Kuka alunperin keksinyt aikoinaan termit

ainaainaaina

Moniosaaja ja kulttuurinrikastuttaja?
Niitä alettiin yhtäkkiä käyttää, kun mamuja ja muita vastaavia rikastuttajia alkoi Suomeen vyöryä.. mutta kuka oli se poliitikko joka keksi nuo termit?

67

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bessie-

      Hohhoijaa taas

      "Moniosaajalla" ei taida alun perin olla mitään tekemistä maahanmuuton kanssa. Työnantajat (ahneuksissaan?) kai ovat joskus halunneet moniosaajia joillekin matalapalkka-aloille palkata, ja olisiko niin että sellaisia ruvettiin sitten oikein kouluttamaan. Tuloksena työntekijöitä, jotka eivät uudessa paikassa osanneet itsenäisesti ja hyvin tehdä yhtään mitään, syvällisempi perustieto ja -taito kun oli niin puutteellinen.

      "Kulttuurinrikastuttaja" termiä ei minun tietääkseni käytetä missään? Vaikea kuvitella sanalle asiallista käyttöä, vaikka monetkin asiat kieltämättä rikastuttavat esimerkiksi suomalaista ruokakulttuuria.

      Jos kuitenkin tiedät, että molemmat sanat liittyvät maahanmuuttoon, niin silloinhan ne on mitä ilmeisimmin tarkoitettu pilkka- ja haukkumasanoiksi. Noinkohan kukaan vakavasti otettava poliitikko ne olisi keksinyt ja julkisesti niitä käyttäisi muualla kuin korkeintaan omassa plokissaan, en usko?

      • nyt.tiedät

        ""Kulttuurinrikastuttaja" termiä ei minun tietääkseni käytetä missään?"
        Termiä käytetään paljonkin ja sillä yleensä tarkoitetaan verovaroilla loisivaa rikoksia ja raiskauksia tehtailevaa somalia tai muuta mutiaista.

      • ainaainaaina
        nyt.tiedät kirjoitti:

        sekä myös "moniosaaja-termiä, jota joku poliitikko, en nyt muista kuka, on alkanut alussa käyttää tarkoittaen muualata tulevia ihmisiä, et siis mamuja tänne ja paljon, työvoimaa tarvitaan, ovat usein taitavia monellatapaa monipuolisesti.kuten esim. :
        http://gooby.naurunappula.com/org/c1/0f/c10fdd688a624de2/0/887225.jpg

        Ymmärsitköhän sinä ollenkaan mitä tarkoitin? Ilmeisesti et.

        Omakohtaista kokemusta 'moniosaajiksi' mainostetuista työnhakijoista/työntekijöistä minulla sattuu olemaan, mm. jotkut oppilaitokset käyttivät sanaa, ja taisipa työvoimatoimistokin käyttää. Tästä on yli viisitoista vuotta. Maahanmuuttajiin sana ei silloin liittynyt millään tavalla.

        Olen itse tottunut sanomaan raiskaajia raiskaajiksi ja rikollisia rikollisiksi, en myöskään ole lukemissani lehdissä tai kuuntelemissani tiedotusvälineissä koskaan nähnyt/kuullut heitä sanottavan kulttuurinrikastuttajiksi...
        En pidä minkään sortin vapaakyytiläisistä jos ja kun yhteisillä rahoilla eläminen on heidän tietoinen ja suunnitelmallinen oma valintansa, mutta ei johtuisi mieleenikään sanoa heitä kulttuurinrikastuttajiksi.

        Lue kaksi viimeistä kappaletta ja yritä ymmärtää mitä tarkoitan. Olenkohan kuitenkin oikeilla jäljillä, mitä tulee aloituksen kysymykseen koskien "termiä" kulttuurinrikastuttaja?

      • ainaainaaina kirjoitti:

        sekä myös "moniosaaja-termiä, jota joku poliitikko, en nyt muista kuka, on alkanut alussa käyttää tarkoittaen muualata tulevia ihmisiä, et siis mamuja tänne ja paljon, työvoimaa tarvitaan, ovat usein taitavia monellatapaa monipuolisesti.kuten esim. :
        http://gooby.naurunappula.com/org/c1/0f/c10fdd688a624de2/0/887225.jpg

        Kunpa vain tietäisimmekin kuinka paljon tänne on tuotettu verovaroilla loisivia, väärennetyillä (ostetuilla) tutkintopapereilla tulleita jatkokoulutettavia mm. ammattikorkeakouluihin.
        Oppilaitokset eivät ole vaivautuneet tarkistamaan papereiden aitoutta, mutta mielellään nostaneet opiskelijakohtaiset valtionavut.
        Ja niillä papereilla on varmasti tullut monenlaisia moniosaajia, eikä nimitys liene ihan turha, ovathan vaivautuneet sentään selvittämään keinot, joilla tänne voi hivuttautua loisimaan veronmaksajien piikkiin.

    • siilimuori

      Minä olen avainosaaja :).

      • niinkö

        Lukkoseppä avaimen tekijä, pitää murtovarkaat ulkona.

      • siilimuori
        niinkö kirjoitti:

        Lukkoseppä avaimen tekijä, pitää murtovarkaat ulkona.

        No ei nyt sentäs.

      • Ite-Oppinut-kynsiviilari

        Ennen kuin on avainosaaja, pitää olla Joutsenkaulasuomenlippu kauluksessa.

      • silimuori
        Ite-Oppinut-kynsiviilari kirjoitti:

        Ennen kuin on avainosaaja, pitää olla Joutsenkaulasuomenlippu kauluksessa.

        Aijaa. Sano se heille jotka tämän avainosaajatittelin on mm mulle asettanut ;). Minä en ole pyytänyt. Enkä kyllä sitä julkituo erikseen eikä minulle penniäkään lisää siitä makseta.

      • ent.siivoojaparka
        silimuori kirjoitti:

        Aijaa. Sano se heille jotka tämän avainosaajatittelin on mm mulle asettanut ;). Minä en ole pyytänyt. Enkä kyllä sitä julkituo erikseen eikä minulle penniäkään lisää siitä makseta.

        Johtunee siitä, ettei pennit ole enää käytössä.
        Miksi sinä et neuvottele parempaa palkkaa sen varjolla, että olet avainhenkilö? Voihan siinä tarvita heittää pari lautasta seinään, mutta kyllä se onnistuu.

      • siilimuori
        ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Saan minä pienen pienen henkilökohtaisen lisän, euroissa.

      • Markka-nokkiin

        Olisipa siinä neuvottelun paikka, jos ruplina maksaisivat.

    • ö-Öö

      Päinvastoin, kuin monet luulevat, termi "loispummieläkeläinen" ei ole minun kehittämä. Sitä käytetään somessa yleisesti. Monikäyttöinen ilmaus, eläkeläisen lisäksi tietenkin "loispummityötön", "loispummimustilainen", "loispummiloispummimamu" jne.

      Eli en tiedä, kuka ja missä hteydessä ilmaisu kehitetty, mutta se hyvin kuvaava ja monikäyttöinen olmaus. Nuot aloitukessa mainitut eivät ole erityisemmin kuvaavi, eikä ne varsinaisesti kerro trkemmin, millaisest asiasta kyse. "moniosaaja" viittaa mielestäni lähinnä ammattitaidottomuuteen ja "kulttuuririkastuttaja" Kukkenhaimiin. Mutta ei mun mielestä mitenkään mamuihin.

      =DW=

      • bessie-

        Loispummieläkeläinen ei todellakaan ole "monikäyttöinen" ja "hyvin kuvaava" ilmaisu, kaikkea muuta.
        Se on harvinaisen typerä ja kömpelö ilmaisu joka ei selkeästi anna mitään täsmentävää ja tarpeellista lisätietoa pelkän "eläkeläinen" sanan päälle. Se ei myöskään ole yhtään hauska tai millään tavalla vitsikäs, vain ja ainoastaan tyhmä, vieläpä niin tyhmä ettei sen käyttäjälle oikein raaski suuttua tai ilmaisustaan loukkaantua.

      • ö-Öö
        bessie- kirjoitti:

        ?

        Mitä sekoilet? Olemassa eläkeläisiä, jotka tulevat toimeen omillaan ja sitten loispummeja, jotka elävät muitten piikkiin. Suomen typerästä eläkejärjestelmästä johtuen kaikki suomen eläkeläiset ovat loispummeja. "Eläkeläinen" on täsmennysosa, joka selittää, millaisista pummeista kyse.

        =DW=

      • bessie-
        ö-Öö kirjoitti:

        Suomen eläkejärjestelmä on aika hyvä. Turhat putket kun lopullisesti tukitaan ja systeemiä virtaviivaistetaan kautta linjan (myös hallintoa keventäen), niin kyllä se kelpo järjestelmä on.

        Mitä tarkoittaa 'eläkeläinen, joka tulee omillaan toimeen', selitäpäs se, mielenkiinnolla odotan vastaustasi.

        Oletko tyhmä? Omillaan toimeentuleva nimenomaan tulee toimeen omillaan, ei tarvitse köyhäinapua. Kun ottaa almuja yhteiskunnalta, on automaattisesti kerjäläispummi. Ja turha lässyttää "Itse hyvin ansaituista eläkkeistä". Velaksi te elelettä lastenne ja lastenlastenne joutuessa maksamaan tuhlailunne. Suomi velkaantuu jatkuvati, jos et ole koskaan kuullut. Joku ne valat joutuvat vielä maksamaan, mutta se ei loispummeja kiinnosta.

        http://www.velkakello.fi/

        En ole tyhmä, mutta sinä taidat olla? Kirjoitit itse, että on olemassa omillaan toimeen tulevia eläkeläisiä. Kun kysyin sinulta mitä tarkoittaa omillaan toimeen tuleva eläkeläinen, niin et edes siihen osannut vastata.

        Ei olisi tullut mieleenikään lässyttää "Itse hyvin ansaituista eläkkeistä", hoida sinä vain edelleen lässytyspuoli, se kun sinulta tuntuu luonnistuvan.

        Olen minä kuule kuullut Suomen velkaantumisesta ja paljon muustakin.

        Ai velkakello, no just joo ja haukotus, en viitsi edes avata. Taitaa olla ainakin kymmenen vuotta siitä kun ekan ja muistaakseni myös vikan kerran vilkaisin. Tavallista kelloa ja omaa palkkakuittia minä mieluummin katselen. Siinä muuten näkyy muutakin kuin oma nettopalkka...

        Onko pummiksi julkisesti julistautuminen jotenkin ylpeilyn arvoinen asia?

        =DW=

      • bessie-
        ö-Öö kirjoitti:

        Onko pummiksi julkisesti julistautuminen jotenkin ylpeilyn arvoinen asia?

        =DW=

        ?

        Vaikea sanoa, voihan sitä kai avoimuutena ja rehellisyytenä pitää, mutta ei niilläkään minusta oikein voi ylpeillä?

        Mitään ylpeilemisen aihetta en pummina elämisessä näe, en liioin ymmärrä miksi sellaista ihaillaan.

      • ainaainaaina
        ö-Öö kirjoitti:

        ?

        Oletko tyhmä? Omillaan toimeentuleva nimenomaan tulee toimeen omillaan, ei tarvitse köyhäinapua. Kun ottaa almuja yhteiskunnalta, on automaattisesti kerjäläispummi. Ja turha lässyttää "Itse hyvin ansaituista eläkkeistä". Velaksi te elelettä lastenne ja lastenlastenne joutuessa maksamaan tuhlailunne. Suomi velkaantuu jatkuvati, jos et ole koskaan kuullut. Joku ne valat joutuvat vielä maksamaan, mutta se ei loispummeja kiinnosta.

        http://www.velkakello.fi/

        =DW=

        Minä en voi ymmärtää sun juttuja loisista.

      • ö-Öö
        ainaainaaina kirjoitti:

        Minä en voi ymmärtää sun juttuja loisista.

        Oma ongelmasi.

        =DW=

    • 1eero

      Moniosaaja kätevä ihminen joka lähtöön yleensä älliä päässä eikä sormi suussa.

      • siilimuori

        Moniosaaja kultakimpale työnantajalle.

      • siilimuori kirjoitti:

        Moniosaaja kultakimpale työnantajalle.

        Vaan on sellaiselle käyttöä kotioloissakin, tosin joskus tarvitsee auttavaa kättä. Kuten äsken jouduin työntämään rautaputkea ison sementtimöykyn alle.

      • siilimuori
        Paapurix kirjoitti:

        Vaan on sellaiselle käyttöä kotioloissakin, tosin joskus tarvitsee auttavaa kättä. Kuten äsken jouduin työntämään rautaputkea ison sementtimöykyn alle.

        Nii, kyllähän moniosaajalle löytyy tehtävää kotonakin.

      • 1eero
        siilimuori kirjoitti:

        Moniosaaja kultakimpale työnantajalle.

        Työn antajasta viis sillä ei muuta virkaa kui tilipussi, yleensä ei jää sormi suuhun varsin nettiaikana, moottoreista en paljon ymmärä kummiskii rutkun kaasarin puhistin eilen, ei nikottele ennee.

      • siilimuori
        1eero kirjoitti:

        Työn antajalla on sillain merkitystä että se mahdollistaa tai estää työn sujuvuuden ja siten työn laadunkin. Mulla on nyt sormi suussa kun pitäis laatoittaa uudelleen pikku pätkä pihalaattoja. Ovat mokomat painuneet kieroon.Netistä minäki ohjeita tiirailin.

        Routa routa on komuksia rivitalo ajalta vaikka perustukset ohjeitten mukaan nyt kymmene vuuen jäkeen kuulemma juosten kussun näköne.

      • siilimuori
        1eero kirjoitti:

        Routa routa on komuksia rivitalo ajalta vaikka perustukset ohjeitten mukaan nyt kymmene vuuen jäkeen kuulemma juosten kussun näköne.

        :D. Varmaan veikeät, juosten kustut, siis hutiloiden tehdyt :) .
        Meil on tuossa sisäänkäynnin edessä varmaan kolkyt vuotta sitten laitetut betonilaatat. Painuneet kieroon ja menneet rumaksi, ei saa puhdistamallakaan siistejä noista vanhoista joten uudet on laitettava. Mutta kun ne kakenmaailman kivituhkat ja asennushiekat on myynnissä niin julumetuissa säkeissä et ei noihin niin paljoa tartte.

        Naapurin kanssa latettii muistaksee metrin syvä uoma sitte karkeaa soraa hienohiekka asennuksee ja lanka sivulle, suora tuli silti routa on näköjää liikutellu.

      • siilimuori
        1eero kirjoitti:

        Naapurin kanssa latettii muistaksee metrin syvä uoma sitte karkeaa soraa hienohiekka asennuksee ja lanka sivulle, suora tuli silti routa on näköjää liikutellu.

        Nii. kyllähän se routa tekee tuhojaan. Ei nuo vielä ihan 45 asteen kulmassa kuitenkaan ole. Häytyypi tuumia.

    • Esi-ja-merkiksi

      Ken seuraa esimerkiksi Maailman menoa palstaa, siellä syntyy uusia nimityksiä harva se päivä, todella veikeitä ja humoristisia leukailuja.

    • tositapaus
      • minkästeet

        Maailmassa kaikki ei olen hyvin, ikävää kun sattuu vielä joka päivä.

      • siilimuori
        minkästeet kirjoitti:

        Maailmassa kaikki ei olen hyvin, ikävää kun sattuu vielä joka päivä.

        No kyllä päivittäin on uutisia myös siitä kun soomipoika tai soomineito on laittanut nyrkit heilumaan tai heilunut jonkinsortin kättäpidemmän kanssa. Joten ei ole välistämistä.

      • eppu2
        siilimuori kirjoitti:

        No kyllä päivittäin on uutisia myös siitä kun soomipoika tai soomineito on laittanut nyrkit heilumaan tai heilunut jonkinsortin kättäpidemmän kanssa. Joten ei ole välistämistä.

        Kamalasti mietin, mitä aioit kirjoittaa, vai onko tuo välistämistä joku uusiosana. Hih
        Kyllähän niitä nyrkkejä osaa kaikki kansat heiluttaa, vaan vertailu pitäisi olla prosenteissa, ennenkuin oikeaa kuvaa saisi.
        Ps. Eppu on sitten paremmilla metsästysmailla (nyyh).

      • siilimuori
        eppu2 kirjoitti:

        Voi että, surusi on suuri, otan osaa. Pitkä-aikainen kaveri on poissa, mutta varmaan vaivansakin poissa. Hän elää muistoissasi.

        Välistämistä taitaa olla murresana. Siis se tarkoittaa tässä kohden sitä, että ei voida syyttää toista sen kummemmin kuin toistakaan. pahemmaksi tai paremmaksi.

      • mimmimum-mi
        eppu2 kirjoitti:

        Kamalasti mietin, mitä aioit kirjoittaa, vai onko tuo välistämistä joku uusiosana. Hih
        Kyllähän niitä nyrkkejä osaa kaikki kansat heiluttaa, vaan vertailu pitäisi olla prosenteissa, ennenkuin oikeaa kuvaa saisi.
        Ps. Eppu on sitten paremmilla metsästysmailla (nyyh).

        Aikansa se vie se suru...joka jää lemmikistä... sitä on kuulevinaan ja näkevinään sen tutuissa kuvioissa vielä pitkänkin aikaa... Saiko eppu lääkärillä nukutuksen....

      • eppu2

        Kiitos siili ja mimmi. Koko ajan minä sille puhun ja odotan sen kömpivän jostakin.
        Kasvaimia oli keuhkossa, kyllä piti lääkäriin turvautua.
        Puisen arkun nikkaroin ja eilen se tapahtui, kävin hautaamassa mökim metsän reunaan, siellä maalla Eppu vietti iloisimmat päivänsä.
        Viimeisee asti oli ulkona, vaikkei paljon muuta jaksanut, kun kuusen alla maata ja vesikupilla käydä.
        Nyt lähden muutamaksi päiväksi polttopuuta ja muuta touhua tekemään tuonne kotitilalle, on hyvä, kun pitää itsensä touhussa kiinni.
        Koneen jätän pojanpojalle huoltoon, joten en pääse tänne kurkistelemaan.

        Suurta rakkautta lemmikkiä kohtaan on osata luopua kun se aika on.
        Touhukkaita päiviä.

      • ent.siivoojaparka
        eppu2 kirjoitti:

        Kiitos siili ja mimmi. Koko ajan minä sille puhun ja odotan sen kömpivän jostakin.
        Kasvaimia oli keuhkossa, kyllä piti lääkäriin turvautua.
        Puisen arkun nikkaroin ja eilen se tapahtui, kävin hautaamassa mökim metsän reunaan, siellä maalla Eppu vietti iloisimmat päivänsä.
        Viimeisee asti oli ulkona, vaikkei paljon muuta jaksanut, kun kuusen alla maata ja vesikupilla käydä.
        Nyt lähden muutamaksi päiväksi polttopuuta ja muuta touhua tekemään tuonne kotitilalle, on hyvä, kun pitää itsensä touhussa kiinni.
        Koneen jätän pojanpojalle huoltoon, joten en pääse tänne kurkistelemaan.

        Kyllä siihen kissattomaan talouteen oppii aikaa myöten ja puhumaan seinille yhtä sujuvasti kuin kissalle.
        Aluksi oli orpo olo, kun Fixu joutui menemään evakkoon, mutta nyt kun on totunut kissankakan hajuttomuuteen, niin ei sitä enää kaipaa samalla tavalla kuin aluksi. Minulla nyt on lohtuna se, että kissa on vielä hengissä ja hyvässä hoidossa ja voin käydä tervehtimässä sitä koska haluan.
        Monethan ottavat toisen kissan jo valmiiksi vaikka entinen vielä elää, niin ei tunnu niin tyhjälle sitten kun toinen poistuu. Vähän niinkuin miehet katselevat jo uutta siltä varalta jos entinen jättää.

        Ni eikös se ole sille naiselle helpotus kun miehellä on uus ni ei tartte tuntea syyllisyyttä jättämisestä ;).

      • kissanmaailma
        ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Kyllä siihen kissattomaan talouteen oppii aikaa myöten ja puhumaan seinille yhtä sujuvasti kuin kissalle.
        Aluksi oli orpo olo, kun Fixu joutui menemään evakkoon, mutta nyt kun on totunut kissankakan hajuttomuuteen, niin ei sitä enää kaipaa samalla tavalla kuin aluksi. Minulla nyt on lohtuna se, että kissa on vielä hengissä ja hyvässä hoidossa ja voin käydä tervehtimässä sitä koska haluan.
        Monethan ottavat toisen kissan jo valmiiksi vaikka entinen vielä elää, niin ei tunnu niin tyhjälle sitten kun toinen poistuu. Vähän niinkuin miehet katselevat jo uutta siltä varalta jos entinen jättää.

        Kissan kakan haju....ihmettelemään jäin kissan omistajana, kun ei meillä taatusti haise kenenkään kakka. Nuo kissan vessan kuivikkeet ovat sellaista laatua, että imaisevat hajut ja jokaaamuinen kökkeröiden poisto kuuluu myös ohjelmaan. Vessan pesu tarpeen mukaan, kesäsadekin auttaa, talvella tuuletusta pihalla ja seinätkin raikastuvat.

      • eppu2 kirjoitti:

        Kamalasti mietin, mitä aioit kirjoittaa, vai onko tuo välistämistä joku uusiosana. Hih
        Kyllähän niitä nyrkkejä osaa kaikki kansat heiluttaa, vaan vertailu pitäisi olla prosenteissa, ennenkuin oikeaa kuvaa saisi.
        Ps. Eppu on sitten paremmilla metsästysmailla (nyyh).

        Eppu 2
        Mun valkoinen oli ainoa jonka läheisteni lisäksi päästin sieluuni.
        Kauan näin sen tulevan iltaisin kulman takaa.
        Uuta en osta mut jos kujakatti kävelee pihalle se on mun.

      • ent.siivoojaparka
        kissanmaailma kirjoitti:

        Kissan kakan haju....ihmettelemään jäin kissan omistajana, kun ei meillä taatusti haise kenenkään kakka. Nuo kissan vessan kuivikkeet ovat sellaista laatua, että imaisevat hajut ja jokaaamuinen kökkeröiden poisto kuuluu myös ohjelmaan. Vessan pesu tarpeen mukaan, kesäsadekin auttaa, talvella tuuletusta pihalla ja seinätkin raikastuvat.

        Fixu se ei ole koskaan oppinut työntämään hajutonta kakkaa. Poikakissana sillä sen pötkynsä peittäminen on sitä, että se iskee nyrkillään muutaman kerran kylpyammeen reunaan ja kävelee muina miehinään tiehensä. Siihen se jää tököttämään pötky hiekkalaatikkoon pystyyn niinkuin kaktus hiekka-aavikolle. Ei sitä imaise hiekka nieluunsa. Muutamankin kerran olen saanut haisevan herätyksen. Se sillä onkin viimeinen ja paras keino saada minut ylös ja antamaan aamiaista.
        Likan luona on umpinainen kissavessa, minne ne pujahtaa luukusta sisään ja ulos, mutta kyllä se vastapaskotun haju työntyy sieltä sen mukana silti ja leviää ympäri asunnon.

      • paskanhajusta

        Kakankuivikkeita on montaa laatua. Kaikki eivät poista hajua, mutta kalleimmat poistavat. Valitettavasti hinnanero on huomattava.

      • ent.siivoojaparka
        paskanhajusta kirjoitti:

        Kakankuivikkeita on montaa laatua. Kaikki eivät poista hajua, mutta kalleimmat poistavat. Valitettavasti hinnanero on huomattava.

        Sitä hajua ei peitä mikään kuivike, jos se kakka tököttää peittämättömänä. Ymmärrät kai. Fixulla on Ever Clean hiekkaa, lavendelin tuoksuista. Kyllä se on ihan parhaimmasta ja kalleimmasta päästä hiekkaa, mutta se edellyttää sitä, että kissa myös peittää jätöksensä sillä hiekalla. Ei hiekka imaise sitä pötkylää itsestään.
        Ja kyllä siitä kissankakasta ehtii hajua tulla vaikka peittäisikin, siinä välissä kunnes se poksahtaa pepusta sinne hiekkaan. Se on vain sellaista, mihin oma nenä tottuu ja sen hajun huomaa helpoiten kissaton, joka tulee käymään.

      • siilimuori
        ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Fixu se ei ole koskaan oppinut työntämään hajutonta kakkaa. Poikakissana sillä sen pötkynsä peittäminen on sitä, että se iskee nyrkillään muutaman kerran kylpyammeen reunaan ja kävelee muina miehinään tiehensä. Siihen se jää tököttämään pötky hiekkalaatikkoon pystyyn niinkuin kaktus hiekka-aavikolle. Ei sitä imaise hiekka nieluunsa. Muutamankin kerran olen saanut haisevan herätyksen. Se sillä onkin viimeinen ja paras keino saada minut ylös ja antamaan aamiaista.
        Likan luona on umpinainen kissavessa, minne ne pujahtaa luukusta sisään ja ulos, mutta kyllä se vastapaskotun haju työntyy sieltä sen mukana silti ja leviää ympäri asunnon.

        :D:D sie Se sitten olet verbaalinen lahjakkuus ilmaisussa.

    • Luin häntäpään kommentteja. Kissankakan hajun peittäminen on moniosaamista. Mutta miten kissan kakka rikastuttaa kulttuuria?

      • ent.siivoojaparka

        No niinkuin muukin kakka. Lannoitetta...

      • Ei-ole-kisua-ei-puumaa

        Niinkuin voisiko palkata jonku Mamun putsaamaan kissanhiekan päivittäin? Somali soppakauha kädessä onkimassa kissan kakkaa :D

    • jaanamman

      kulttuurinrikastajia menossa Eurooppaan (miehiä; missä naiset ja lapset??) :

      http://img.yle.fi/uutiset/ulkomaat/article8084256.ece/ALTERNATES/w960/pakolaiset vene ilmasta.jpg EI SAA MUISSA JUTUISSA

      • "jaanamman"

        Voi pahus!
        On tää niin ihanaa leikkiä ja herkutella tappamisilla.
        Raiskata ja raastaa mieli-kuvituksella.
        Varsinkin näin vanhemmiten :)

        H.

      • Anonyymi

        Rikastuttavat kulttuuriamme

    • Anonyymi

      Ensimmäisen kerran kuulin moniosaaja termin julkisesti Zipilän suusta erään tv-haastattelun yhteydessä hänen perustellessaan massamaahantunkua.

      • Anonyymi

        Valehtelet!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelet!

        Samoin kuin myöhemmin sen, ettei Suomen olisi tarvinnut ottaa Ruotsista yhtään pakolaista.

        Niinpä! Mutta Petteri Orpo oli jo rajalla vastassa noita ja kehuskeli: "Me tienataan tällä"

        Myöhemmin totesi: "Pakolaisten motiiveja ei saa kyseenalaistaa, se on rasismia"

        Totta on, että jotkut rikastuivatkin kuten mm. nykyinen Helsingin apulaiskaupungin johtaja Nasima Razmyar...ja monet muut politiikkaan sidoksissa olevat ihmiset.

    • Anonyymi

      "Monikulttuuri on rikkaus" tais tulla kokoomuspolitikko Alexander Stubbin lauseena.
      Kuten myös "lentäväksi lauseeksi" muodostunut "Sori siitä" jolla ohitettiin valehtelu...
      Tai onneton laskupää...

      • Anonyymi

        Lyhyestä matikasta a, valtion rahapussi päällä istujalla ja Euroopan investointi pankin varapääjohtajaksivalitulla!!! 🥵

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lyhyestä matikasta a, valtion rahapussi päällä istujalla ja Euroopan investointi pankin varapääjohtajaksivalitulla!!! 🥵

        No onhan siellä Eurostoliiton pääjehuissa kaikenlaista sukankuluttajaa, kuten sekin oli jolla kengät väärissä jaloissa niin kännissä ..

    • Anonyymi

      Ohisalo ja Suomen hallitus haluaa lisää maahanmuuttajia, ja heitä riittää.

      Väestönkehitys :

      1960-2018: Suomi 4,4milj-> 5,4milj

      1960-2018: Irak 7,3milj-> 37 miljoonaa
      1960-2018: Somalia 2,8milj-> 12,5 miljoonaa
      1960-2018: Afganistan 9milj-> 34 miljoonaa

      Näistä maista tulijat eivät tule koskaan loppumaan.

    • Anonyymi

      Alunperin kulttuurin rikastuttaminen oli myönteinen ilmaus, silloin ei ollut vielä tietoakaan maahanmuuton ongelmista, itsekin keskustelin aiheesta, lie ollut joskus 2000-luvun alkua, sittemmin merkitys on vain käännetty tarkoittamaan päinvastaista.
      Moniosaaja on tullut työhaun murroksen myötä, ja melkoisella varmuudella ollut jo 90-luvulla tunnettu käsitteenä, herjausmerkitys jäänyt minulta ohi.

      • Anonyymi

        Miksikähän minusta tuntuu ettei tuota "kulttuurin rikastamista" todellakaan tarvinnut kääntää - vaan kääntyi aivan itsestään kun huomattiin minkälaisia ovatkaan nämä kulttuurit..

        Moniosaaja taas, sekin suoraa pilkkaa luku-kirjoitus taidottomien ihmisten kutsumisesta "moniosaajiksi" piti tulla politikkojen mukaan insinöörejä ja huippu ammattilaisia
        vaan olivatkin "todistukset" pudonneet matkalla mereen..

        Ja nyt nämä "insinöörit ja tohtorit" parhaimmillaan ajavat jopa bussia, tai pesevät ikkunoita..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      84
      1622
    2. Nainen, huomasitko kun muutin sinua?

      Niin lyhyessä ajassa niin paljon. Mutta jotain muuttui minussakin. :/
      Ikävä
      88
      878
    3. Misä tulipalo?

      Mikä palaa Haapavedellä?
      Haapavesi
      8
      842
    4. IS Viikonloppu 12.-13.7.2025

      Viikonlopun ratoksi Skyttä ja Kärkkäinen ovat taiteilleet 3.0 arvoisen ristisanatehtävän ratkottavaksi. Kenenkään ratko
      Sanaristikot
      56
      829
    5. Jumankauta sä olet hyvännäköinen

      Ihan mun miehen näköinen 😍
      Ikävä
      53
      822
    6. Tämä kesä ei ollut vielä meidän

      Olisihan se ihana viettää kesäiltoja kanssasi ulkona. Ei kai ollut vielä oikea aika. Ehkä kohtaamme vielä sattumalta jos
      Ikävä
      58
      773
    7. Poliisi losautti puukkohemmon hengiltä

      Mitäs läks, heilumaan puukon kanssa eikä totellut käskytystä. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011361763.html
      Maailman menoa
      189
      749
    8. Mitä jos vaan tapaisit sen jota mietit

      Jos se yksi henkilö on sinun mielessäsi niin entäs jos vaan menisit tapaamaan sitä, heti, samantien, miettimättä mitään.
      Ikävä
      80
      715
    9. Teet tämän niin

      Helpoksi, mutta silti niin vaikeaksi. Vihaan omaa saamattomuuttani, vaikka kaikki olisi saatavilla. 🩷🌸
      Ikävä
      41
      700
    10. Sofiaa ei kelpuutettu Martinan kaveriporukkaan

      Ibizalla lomailee Martinan kanssa ihan muut naiset.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      172
      680
    Aihe