Joo saa vastaa tai olla vastaamatta, en yhtää ylläty ku ei vastata.
Mä masennuin jo 5luokalla (10-11v) Mut se oli pientä. Kun on vanhentunut kaikki on mennyt pieleen. Nyt oon vasta 16-vuotias ja oon yrittäny joulu-toukokuussa tappaa itteni 15krt. Moni kerta on ollu tapanko itteni vai en, ja monesti perhe on päättäny mut siiihen että en, jonka takii monet itsemurha kerrat epäonnistunut.
Masennusta ei kannata kertoa kavereille. Niin mä ne menetin. Ensin lähti kaikista rakkain kaveri ja sit toiseks, loput oli sit tosi vihasii ja huus mulle just pahimmalla hetkellä. Mun kaverit on haukkunu mua, loukannu mua ja just huutanu. Minä pyydän anteeks. Kukaan ei oo multa pyytäny anteeks, että ovat haukkuneet mua ja saanu mun olon arvottomaksi. Mähän oon arvoton. Pyysin mun "kaverilta" apua, kun mulla oli im ajatuksia. Kappas kappas, ei tullu vastausta, vaan hän suuttu. Sinne meni lopullisesti kaikki välit. Käyn myös hevostalleilla ja jätin sinne "kiitos kuluneista vuosista" lapun. No ei menny kauaa ku muutama tallilaine mulle rages ku lapset luki sen (10-11v). Kirjotin siihe, että oon parii kertaa meinannu hakee narun. Siis niin monelta tuli vihat niskaan. Ku olin kotona, mä huusin kivusta. Mä huusin nii kovaa. Kipu oli kauheeta. Nyt kaikki vihaa mua.
Välejä en siis voi enään tallillaisten kanssa sopia, tai ainakaa tän mun rakkaimman kaverin. Mä kärsin, se on onnellinen. Mä en usko enään siihen että se haluaa mulle apua. Se on antanu mun monee kertaa tappaa itteni kaikessa rauhassa. Ei oo tehny mitään. Se vihaa mua.
Oon itekki vihannu itteeni nii paljo. Olin ennen rauhalline jätkä, joka ei kärpästäkää satuttanu. Nykyään hakkaan seinii ja kaikkee. Lyön itteni mustelmille/verille. Vihaan itteeni, enkä sais elää. Mielialalääkitys on, 20mg/pvä, ei auta mitään. Hoitoja masennukselle on, ei auta mitään. Oon kokeillu.
No.. Mun päätös siis nyt on, että jos elän vielä, nii seuraava joka pistää välit poikki, en niitä korjaa, en koskaan, enkä hanki uusia kavereita. Kaikki on pettäny mun luottamuksen. Tai jos en tee tota, nii tapan itteni.
Kaikki välien poikki menemiset on johtunu mun masennuksesta. Luulin et kaverit ois tukena kun on paha olla jne, mut ei. Pistää välit poikki ja haukkuu sua. Tällästä paskaa mä koen. Harkinnassa on koko ajan itsemurha. Enään kukaan ei mun päätöstä voi kääntää. Ainut on mun isä. Isän kuoleman jälkeen, voin helposti tappaa itteni.
Kiitos.
Mä masennuin jo 5luokalla (10-11v) Mut se oli pientä. Kun on vanhentunut kaikki on mennyt pieleen. Nyt oon vasta 16-vuotias ja oon yrittäny joulu-toukokuussa tappaa itteni 15krt. Moni kerta on ollu tapanko itteni vai en, ja monesti perhe on päättäny mut siiihen että en, jonka takii monet itsemurha kerrat epäonnistunut.
Masennusta ei kannata kertoa kavereille. Niin mä ne menetin. Ensin lähti kaikista rakkain kaveri ja sit toiseks, loput oli sit tosi vihasii ja huus mulle just pahimmalla hetkellä. Mun kaverit on haukkunu mua, loukannu mua ja just huutanu. Minä pyydän anteeks. Kukaan ei oo multa pyytäny anteeks, että ovat haukkuneet mua ja saanu mun olon arvottomaksi. Mähän oon arvoton. Pyysin mun "kaverilta" apua, kun mulla oli im ajatuksia. Kappas kappas, ei tullu vastausta, vaan hän suuttu. Sinne meni lopullisesti kaikki välit. Käyn myös hevostalleilla ja jätin sinne "kiitos kuluneista vuosista" lapun. No ei menny kauaa ku muutama tallilaine mulle rages ku lapset luki sen (10-11v). Kirjotin siihe, että oon parii kertaa meinannu hakee narun. Siis niin monelta tuli vihat niskaan. Ku olin kotona, mä huusin kivusta. Mä huusin nii kovaa. Kipu oli kauheeta. Nyt kaikki vihaa mua.
Välejä en siis voi enään tallillaisten kanssa sopia, tai ainakaa tän mun rakkaimman kaverin. Mä kärsin, se on onnellinen. Mä en usko enään siihen että se haluaa mulle apua. Se on antanu mun monee kertaa tappaa itteni kaikessa rauhassa. Ei oo tehny mitään. Se vihaa mua.
Oon itekki vihannu itteeni nii paljo. Olin ennen rauhalline jätkä, joka ei kärpästäkää satuttanu. Nykyään hakkaan seinii ja kaikkee. Lyön itteni mustelmille/verille. Vihaan itteeni, enkä sais elää. Mielialalääkitys on, 20mg/pvä, ei auta mitään. Hoitoja masennukselle on, ei auta mitään. Oon kokeillu.
No.. Mun päätös siis nyt on, että jos elän vielä, nii seuraava joka pistää välit poikki, en niitä korjaa, en koskaan, enkä hanki uusia kavereita. Kaikki on pettäny mun luottamuksen. Tai jos en tee tota, nii tapan itteni.
Kaikki välien poikki menemiset on johtunu mun masennuksesta. Luulin et kaverit ois tukena kun on paha olla jne, mut ei. Pistää välit poikki ja haukkuu sua. Tällästä paskaa mä koen. Harkinnassa on koko ajan itsemurha. Enään kukaan ei mun päätöstä voi kääntää. Ainut on mun isä. Isän kuoleman jälkeen, voin helposti tappaa itteni.
Kiitos.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla on ollu pari kuukautta elämä täyttä paskaa... Oon kertonu kaikki mun parhaalle kaverille ja se on auttanu mua tosi paljo. Pelkäsin ja pelkään vieläki että se jättää mut. Se on ainoo joka mulla on. Perheelle en kerro! Psykologille en mee! Oon kyllästyny esittämään kaikille että mulla on asiat hyvin ku ei oo. Oon miettiny kans että olis vaan yksinkertasempaa tappaa itteni mutta en mä tiedä pystynkö siihen.
Tälläset foorumit on ainoita paikkoja missä jokku voi ymmärtää... Vaikka mun paras kaveri yrittää ymmärtää mua niin ei se ymmärrä kaikkee ku ei se tiedä kuinka paskaa mun elämä on
Voisit kyllä psykiatrille mennä. Koska jos se sun paras kaveri sut jättää (niinkun mun) Nii sulla ei oo enää ketää jolle puhuu. Sä voit sille ihan rauhassa kertoo kaikkee vaikka ei auttaskaa. Mäki hoin koko aja viimeks sillee et mielummi tapan itteni. Ei keksiny mitää sanottavaa. Mut siel saa ainaki puhuu kaiken paskan ulos, eikä ne jätä sua.
Mun mielestä. Itse olen parhaalle ystävälleni kertonut asioistani ja tunteistani, tänä keväänä liikaakin ehkä. Sitten ymmärsin, että se, että käsittelen rankimpia tunteita ja juttuja on siitä kaverista välittämistä. Koska yksi ihminen ei voi kantaa todella masentuneen kaikkia raskaita tunteita, tai sanotaanko että en syyttäisi sitä ihmistä, joka siihen ei kykene. Toiset eivät yksinkertaisesti osaa näitä asioita, esimerkiksi perheessäni on mahtavia ja välittäviä ihmisiä, eivät ole todellakaa itsekkäitä, mutta kukaan ei osaa suhtautua tunteisiin oikeilla tavoilla, eli sieltä apua hakiessa tuntee aina tulevansa torjutuksi koska ne eivät ymmärrä tunteita tai osaa keskustella niistä. Vaikka ovat hyviä ihmisiä. Lukiossa ajattelin samoilla radoilla mitä luin ylhäältä, että mun kaverien olisi pitänyt olla sen verran moraalisia, että olisivat mua auttaneet. Nyt jälkeenpäin olen tosiaan sitä mieltä että muutama heistä oli sellaisia muista piittaamattomia, mutta osasyy oli myös se, että oletin, että kaikki ihmiset olisivat lähtökohtaisesti yhtä empaattisia kuin minä ja selitin sitä, että osa minut jätti sillä, että en ollut kelpoinen ystävä. Here's the news: ihmiset ovat niin erilaisia, eli monet eivät vain ole sellaisia, että tarjoaisivat apuaan kohdatessaan masentuneen ihmisen. Oikein? No mielestäni ei. Voiko sille tehdä jotain? Apua voi pyytää, mutta jos joku on sitä kykenemätön antamaan, niin sitä ihmistä on vaikea muuttaa. Tässä vaiheessa kannattaa arvostaa sitä ystävää, joka sinua kuuntelee, hänellä on sekä sydän paikallaan että taidot kohdata toinen ihminen ja suhtautua hänen tunteisiinsa empaattisesti.
Eli säästäksenne tätä ystävää hakekaa apua, jotta itse nousisitte tilanteestanne, hänen vain kuunnellessa ja tukiessa teitä. Oli se sitten psykologi, kirkon työntekjiä (itse kävin muutaman kerran yliopistopapilla, pidin siitä enemmän kuin psykologista, koska oikeasti keskusteltiin tunteista ja merkityksistä, ei hengellisistä asioista) tai muut vertaiset täällä tai vaikka osoitteessa heimo.co . Tosiaan ammattilaiset eivät ensinnäkään jätä ja heillä on taidot suhtautua ongelmiisi, joita hyvää tarkoittavillakaan ihmisillä ei välttämättä ole.
On ystävälle oikeutettua, että kun olet saanut jossain purkaa negatiivisia tuntemuksiasi, niin välillä kerrot hänelle myös muita uutisia elämästäsi ja keskitytte hyvään yhdessäoloon
Mene hoitoon.