onko kellään ristiriitaisia

luulempa että tuo on aivan normaalia... Itse vasta suunnittelen raskautta koska ei ole vielä tärpännyt ja välillä tulee sellainen olo että onkohan tämä nyt kuitenkaan se oikea juttu. Kuitenki ollaan vauvaa jo kauan haluttu ja halutaan edelleen! Mulle tulee kanssa välillä huono omatunto ku edes mietin tollaisia. Mutta eiköhän kaikille äideille tule joskus riittämätön ja kykenemätön olo...

mulle useasti tuli alussa noita mietteitä.. mut sen on päättäny mitä on päättäny että mitä sitä sitten enää miettimään.. yksi mun kaveri kerto että se oli koko raskauden ajan ihan että "ei helvetti.." mut vauvan synnyttyä se sano että ei ikinä vaihtais sitä mihinkään jne..

Se on ihan normaalia, itse olen 17 rvk:lla ja tulee aina välillä itselle olo ettei tiiä onko sittenkään oikea ajankohta tehdä sitä lasta. VAikka molemmat odotettaan miehen kanssa hänen näkemistään ekan kerran. Hienoa odotusaikaa sinulle ja hyviä jatkoja.

Ristiriitaiset tunteet kuuluvat asiaan, olet hiljalleen kasvamassa äidiksi eikä siinä kasvussa ne ajatukset ole läheskään aina onnellisia tai kauniita. Sama ristiriitaisuus, mutta erimuodossa, jatkuu kun lapsi on syntynyt. Tyylin "Kyllä minä rakastan lastani, mutta enkö voisi edes hetkeksi laittaa häntä offille?" tai "Voi luoja, kunpa edes tämän yön voisin nukkua (ja joku muu hoitaisi lapsen tai veisi sen vaikka yöksi pois)" Niitä tulee ja menee.

Itselläni on jo kolme lasta ja jokaisen raskauden aikana olen toivonnut jossain vaiheessa, että voisin vain kadota hetkeksi ja unohtaa olevani raskaana tai ajatellut, että voi vitsi, hyvästi yöunet ja kaikki muu kiva. Tai miettinyt, että olenkohan sittenkään tehnyt ihan oikean ratkaisun.

Ja viimeistä synnyttäessä manasin salissa omaa tyhmyyttäni, etten tehnyt aborttia ja siten, miten voin olla niin idiootti, että hankin itseni siihen tilanteeseen jossa olin (eli kauhuissani ja varma, jotta kuolen siihen pedille, vaikka synnytys oli helppo ja kivuton, mutta lapsi niin iso, että ponnistusvaiheessa menin shokkiin/paniikkiin). Ja tämä viimeinen on varsinainen äidin kullan nuppu, välillä ihmettelin onko vauva lainkaan, kune ei valvota, ei itke kuin nälän yllätteässä minun huomaamatta tai vierastaessaan. Muutoin nukkui, söi, kakki ja oli oikea herranterttu (no joo, ilkeitä tai pahoja ja tuhmia vauvoja ei olekkaan, jokaisella syynsä itkuun, eivätkä sitä turhaan tee)

Pointti tässä kirjoituksessa on se, että älä turhaan syylistä itseäsi ajatuksistasi, eivät ne vahingoita vauvaa vaan valmentavat sinua hiljalleen tulevaan. Luopumaan nuoruudestasi ja asettamaan lapsen ensisijaiseksi asiaksesi elämääsi. Mikään muutos ei elämässä kivutta tapahdu.

Tuntematon pelottaa aina ja muutos, ja pelottaa viellä silloinkin, kun jo tietää mitä tuleman pitää.

Onnea ja menestystä ja kannattaa totutella niihin epämielyttäviin ajatuksiin, ne palaavat aika ajoittain, kun vauva valvottaa, kun on uhmaikäinen piltti (voiko tän myydä kiinaan tai naapureille?) tai känkkäränkkä 5-vee=)