että ymmrrät että moni asia on herättänyt mussa hämmennystä ja ymmärrätkin jos tiedät ja jos et, varmaan pitäisi niistä sulle mainita. Se sama hämmennys on tietysti minussa vaikuttanut myös sinuun. Kaikki ikäänkuin ollut yhtä suurta ketjureaktiota.
Enkä aina ole tunnistanut itseäni vaikka pohjimmiltani tunnen.
Öitä toivotan, juhannusta myös.
Enkä aina ole tunnistanut itseäni vaikka pohjimmiltani tunnen.
Öitä toivotan, juhannusta myös.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Välillä nukkuu liian pitkään..Hyvä, että sinäkin heräsit todellisuuteen. Hih.
Mulla ei ole kuukautiset.
Tämmöistä olen aistinut. Pidemmän aikaa. Jos mulle ois, koska en voi olla täällä milloinkaan varma mistään. Öitä ja juhannusta myös.
Pus. Hyvää Jussia.
Vastaan tähän yleisellä tasolla, että toisen ihmisen ymmärtämiseen on suositeltavaa löytää joku keskitie. Esimerkiksi itseni suhteen koen homman menneen usein niin, että kun en olekaan sopinut muottiin niin uusi selitys on ollut vähintäänkin jyrkkä. Kun en osoittautunutkaan niin tyhmäksi kuin olisi pitänyt, niin seuraavaksi olen ollutkin suurinpiirtein laskelmoija joka suunnittelee jokaisen hengenvetonsa. Kohtuullisen turhauttavaa. No kunhan inhorealistinen arvioni suhtautumisesta minuun ei koskisi ihan kaikkia ihmisiä.
Hyvää juhannusta.
"Enkä aina ole tunnistanut itseäni vaikka pohjimmiltani tunnen."
Ymmärrän. Ehkä se on minulla vähän ajatusten virtaakin. Jokatapauksessa olet erittäin kiinnostava ja kiehtova ihminen. Tämä siis kultaisesta, erikoisesta ja ehdottomasti rakkaasta hänestä. Hyvää juhannusta!