Niin kauan kuin minulla on tämä sairaus, en halua olla kenenkään kanssa. Enkä tiedä, pääsenkö tästä milloin eroon. Vaikka tämä on ollut minulla pitkään ja olen sinut sen kanssa, aina ei jaksa. Kun tämän hyväksyminen on ollut minulle niin vaikeaa, miten voisin ajatella kenenkään muun sen hyväksyvän.
Ei minua varten
rakkauseioleminulle
12<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
mikä sairaus kyseessä?
Jos rakastaa niin kyllä hyväksyy!!
KOMPPAAN KUN RAKASTAA!!!!
Yksin ja kipeä, sisukas olet! Itse on ehkä vaikeaa hyväksyä, toinen voi nähdä sen toisin.
Rakkaus on kaikkia varten!
Voit tehdä juuri niin kuin sinusta itsestäsi tuntuu. Kukaan ei voi pakottaa sinua mihinkään. Jos sinusta nyt tuntuu ettet halua niin se on sitten niin ja se on ok, koska se on sinulle ok. Usein kuitenkin on niin, että sairaus on hankalampi hyväksyä itsessään kuin muissa. Usein on helpompi olla armeliaampi muita kuin itseään kohtaan. Jos rakkaus on tullakseen kohdallesi, en usko sen kaatuvan sairauteesi hänen taholtaan. Eri asia millaiseksi se muodostuu. Riippuu monesta tekijästä, myös sairaudestasi. Kukapa sitä sairas haluaisi olla. Kaikki haluaisivat voida hyvin ja olla terveitä. Mutta elämä ei mene niin. Sairaudet kuuluvat elämään.
Kokeiltu on, ei tule kuin lisää murheita vaan. Ei toinen pysty hyväksymään niin jonku tekosyyn takia sitten lähtee ja itse jää miettimään MIKSI. Ehkä on Rehellisiäkin ihmisiä olemassa, mutta en ole enää niin sinisilmäinen..
Riippuu sairaudesta. Jos puhutaan mielenterveysongelmista, niin vaikka rakkaus kestäisi niin ihminen itsessään ei aina kestä sitä toisen sairautta. Siinä voi sairastuttaa toisenkin samalla. Ero on välttämätön oman jaksamisen tai turvallisuuden kannalta. Harmittaa miten epäreilussa maailmassa sitä eletään.
Ei meistä kukaan pysy terveenä koko elämäänsä. Kaikilla on jotain ennemmin tai myöhemmin.
Ajatellut itsekin samalla tavalla. Sairaus muuttaa ihmistä sekä henkisesti, että fyysisestikin. Mikään ei enää ole itsestäänselvää, sitä ei toimi samalla tavalla, kuin ennen. Se stressaa itseäkin ja kun ei haluaisi toisen elävän vajavaisessa suhteessa,, niin sitä kautta stressaa tuplasti. Asia pyörii päässä ja on vaikeampi unohtaa sitä omaa sairauttaan kaksin, kuin yksin. Et näinkin se voi olla.
Kun on yksin, saa olla sellainen kuin on, eikä tarvitse pinnistellä, että se toinen kestäisi ja pysyisi siinä rinnalla ja elämä olisi hänelle edes mielekästä.
Tämmöisiä funtsinut minäkin.
Voihan sitä elää vähän erillisemmässä suhteessakin, mutta silti suhteessa? Jos helpottaa tuskaa stressaamisesta, pinnistelystä tai liiasta huomioonottamisesta.
Vastaan tähän kuten moneen muuhunkin asiaan: et voi tietää, etkä tehdä päätöstä toisen puolesta. Moni aikuisista on nähnyt aika paljon elämää eikä ihan vähästä hätkähdä.