Nythän on ollut paljon puhetta näistä poliisiautoihin asennettavista rekisterikilpiskannereista, mutta en ole oikein päässyt selvyyteen siiä, mitä tietoja laitteet erilaisista rekistereistä oikeasti kaivavat?
Kaikki rästissä olevat ajoneuvoverot näkynevät jne, mutta mitenkäs on, jos esimerkiksi kellotat jonkun muun omistamalla tai haltijoimalla autolla tutkaan kortinmenetyksen arvoisesti. Esimerkiksi liisarilla. Naputellaanko tässä(kin) tapauksessa auton rekkari systeemiin ylös ja ko. autoa ryhdytään jatkossa pysäyttelemään sillä ajatuksella, että auto on ollut rotöstelyvälineenä, vaikkei auton omistaja tai haltija olisi edes autossa tekohetkellä ollutkaan.
Ei toi nyt ainakaan tuntuisi kohdistuvan "oikein", jollain firman autollakin kun voi olla ripakopallinen eri käyttäjiä. Se vois olla toinen juttu, mikäli korttinsa menettäneen henkilön nimissä on auto ja tämän tiedot sitten naputetaan ylös? Vai täh.
Rekisterikilpiskannerin toiminnasta
12
494
Vastaukset
- 11-3
Silloin ylinopeudesta tehdään rikosilmoitus ja käynnistetään normaali rikostutkinta siitä, kuka autoa kuljetti.
- 06-07
Äh, kirjotin epäselvästi. Tarkotin siis sitä, että kun/jos joku menettää korttinsa jonkun muun omistamalla autolla, niin laitetaanko tämä tekovälineenä ollut ajoneuvo pollattavien ajokkien listalle sillä ajatuksella, että sama häiskä voi olla puikoissa uudestaankin? Kun eikö systeemi kumminkin toimi niinpäin, että mikäli ajoneuvon haltija/omistaja menettää korttinsa, niin henkilön omistama auto napsahtaa listoille?
- 18-8
06-07 kirjoitti:

Kaikki on mahdollista, mutta sinulla heittää nyt isopyörä melkoisesti. Eipä poliisi taida kertoa, mitä temppuja rikolliset voisivat tehdä välttääkseen kiinnijoutumisensa.
- Tuskinpavaan
06-07 kirjoitti:
Äh, kirjotin epäselvästi. Tarkotin siis sitä, että kun/jos joku menettää korttinsa jonkun muun omistamalla autolla, niin laitetaanko tämä tekovälineenä ollut ajoneuvo pollattavien ajokkien listalle sillä ajatuksella, että sama häiskä voi olla puikoissa uudestaankin? Kun eikö systeemi kumminkin toimi niinpäin, että mikäli ajoneuvon haltija/omistaja menettää korttinsa, niin henkilön omistama auto napsahtaa listoille?
Siis tietysti ne voi teoriassa laittaa sellaisenkin ajoneuvon seurantaan, mutta käytännössä tuskin laittavat. Ainakaan yhdestä kerrasta; jos samalla autolla tapahtuu sama rikos useita kertoja niin sitten se voi olla seurannassa. Poliisithan ovat itse sanoneet, että se automaattinen rekisterikilven tunnistus hälyttää jo nyt niin usein liikenteessä, etteivät ne ehdi edes puuttua kautta tarkistaa jokaista "hittiä". Turha sinne on mitään epätodennäköisyyksiä lisätä; noista nykyisistä "hiteistä" suurinpiirtein 50% on jo nyt sellaisia, että pysäytyksen ja tarkistuksen jälkeen todetaan kaiken olevan kunnossa. Jälkimmäinenkin tieto on suoraan poliiseilta itseltään.
- 17-5
Tuskinpavaan kirjoitti:

Joopa, joo. Tuo tieto poliiseilta oli siltä ajalta, kun skannereita oli kokeiltavana vain muutamassa autossa. Kun niitä tulevaisuudessa on tuhannessa, niin ehkä silloin jo puuttuvat.
- logiikkamursu16
17-5 kirjoitti:
Joopa, joo. Tuo tieto poliiseilta oli siltä ajalta, kun skannereita oli kokeiltavana vain muutamassa autossa. Kun niitä tulevaisuudessa on tuhannessa, niin ehkä silloin jo puuttuvat.
Aijaa, logiikkasi mukaan jos jo viidessä autossa skanneri piippaa liian usein, että ehtisi kaikkiin puuttumaan, niin sitten kun tuhannessa autossa on skanneri ja se piippaa yhteensä kaksi sataa kertaa useammin, niin ehtivät paremmin?
Juu eivät ehdi. Poliiseilla on muitankin hälytyksiä hoidettavana kuin pelkät skannerin hitit.
- mykistäjä
Tee feikki kilvet, tässä toimiva malli: ei tule sakkoja..
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10206662830787856&set=a.10201955387424714.1073741826.1185724903&type=1- 5-2
En tiedä mitä skanneri sanoo tuollaisesta kilvestä, vai sanooko mitään, mutta ei sen tarvitsekaan. Onhan sillä partiolla kaksi silmäparia mukanaan ja niillä tuollaisen kilven huomaa jo kaukaa.
- jxbxbfnjfjfkfjf
5-2 kirjoitti:
En tiedä mitä skanneri sanoo tuollaisesta kilvestä, vai sanooko mitään, mutta ei sen tarvitsekaan. Onhan sillä partiolla kaksi silmäparia mukanaan ja niillä tuollaisen kilven huomaa jo kaukaa.
ruotsin kilvet autoon, niin ei pysäytellä. poliisit ei pysäytä jos olettavat joutuvansa puhumaan ruotsia, jota eivät osaa vaikka lain mukaan pitäisi.
ja menee poliisiautojen ANPR:stä läpi, vaikkei oikeat olisikaan. ulkomailta tietoja ei saada tarkastettua automaattisesti. - Vertailu
Poliisien skanneri vertaa rekkaria Trafin tietoihin. Kaikkihan sieltä näkyy hetkessä, kuten vaikkapa katsastamattomuus tai trafimaksun maksamattomuus. Jos ei edes auton tietoja löydy, niin eipä ajoneuvo ole sitten Suomen rekisterissä, joten on jonkun muun maan rekkarissa tai ei missään rekkarissa. Liikennerikkomuksessa poliisi tietenkin tarkistaa sellaisen ajoneuvon tiedot tien päällä.
Eikös poliisit käytä juuri lainkaan nettiä?
Miksi kukaan poliisi ei osaa sanoa voidaanko rekisterinumerolle tallentaa tieto "pysäytetään tavattaessa" joka tulisi esiin siis skannerin lukiessa kilven tai poliisin sen koneelle näpyltäessä... Oma veikkaukseni on että tuollainen tieto voisi olla (omaa kokemusta) mutta en silti sano 100% varmaksi- 5-2
Eipä sinullakaan paljon tietoa näistä asioista ole, mutta se on vain hyvä.
´pysäytettävä tavattaessa´ on satua. Jos jotain käsketään tekemään, niin silloin myös kerrotaan, mitä sen jälkeeen pitää tehdä ja tehdäänkö toimenpide autolle, vai autossa oleville henkilöille ja mihin toimenpiteestä ilmoitetaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti19526815Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2473247Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos293041Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori922705Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s212006Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta231584En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk51189Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.2921126Nurmijärven onnettomuus.
Ihan vain muistutuksena (onnettomuushan tapahtui yksityisellä tiellä) se, että nykyinen hallitus päätti 2023 leikata yks321102- 511081