itse vihasta

Kyllä saat ainakin minun puolesta kirjoittaa. Tuo tunne ja kokemus on sinulle aito ja sinulle läsnä. Muistako, miten kauan tuo tuntemus ja kokemus itsestäsi on sinulla ollut. Onko tämä ensimmäinen kerta kun avaat sitä muille?

Niin mäkin tein sinun ikäisenä. Kun puhuin tästä virolaiselle naislääkärille hän sanoi meidän olevan biologisesti eläimiä.
Ja että niitä on jos minkä näköistä. Poikana hän vertasi minua vastasyntyneeseen poikavasikkaan.
Niiden nenäkin niin iso ettei ne kahvikupista voisi kuin vain kielellä lipoa. Olin valittanut nenäni rumuudesta. Minusta lekuri sanoi viisaasti.

se menee ohi kun täytät 10v...

tai sitten jatkuu hautaan asti....

Minkä ikäinen mahdat olla? Se selittäisi jonkin verran.
Miten olisi tämä: Opettele olemaan armollinen itsellesi! Sano itsellesi ettei se niin kauheaa loppujen lopuksi ole jos esim olet syönyt jotain makeaa. Jos epäonnistut jossain, lohduta itseäsi että ei se mitään, jos yrität vielä, onnistut.Sano peilikuvallesi, että oletpa hyvännäköinen!
Muista, että olet itsesi paras kaveri ja ystävä!

Parempi kun vaan toitotat joka aamu sen peilikuvas ääressä ittelles näin - siellä odottaa taas tänäänkin paskamaailma täynnä paskaihmisiä ja ne paskaihmiset tulee taas jälleen kerran tekemään sulle lisää paska juttuja.
Näin tulet psyykanneeksi itteäs valmiiksi jo hieman, koska sitten kun sen paskamaailman paskaihmiset tulee joka tapauksessa tekemään sulle lisää sitä paskaa, niin se ei enää tunnu ihan niin yhtä ilkeältä kun muuten tuntuisi, olet tavallaan valmiimpana.

Syy on vanhemmissa. Jos vanhempi ei ole osannut oikealla tavalla tukea ja arvostaa lasta, niin mistäpä sen itsetunnon repäisee.

Et sinä mikään elukka ole. Olet ihan oikea nuori ihminen ja samanarvoinen, tasapäinen toisten tallaajien kanssa.
Tartuin tuohon väitteeseesi, että et halua itseinhostasi kenellekään ja KOET ANSAITSEVASI kaiken vihan ja halveksinnan. Tunne on sinulle todellinen, mutta se että ansaitisit tuon vihan ja vähättelyn, ei pidä pakkaansa. Tuo leima on sinuun osittain ulkoapäin tullut.
Sinua ei ole kannustettu ja huomattu kun olet onnistut. Jospa joku on ollut sinulle ilkeä ja mollannut ihan kateuttaan? Onko sinua joskus kiusattu?
Ota huomioon että tällä palstalla on kaikenlaisia vastaajia.

Minä olen itseäni vihannut ja epätäydellisyyksistäni ja virheistäni itseäni rankaissut vuosikausia. Sitten tuli hetki kun suutuin. Vihastuin siihen, että "minä" aina suunnittelee "tulevaisuuden minälle" liikaa tekemistä, kuin se olisi kone, jolla ei tarvitse olla hauskaa, vain tavoitteita. Sitten kun epäonnistutaan niin syyllisyys iskee ja rankaistaan. Suutuin siihen, että "minä" kohtelee "tulevaisuuden minää" niin huonosti, ei syö hyvin tai liiku. Sitten kolottaa, turvottaa, kaduttaa.

Tämä ei ole mikään ratkaisu, mutta itselleni selkeä voimavara siihen, että pidän itsestäni parempaa huolta rakastamalla itseäni ja vihastumalla, jos minua huonosti kohdellaan - vaikka se huonosti kohtelija olisin minä itse

P.S. yllätyt kun tutkit näitä palstoja, miten ihmiset kirjoittavat samanlaisista kokemuksista, olisiko vertaistuesta apua sinullekin?

Mullaki tuntuu joskus tolta:( mut pidä mieles että sä et oo yhtää huonompi ku muut:)ja kaikki mitä teet on oikei jos se tuntuu susta oikeelta;) Rentoudu ja tee kaikkee mistä tykkäät:) Kuuntele musiikkii, oo kamujen kaa ja ota elämästä kaikki irti:) Musiikin kuuntelu auttaa ainaki mulla pahaan oloon;) Tsemppiä sulle tosi paljon!:)