Käyttäisimme millään sadevettä saunassa pesuvetenä. Merivesi ruostutaa kiuasta. Mutta siitepöly on ongelma. Onko kellään toimivaa kikkaa sen suodattamiseksi pois.
Sadevesi saunaan.
18
7788
Vastaukset
- sataa
Itse olen käyttänyt nykyisessä ja edellisessä mökissäni pelkästään sadevettä saunomiseen. Itseasiassa siitepöly ei ole koskaan ollut ongelmana. Aseta vain iso astia syöksytorven alle keräämään taivaalta tulevaa tislattua vesttä, siinä se.. Jos roskaa tai siitepölyä ilmenee on se helppo kuoria vedenpinnalta pois kauhalla.
- tosikin
Nyt täytyy olla jo köyhä jos täytyy tommosia miettiä,Kai tämä on vitsi?
- köyhämyös
Niinpä..varmaankin köyhä ja onneton. Köyhyys on suhteellista, katsos tämä aloittaja saisi siitä siitepölyn saastuttamasta saavillisesta sadevettä tuhansia ja tuhansia, jos myisi sen esimerkiksi saharan seutuvilla sitä tarvitsevalle. Ei ihan tavatontakaan, jos joku peduiinitypykkä vaihdannaisena antaisi kosketella sillai.. Vesi on kyllä aloittajan keräämää, annetaan hänen miettiä, mitä omallaan tekee. Oletko miettinyt, että ilman köyhiä ei olisi varakkaitakaan. Niin mitenkä maailmalle kävisikään, jos rikkaat puuttuisivat?? Köyhyydellä ja sen eri muodoilla on oma tärkeä roolinsa on tässä maailmassa, vaikka ei sitä aina tiedosteta.
- tosikin
Tarkoitin "järkiköyhää"en varallisesti....
- Anonyymi
Jos kerää sadevettä saunaan onko ihminen silloin köyhä. Joku tuolla kommentoi.
- Anonyymi
Sulla kai tulee vettä hanasta yllin kyllin läträttäväksi siinä kelan maksamassa itsemurhaluukussa. Mökki meren saaressa ei käynyt mielessä kun ei umpiluuhun mahtunut? Meillä ehtyy kaivo tuntemattomasta syystä, monta tonnia meni sen kunnostukseen. Oma kaivo ja monta tonnia ei varmaan kuulu sinun sanastoon, ja omaan kaivoon pitää olla maanomistaja. Luultavasti se köyhyys liittyy vissiin sinun elämään ja koska ymmärrys puuttuu niin kai pysyvästi.
- Sama_ongelma
Varsinkin nyt kun männyn siitepölykausi pahimmillaan. Kokeilun käyttää noita kylpytynnyri suodattimia, mutta näkyy päästävän siitepölyn läpi. Muut irtoroskat kerää tehokkaasti.
Pari vuotta sitten joku kehuskeli tällä palstalla kehittämänsä systeemin, jolla sateen alettu ohitti aluksi keruuastian ja vasta muutaman litran ohijuoksutuksen jälkeen käänsi veden keruuastian. Eli katolle kertynyt siitepöly ei pohjautunut vesi astiaan.
Itse olen yrittänyt pähkäillä miten tuollaisen saisi toimimaan omillaan, mutta ei vielä auennut miten tuon saisi toimimaan.- koikkalain
Tosiaan, männyn siitepölyhän se on vähänaikaa riesana. Mutta sekin ajastaan kerääntyy aika mukavasti astian reunalle, josta se on kauhalla helposti poistettavissa. Hankalampaa tietysti poistaa jos käyttää suljettua astiaa.
Mitenkä, jos ränninpäässä olisi jousikuormitteinen saranoitu jatke..kourusta kusetusreikä, josta vesi täyttäisi painoastian, joka täyttyessään vetäisi jatkeen sellaiseen asentoon, että vesi lorisisi haluttuun astiaan. No.. painoastiassakin olisi oma kaliproitu kusetusreikänsä, joten painoastiakin tyhjenisi omia aikojaan saaden kourunjatkeen uudelleen erektoitumaan. Helppoa, kuin heinänteko... Vai mitä?
Jos saat himmelin toimimaan..laitahan kuvia..
- akka_vaan
Minulla ei ole ollut kolmentoista vuoteen muuta vettä käyttövetenä kuin sadevesi. Ystävä on tuonut ruokavettä. Vaan tänä alkukesänä on satanut niin usein, että vettä on riittänyt. Saunaveden kanssa en ole niin tarkka, jos on siitepölyä tai pientä roskaa. Siitepöly on ikävämpää pyykkivedessä. Vettä ei saa edes kankaan läpi siivilöimällä puhtaaksi siitepölystä. Sadeveden huonoin puoli on katolta tuleva noki ja ties mistä myrkkytehtaalta tuleva saaste.
- järkihoi
Tee saunan kattoon reikä niin saat aina vettä kun sataa,nerokasta!Eikö vain?
- Anonyymi
🙄🤔 sinä olet kovin vitsikäs .
- yliymmärryksen
Kyllä tätyy olla elämän vaikeaa jutun aloittajalla kun tätä juttua lukee.....ihan oikeasti?Jos tuo elämä on noin vaikeaa,niin hae vaikka huoltsikalta vettä ämpäriin niin saat puhtaan kiuas veden!Voi taivas!Onko mökillä olo todella noin kovan funtsaamisen takana?En ikinä tule omistamaan mitään mökkiä jos näin vaikeaa on mökkeily...enkä tosiaan suosittele kenellekkään muillekaan.
- saarimökki7
Jotenkin tuntuu siltä, että isommat ongelmat on sinulla. Sadeveden käyttö on varsinkin meren rannalla olevilla mökillä yleistä. Minäkin mietin sadeveden käyttöä talousvetenä kun on järven rantaan niin jyrkkä mäki. Täältä sai hyviä ideoita ja typeriä kommentteja.
- Arrj85JU
Tulimme mökille Lappiin ja sadevesikuutio oli runsaiden sateiden ansiosta täynnä ja suodatinkangas paikallaan,mutta vesi tosi pahan hajuista,vaikka emme olleet kuin kuukauden käyttämättä vettä. Voisiko johtua runsaasta männyn siitepölystä sillä aiemmin ei hajua esiintynyt?
- sienet
Seisova vesi säiliössä alkaa haista siitepölyn ja muiden epäpuhtauksien mädäntyessä.
Joku saaressa kesämökin omistava mökkiläinen kertoi, että hän on saanut siitepölyn suodatettua pois seuraavalla tavalla: Vesisäiliöön rännistä johtavaan putkeen tungetaan ahtaasti sopivia tavallisia pesusieniä kolme kappaletta peräkkäin. Sienet pitää vaihtaa uusiin, kun veden virtaus heikkenee sienien vähitellen tukkeutuessa. - Kylpijä
Hyvä keskustelu ja uskomattoman törppö kommentoija. Olen yksin meren saaressa mökillä. Mietin, että pitääkö käyttää kaupungista kannettuja vesiä saunassa, kun sadevesi haisee pahalta männyn siitepölyn vuoksi. Laitoin sitä jo juhannusaattoiltana, kun oli hämärää. Kuumavesisäiliö ei ainakaan haise enää miltään. Keittäminen teki terää. Onneksi pesin säiliöt aamulla ja nyt ne taitavat olla melkein täynnä puhtaampaa vettä kaatosateen jälkeen.
- Anonyymi
Kannan juomaveden kanistereilla ja jo se alkaa närästää. Luokkaa litra ja kilo, joka sanoo että se kun hakee huoltiksilta tuskin on kantanut kun tulee pipi ja hiki. Onneksi saunavesi tulee reilun hehtaarin keräyspinnalta joten ne sademillimetrit muuttuu litroiksi ja kuutioiksi, sikäli kiinnostaa uuteen malliin. Täällä kommentoi urpoa jotka ovat ensimmäiseksi autettavien jonoissa ja se jengi on sitä joka eniten vinkuu kun tulee tikku sormeen. Voiko äijäkkäämpää porukkaa kuvitella.
- Anonyymi
Luulisin että auttaa jos veden saa eristettyä valolta, valoisassa rehottaa kaikenlainen mikrobi ja bakteeritoiminta. Valoa läpäisemättömät tonkat. Omani ovat rosteria koska ruoste on köyhää ja lyhytnäköistä. Lyhytnäköisyys ylläpitää köyhyyttä tai pahentaa ja tästä eteenpäin myös tietoisesti. Joku kansiratkaisu pitää vielä kehittää sen valon estämiseksi, joku tratti kanteen tms.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3107221Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662126- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151337- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81203Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009