Kaamosvakoilija

haukottaa

Sain kirjastopoistona tuon kirjan, Lapinkävijänä tuo nimi kiinnosti. Aikamoista soopaa. Jollain tasolla turhankin tarkkaa ja yksityiskohtaista selostusta, toisaalta osoittaen ettei niitä asioita oikeasti kuitenkaan tarkemmin ymmärretä. Jos olisi käännöskirja, menisi kääntäjän piikkiin. Vakoojia vilisee kadut ja korvet tulvillaan, päähenkilökn on entinen ammattivakoilija, nykyinen harrastelijavakoilija. Kommaritalkkari vakoile ja sabotoi päähenkilövakoilijan vakoiluradiota, mutta hänpä ajaa moottorikelkalla takaa ryssävailijoita ja saa heidän vakoiluradipnsa. Sitä sitten käyttävät Naton vakoilijat vakoillessaan Kuolan alueella. Päähenkilö saa yhden ryssävartijan teurastetuksi puukolla, huraa.

1

228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • poisbolsevismi

      Eino Pietilä on julkaissut myös kustannuspisteen ja Alean kautta, joten kaikki kunnia hänelle, vaikka en ole teoksiin törmännyt. Tulen lukemaan vielä kirjat.

      70- ja 80-luvuilla Suomi oli rähmällään ja sensuuri toimi. Siinä olivat mukana erityisen innokkaasti vasemmistolaiset piirit. Eino Pietolan kaltaiset olivat silloin sananvapauden esitaistelijoita.
      Syvä on kunnioituksensi heitä kohtaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      265
      4640
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      133
      3019
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2827
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1771
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1634
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1511
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1380
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1272
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1149
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1148
    Aihe