Epäluotettava lastensuojelu, sos.asiamies?

Onko kukaan ottanut yhteyttä sosiaaliasiamieheen, lastensuojeluun liittyen? Miten se käytännössä tapahtuu, lukeeko sos.asiamies paperit ja päättää mitä päättää? Meillä on ollut yli vuoden hirveä sotku lastensuojelun kanssa, lapsi on sijoitettuna ja asia ei etene millään. Olen usein lastensuojeluun yhteydessä, kaikki palaverit on minun pyytämiäni. Olen lähestulkoon rukoillut että kertoisivat mitä minun pitää tehdä että saan lapsen kotiin, eivät kerro. Säännöt saattavat muuttua ihan yhtäkkiä, saattavat sanoa yllättäen että ette muuten olisi saanut tehdä sitä ja tätä. Välillä lapsi on saanut olla kotona ja välillä tapaamisten pitääkin olla valvottuja. Pari viikkoa sitten kysyin että saammeko mennä lapsen kanssa jätskille, sijaisvanhemman kodin lähellä on jätskikiska. Saatiin lupa, mutta nyt sitten väitettiin että rikottiin sääntöjä kun lähdettiin sijaisvanhemman kodin pihasta pois. Valtavasti tuollaisia "väärinkäsityksiä" ja ihan vain p*skapuhetta.

Paperit ovat täynnä uskomattomia valheita, pari päivää sitten oli palaveri jossa taas kysyin että mitä minun pitää tehdä että saan lapsen takaisin. Vastattiin että ole aktiivinen, eivät he voi meitä paapoa ja pyydellä. H*lvetti soikoon, heidän touhunsa on kaukana paapomisesta ja pyytelystä, minä olen se joka ottaa yhteyttä, minä olen se joka pyytää palavereita.

Tämä meidän ongelmamme on niin pitkä ja monimutkainen että en viitsi sen kummemmin selittää, mutta tämä lastensuojelun touhu alkaa mennä niin pitkälle ja törkeäksi että pakko tehdä asialle jotain. Sosiaaliasiamieheen siis yhteyttä heti ensi viikolla. On vain luottamus näihin viranomaisiin mennyt kokonaan.
3408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei. Ota heti yhteyttä sosiaaliasiamieheen. Kenenkään ei tarvitse ottaa vastaan epäammattimaista kohtelua. Eikö sosiaalitoimen, varsinkin lastensuojelun, tule nimenomaan tukea perheitä heidän kasvatustehtävissään?. Sosiaaliasiamies ottaa yht sostoimeen ja tuo esiin esittämäsi puutteet, mutta ei tee päätöksiä. On usein kyllä ihan yhtä tyhjän kanssa. Esim soittopyyntö annettu viime kesänä, vieläkään ei ole tullut vastausta. No, et ole ainoa, joka on kokenut samanlaisen kohtalon. Huostaanotto on viimeinen keino kun kaikki avohuollon toimenpiteet on läpikäyty. Onko teille annettu tukitoimia ja minkälaisia ennen huostaa? Ovatko ne olleet riittäviä? Hyvä sostyöntekijä on kuin taivaan lahja. Ylilyöntejä ei saisi missään tapauksessa tapahtua. Ne traumatisoivat sekä vanhemmat että lapset. Sitten yritetään niitä traumoja korjata lasten kohdalla, mutta vanhemmat jätetään ihan oman onnensa nojaa, kuten teidänkin tapauksessa on käynyt. Oikeusturvaa biovanhemmilla ei ole, koska aina sossulle jää huoli ja epäily ja ne riittävät usein myös hallinto-oikeudessa. Kannattaa heti vaatia huostan purkkua. Se pitää käsitellä yhtä huolellisesti kuin huostaanottokin. Lisäksi kannattaa heti ottaa yhteyttä asianajajaan.

Äänestä

Valitettavasti kokemukseni ovat huonoja sosiaaliasiamiehestä. On vaikuttanut olevan "virallisen koneiston " puolella. Tai ainakin vahvemman puolella.

Äänestä

Kuulostaa ihan Kouvolan lastensuojelun menolta. Onko kysymyksessä Kouvolan lasu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hittosoikoon kirjoitti:

Onko kukaan ottanut yhteyttä sosiaaliasiamieheen, lastensuojeluun liittyen? Miten se käytännössä tapahtuu, lukeeko sos.asiamies paperit ja päättää mitä päättää? Meillä on ollut yli vuoden hirveä sotku lastensuojelun kanssa, lapsi on sijoitettuna ja asia ei etene millään. Olen usein lastensuojeluun yhteydessä, kaikki palaverit on minun pyytämiäni. Olen lähestulkoon rukoillut että kertoisivat mitä minun pitää tehdä että saan lapsen kotiin, eivät kerro. Säännöt saattavat muuttua ihan yhtäkkiä, saattavat sanoa yllättäen että ette muuten olisi saanut tehdä sitä ja tätä. Välillä lapsi on saanut olla kotona ja välillä tapaamisten pitääkin olla valvottuja. Pari viikkoa sitten kysyin että saammeko mennä lapsen kanssa jätskille, sijaisvanhemman kodin lähellä on jätskikiska. Saatiin lupa, mutta nyt sitten väitettiin että rikottiin sääntöjä kun lähdettiin sijaisvanhemman kodin pihasta pois. Valtavasti tuollaisia "väärinkäsityksiä" ja ihan vain p*skapuhetta.

Paperit ovat täynnä uskomattomia valheita, pari päivää sitten oli palaveri jossa taas kysyin että mitä minun pitää tehdä että saan lapsen takaisin. Vastattiin että ole aktiivinen, eivät he voi meitä paapoa ja pyydellä. H*lvetti soikoon, heidän touhunsa on kaukana paapomisesta ja pyytelystä, minä olen se joka ottaa yhteyttä, minä olen se joka pyytää palavereita.

Tämä meidän ongelmamme on niin pitkä ja monimutkainen että en viitsi sen kummemmin selittää, mutta tämä lastensuojelun touhu alkaa mennä niin pitkälle ja törkeäksi että pakko tehdä asialle jotain. Sosiaaliasiamieheen siis yhteyttä heti ensi viikolla. On vain luottamus näihin viranomaisiin mennyt kokonaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu