat yleensä niin retkahtaneita, että eivät pahemmin kiinnosta.

      • eeheheee

        Peräkamari pojat jälleen satuilee paneskelevat kuivaa mummoonsa ja possuja sikalan uumenissa lopuksi työntävät löylykauhan perseeseen nämä kaappihomo runkkarit


      • hnn44678
        eeheheee kirjoitti:

        Peräkamari pojat jälleen satuilee paneskelevat kuivaa mummoonsa ja possuja sikalan uumenissa lopuksi työntävät löylykauhan perseeseen nämä kaappihomo runkkarit

        Sinullahan on mielenkiintoinen elämä jatka samaan malliin.


      • nohahaaa

        Taitavat nämä ikäloppu kurpat lukea isojen poikien lehdistä juttuja ja sitten tänne sepustaa samat värssyt kyllä jallu pelastaa päivän


    • kipsikäsi

      Käsi kipsissä saunan lattialla kun panetti, naapurin rouvaa paneskelin, tilaisuus oli hektinen.

      • Buuaahaa

        Siis työnsit kipsin eukon perseeseen


    • liberaali

      Onhan teillä jutut :-D

    • Anonyymi

      Halusiko joku munaa?

    • Näitä välillä kun lukee niin mieleen tulee, että tähän osioon foorumia olisi hyvä olla vaikka pankkitunnistautuminen iän toteamiseksi ja jonkunlainen ikäraja...

      Melkoisen lapsellisia kommentteja, joita odottaisi "mopopoikien" suusta kuuluvan tulee niin kovin usein vastaan täällä.

    • Anonyymi

      Paras pano oli virolaisen naisen kanssa jonka kanssa seurustelin. Seksi oli sellaista hidasta usein, ei mitään kovaa panoa. Se oli rakastelua ja rakkautta ja sain laukea sisään. Siinä oli esileikkiä joka kesti joskus tunninkin ja sitten oli jo niin kiihottunut ettei sitten varsinainen yhdyntä kestänyt kun kolme minuuttia.

      • Anonyymi

        Bööhöhööö Niinpä niin peräkamari nysvä


    • Anonyymi

      Nopeasti tulee mieleen ikimuistoisimmat painot:

      Päälle parikymppisenä silloisen tyttöystävän kanssa oltiin hänen mökillä, kesäpäivä oli kauneimmillaan, mentiin naku-uimaan, en muista, miten homma eteni, mutta lopulta panin häntä laiturin nokassa takaapäin. Aurinko lämmitti vartaloa, luonnon rauha, vieno tuulen vire ja ainoat äänet tyttöystävän voihkaisut ja pakaroiden läpsyminen vasten lanteitani.

      Puolisen vuotta myöhemmin, petin edellä mainittua tyttöystävääni kauniin vaaleaverikön kanssa, joka oli jäänyt luokseni jatkoilta yöksi. Ei oltu edetty sen pidemmälle, sillä molemmat seurustelivat. Seuraavana aamuna tyttö meni suihkuun ja kysyi, haluanko tulla mukaan. Suudeltiin suihkussa, hän otti kaluni käteensä, jossain vaiheessa hän oli selin, jolloin suutelin hänen niskaa ja yritin ohjata kalua hänen pakaroiden väliin. Hän esti minua tulemasta sisään, sanoi ettei voida tehdä sitä, mikä oli turhauttavaa, sillä oli krapula ja kova panetus. Kissa ja hiiri -leikki jatkui, muistaakseni koskettelin hänen alapäätä ja yritin vaivihkaa ohjata kalua hänen haaroihin. Lopulta lievästä vastustelusta huolimatta onnistuin ja työnnyin hänen sisään, jolloin hän luovutti. Painoin hänet pesukonetta vasten, tartuin pakaroista ja panin kiimassa kunnes laukesin. Kun vedin kalun ulos, spermat valusivat suihkun lattialle. Hän totesi vain: "Nyt kun se on kerran tehty, niin pitää varmaan nauttia koko rahan edestä."

      Tästä pari vuotta eteenpäin, kyseessä laivahoito, jota olin pannut edellisenä yönä. Seuraavana päivänä mentiin käymään hytissä, en muista miten homma eteni, mutta päädyttiin suutelemaan hytin pieneen vessaan. Alettiin avata housujen nappeja, vedettiin housut alas, minkä jälkeen määrätietoisesti käänsin hänet toisin päin ja työnnyin hänen sisään takaapäin. Pikapano ahtaassa vessassa ja takaisin laivan baariin kavereiden luo, kukaan ei aavistanut mitään.

      Opiskeluaikoina tyttö, jonka kanssa petin silloista tyttöystävääni. Olin tähän tyttöön vähän ihastunut, joskin lähinnä olin iskenyt silmäni hänen kroppaansa. Kyseessä oli hoikka, urheilullinen tyttö, jolla pienehköt rinnat ja mielestäni todella sexy pieni, mutta pyöreä peppu. Olin päätynyt hänen luo yöksi, mitään suutelua kummempaa ei ollut yöllä tapahtunut, mutta aamulla meno alkoi olla kiihkeämpää. Totesin että minulla ei ollut kondomia (tyttöystäväni kanssa ei käytetty, koska hän söi pillereitä) jolloin tyttö otti pöytälaatikostaan avaamattoman durex-paketin ja kävi sängylle alasti makaamaan vatsalleen ikään kuin odottamaan, että voitaisiin hommat. Olin yllättynyt, että haluaako hän takaapäin, varsinkin kun olin asiasta itsekin hekumoinut hänen upean pepun vuoksi. Kävin istumaan hänen jalkojen päälle, hermostuneena laitoin kondomin päälle, laskeuduin hänen päälleen, etsin hetken tietä ja työnnyin sisään. Yhdyntä ei kestänyt kauaa, koska olin niin kiimassa.

    • Anonyymi

      Minun ikimuistoisin panosessio oli Kiinassa, jossa silloinen kiinalainen vakkaripanotytsyni oli kutsunut ystävättäriään luokseni. Pelasimme puolialastomina lattialla istuen korttia, minä ja neljä nuorta kiinatarta.

      Jossain vaiheessa homma meni kokonakuiluksi kaikkien osalta. Otin valokuvia, joissa työt seisovat käsillään seinän edessä jalat ylhäällä haarallaan. Paneskelin heitä kuin paviaaniuros laumassaan vuoron perään vaihdellen mieleni mukaan.

      Kaikilla oli aidosti hauskaa eikä kenellekään jäänyt katumusta tai morkkista. Sille ystävättärelleni oli vähän sellainen sugar daddy, hän ei siis ollut prostituoitu, kuten eivät nuo toisetkaan.

      • Anonyymi

        Sain kerran Kemissä pillua 13 vuotiialta, jonka immenkalvo sotki petini veriseksi.
        Mälli lähti kiivaasti ja tytön kapea uuma tärisi orkuista.
        Nykyään vetelen enää käteen harvakseltaan, kun täytin jo 60.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sain kerran Kemissä pillua 13 vuotiialta, jonka immenkalvo sotki petini veriseksi.
        Mälli lähti kiivaasti ja tytön kapea uuma tärisi orkuista.
        Nykyään vetelen enää käteen harvakseltaan, kun täytin jo 60.

        Haista nyt jo vittu.


    • Anonyymi

      Näytä video

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      50
      1168
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      815
    3. 68
      732
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      725
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      694
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      688
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      615
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      540
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      508
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      500
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      472
    13. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      463
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      459
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      434
    16. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      421
    18. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      404
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      399
    20. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      31
      389
    Aihe