Ihmissuhdeasiat ovat yhden kirjoittajan

mielestä mielenkiintoisia. Luin hiljattain Johannes ja Kyllikki Virolaisen elämästä kertovan kirjan. Heille tapahtui tuo salamarakastuminen iäkkäänä niin, että kaikki esteet raivattiin tieltä. Itse olen kokenut vastaavaa nuorena ja eläkeläisenä. Onneksi odotin kunnes tuo oikea ilmestyi. Avioliitto kesti toisen osapuolen kuolemaan asti onnellisena. Tällaista liittoa ei murra ulkopuolinen, vaikka toinen ei koko ajan ole vahtimassa.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Taitaapa tuolla ihmissuhteista kiinnostuneella olla kapeahko käsitys siitä, mitä ihmissuhteisiin kuuluu. Rakastuminen on minusta suurinta, mitä ihmiselle voi tapahtua.

Äänestä
  • Nii-in, ja siksipä pettymykset ovat niin suuria ja raastavia kun huomaa, että "rakastuminen" on vain vaaleanpunainen höttöpilvi, joka häviää hetken päästä taivaan tuuliin ja mustien uhkaavien myrkkypilvien taakse.

    Ihmissuhteisiin kuuluu paljon muutakin kuin liian paljon arvoa saanut 'rakkaus' eli oman edun tavoittelu. Oikeasta rakkaudesta kukaan ei tiedä yhtään mitään.

    Äänestä

Hyvät ihmissuhteet käsittävät kaiken siihen kuuluvan, hyvät suhteet omiin vanhempiin aikoinaan, omiin lapsiin a muihin läheisiin, naapureihinkin, tuttuihin ...Rakastuminen ja rakkaus on sitten se kukkaan puhkeaminen, rakastumisen autuus ja riemu on sanoilla kuvailemattoman ihanaa,
rakkautta on kuitenkin noissa edella luetelluissakin eri muodoissa ja eri vahvuisina.

Äänestä
  • Se että ollaan eri mieltä asioista ei rakkautta pois vie, puhumalla selvitellään, tehdään kompromisseja ja taas ollaan hyvällä yhteisellä tiellä.

    Rakkaus saa tykkäämään toistensa vioistakin.

    Äänestä

  • Voi kiitos kun valistat taas, kun me muut ei tiedetä mitä rakkaus on.

    Äänestä

  • Halataan usein, aina kun ollaan lähekkäin, nukutaan lusikka-asennossa...
    teille en kerro muuta.

    Äänestä

  • kiitostaas kirjoitti:

    Voi kiitos kun valistat taas, kun me muut ei tiedetä mitä rakkaus on.

    Voi sinua surkimusta joka aina ilkeilet.
    Kertoisit omista HYVISTÄ tunteistasi, kai sinullakin JOTAIN sellaistakin TÄYTYY olla!

    Nuutteko tekin lusikka-asennossa?
    SEKIN olisi parempaa luettavaa kuin jatluva nalkutuksesi.

    Äänestä

  • Ikävöin___häntä____

    Halataan usein, aina kun ollaan lähekkäin, nukutaan lusikka-asennossa...

    teille en kerro muuta.

    Kirjoitin aikaisemmin tämän pienen välähdyksen maallisesta onnesta.

    <<< Kerro sinäkin, niin palstalle tulee hyvää mieltä edes hiukan.

    Äänestä

  • Ikävöin___häntä____ kirjoitti:

    Halataan usein, aina kun ollaan lähekkäin, nukutaan lusikka-asennossa...
    teille en kerro muuta.

    En saisi unta jos joku olisi selässäni kiinni tai itse olisin toiseen liimaantuneena. Haluan tilaa nukkumiselle ahdistaa ajatuskin. Silti suhteessamme on hellyyttä ja hyvänä pitämistä yllin kyllin.

    Äänestä

Kyllä pitää ihmisellä olla tekeminen ja muu harrastustoiminta heikoilla, kun tuollaiseen aikansa käyttää. Sitä hiekkaa ei siellä tiimalasissa enää paljoa ole...

Äänestä
  • Siitä puhe mistä puute tuolla isokirjaimisella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ampinainen kirjoitti:

mielestä mielenkiintoisia. Luin hiljattain Johannes ja Kyllikki Virolaisen elämästä kertovan kirjan. Heille tapahtui tuo salamarakastuminen iäkkäänä niin, että kaikki esteet raivattiin tieltä. Itse olen kokenut vastaavaa nuorena ja eläkeläisenä. Onneksi odotin kunnes tuo oikea ilmestyi. Avioliitto kesti toisen osapuolen kuolemaan asti onnellisena. Tällaista liittoa ei murra ulkopuolinen, vaikka toinen ei koko ajan ole vahtimassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu