Tuntuuko sinusta, että ihastumisen tunne on muuttanut sinua ihmisenä?
Ajattelen nyt muuten
MieleeniTuli
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kysyt vielä, kun olen kaikenlaista tuntenut, ollut ihan pihalla ja jatkanut eteenpäin tietämättä määränpäätä vain yhden räjähdyksestä syntyneen ihastuksen vuoksi.
Tuntuu, todellakin. En ole näin sekaisin kyllä ennen ollut. Positiivisella tavalla kuitenkin.
Kyllä on. Ensinnäkin, se vanha minä ei olisi jaksanut tällaisella sekavalla palstalla roikkua päivääkään, nyt suorastaan päivystän tunteita.
Toisekseen, pysäyttihän se ja laittoi miettimään oman sielun syviä ajatuksia miehistä ja naisista, itsestä ihmisenä verrattuna muihin, erilaisista suhteista ja omista toiveista ja tarpeista.
Kolmanneksi, näin raju ihastuminen vanhoilla päivillä antoi uskoa sellaiseen tulevaan elämään minkä oli jo torpannut mielestään. Laittoi etsimään poissaolevan rohkeuden elää eikä vain olla.
No, sekoitti se pään ja pasmatkin aivan järkyttävän pahasti, negatiivisena seurauksena. Pelkkä ihastuminen..mitään saisikaan aikaan rakastuminen, hui.
Negatiininen seuraus?
Osa ottaa rakastumisen negatiivisena tunteena, sekoittavuuden takia ja osa positiivisena tunteena. Ei kannata rakastua ennenkuin tietää onko se positiivista vai negatiivista tunnetta.
No jos vähintäänkin meinaa kohdella huonosti läheisiään siksi ettei polla kestä ettei nuku, syö, keskity tai mitään muutakaan velvollisuuksia hoidu, siksi että ihastuu eikä pysty nukkumaan, syömään tai keskittymään, niin onhan se aika negatiivista..
Itse tunne toki positiivinen mutta kun jotkut isotunteiset käy suunnilleen psykoosin partaalla (hymy- vai surunaama tähän loppuun?)
Olen ihastumisesta täysin samaa mieltä OIKP:n kanssa. Koska ihastuminen harmaannutti hiuksiani, mitä tekisi rakastuminen. Kerronko ystävilleni, jotka toivottavasti jonakin päivänä ihastelevat valkoisia hiuksiani, että ne ovat seurausta rakastumisesta ja rakastamisesta - elämästä.
En usko, että olisi muuttanut. Tuonut uutta ja vanhaa itsestäni esiin. On tuossa jotain perää. Minä olen herkkä ja tunteikas ihminen, ollut aina. Tunne kaikki tunteet tosi voimakkaasti, niin myös tämän tunteen olen kokenut. Tällä tavalla en ole aiemmin tuntenut ketään kohtaan, vaikka ihastunut olen ollutkin, joten astetta voimakkaasta asiasta kyse. Hävettää kaikki ja tuntuu, etten enää osaa edes katsoa toista kunnolla silmiin. Onneksi kuitenkin vaikuttaa siltä, että rakastumisen pelkoa ei ole, en nimittäin usko, että saisin tilaisuutta tutustua häneen. Tai no - en saanut tilaisuutta.
Kyllähän se muutti hellämieleiseksi hölmöksi, mutta kun turpiin tuli olen ajan kuluessa saanut turhat tunteilut kuriin ja elämä on näin helpompaa. Joskus sitä vaan erehtyy ihmisistä ja tilanteista, enää mun pieni sydän ei jaksa sellaista. Haluan vaan elää onnellisena ilman murheita, olen huono pitelemään ikävää.