Olen lukenut tätä palstaa nyt parisen viikkoa ja hämmästynyt siitä, miten monet täällä kehottavat lähestymään ihastuksen kohdetta rakkaudentunnustuksella. Tai jos ei nyt ihan rakkauden, niin ainakin jotakin "tykkään susta" tai "olen ihastunut suhun ja haluaisin tutustua paremmin".
Olen lukenut kasan parisuhdeoppaita, ja niissä aina neuvotaan, että tunteista ei kannata aluksi puhua mitään, ts. ei mitään tunnustuksia heti tutustumisvaiheen alussa. Syy on se, että tunnustaminen vie rakastumiseen oleellisesti kuuluvan epävarmuuden ("mitähän se musta ajattelee? soittaako se?") pois ja voi jopa tappaa orastavan kiinnostuksen. Onks tosiaan näin?
Oma vaatimaton kokemukseni kyllä tukee tätä väitettä. Yleensä rakastun "meneviin miehiin", jotka tiputtelee kiinnostuksen merkkejä vain satunnaisesti. toisaalta ne minuun todella ihastuneet miehet, jotka tunnustaa tunteensa heti ensitapaamisella, tuntuu jotenkin liian helpoilta tapauksilta. Täällä ihmisten kokemukset on sitten varmaan aika erilaisia, kun ihastuksen tunnustamista suositellaan niin paljon. Kommentteja?
Olen lukenut kasan parisuhdeoppaita, ja niissä aina neuvotaan, että tunteista ei kannata aluksi puhua mitään, ts. ei mitään tunnustuksia heti tutustumisvaiheen alussa. Syy on se, että tunnustaminen vie rakastumiseen oleellisesti kuuluvan epävarmuuden ("mitähän se musta ajattelee? soittaako se?") pois ja voi jopa tappaa orastavan kiinnostuksen. Onks tosiaan näin?
Oma vaatimaton kokemukseni kyllä tukee tätä väitettä. Yleensä rakastun "meneviin miehiin", jotka tiputtelee kiinnostuksen merkkejä vain satunnaisesti. toisaalta ne minuun todella ihastuneet miehet, jotka tunnustaa tunteensa heti ensitapaamisella, tuntuu jotenkin liian helpoilta tapauksilta. Täällä ihmisten kokemukset on sitten varmaan aika erilaisia, kun ihastuksen tunnustamista suositellaan niin paljon. Kommentteja?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Olen kertonut ihailevani hänen ulkonäköään. En ole kertonut rakastavani tai olevani rakastunut, koska en sitä voi olla. En tunne häntä tarpeeksi jotta se olisi mahdollista. Sen verran järkeä on päässä kuiteskin.
Mielestäni ihastuksen myöntäminen on ihan ok vielä, koska se voi helposti muuttua inhotukseksi tai välinpitämättömyydeksi, jos toinen ei olekaan sellainen kun oli kuvitellut. Ei peli ole silloin vielä täysin selvä. Ei ihastunut ole toisen armoilla, koska ihastuneen haavekuva ei välttämättä vastaa todellisuutta.
Muistakaa:
Ihastuminen ilahduttaa, yksipuolinen rakastuminen ahdistaa. Ihminen voi olla ihastunut moneen yhtä aikaa. Rakastaa voi aidosti vain yhtä ainoaa kerrallaan.
Ainakin omien kokemuksieni mukaan.
Kannattaa odotella ennenkuin menee ilmaisemaan mitään. Ei minulla ainakaan olisi ollut mitään toivoa lähteä kosimaan silloin kun tilani oli pahimmillaan. Täysi fiasko siitä olisi tullut.
Eikä se ollut mahdollistakaan...
Onnistua voi vain jos toinen on alunperin jo ihastunut tai sitten jos itse on jo selviytymään päin ihastuksestaan. Muuten menee liian vaikeaksi.
Paras keino on kieltää itseään ajattelemasta suosikkiaan ja katsella ahkerasti ympärilleen. Kyllä niitä ihanuuksia on muitakin.
Ei saa uskoa että hän on se ainoa vaikka oikeasti olisikin. Missään nimessä ei saa antaa toiselle sitä kuvaa että kuvittelee niin.
KYLLÄ. Se TODELLA on kamalaa kun melkein ventovieras lähtee tunnustamaan tunteensa heti.
Itse ainakin tarvitsen jonkinlaisen hajuraon näin aluksi,jolloin voin tarkastella rauhassa tilannetta. Vaikka toinen olisi kuinka ihana tahansa, se jotenkin ahdistaa, että tunteet tunnustetaan melkein heti tyyliin "mikäs sun nimi olikaan, mä olen kyllä katsellut sua, mä haluan sua, mä olen suhun ihastunut, itse asiassa mä ajattelen sua koko ajan, musta tuntuu että sä olet mun elämäni nainen, mä annan mitä vaan että saan mahdollisuuden, mikset sä vastaa mun tunteisiin MIKSET MIKSET, MITENNIINETTYKKÄÄMUSTA"....! Kyllä tollainen tappaa jo minkä asteisen kiinnostuksen tahansa.
Itse pidän siitä saalistamisen tunteesta, siitä, että nurkan takana odottaa jotain kivaa...Sen voi pilata liian innokkaalla ihastelulla. Rauha maassa, ihmiset, antakaa toiselle aikaa.. Ei sitä nyt joka päivä tule ihastelijoita vastaan...!
Mullakin on muita, melkein yhtä kivoja kiikarissa. Ihastukseni tietää että että suosikkini voi vaihtua milloin tahansa. Sen verran pitää olla arvokkuutta että sen tajuaa, jos vain ego siihen riittää.
Vaikka kerroinkin kasvotusten tunteistani, ei siinä ollut mitään sen suurempaa draamatiikkaa. Sain sentäs arvokkuutteni säilytettyä.
Muistan kun muhun oltiiin ihastuttu. Ei tosiaan joo napannut. Eli ymmärrän hyvin.
Ehkäpä se innostuu kun huomaa mun unohtaneen hänet. Toivottavasti mäkin innostun sit kans viel ja kaikki on muutenkin selvää. Ilahdun ainakin varmasti.
Eli:
Unohtakaa niin voitte voittaa.
se, että miten taiteilla liiallisen kiinnostuksen osoittamisen ja välinpitämätöntä/vaikeasti tavoiteltavaa esittämisen välimaastossa. Jos on liikaa edellistä, toinen pelästyy ja menettää kiinnostuksensa ja sen "saalistuksen" tunteen. Jos on taas liikaa jälkimmäistä, niin toinen pelästyy silloinkin tyyliin "ei toi välitä pätkääkään", ja kiinnostus haalenee vastakaiun puutteeseen.
Itse ajattelen, että se on aina tapauskohtaista, että löytää sopivan tasapainon liian takertuvan ja liian coolin välillä. Yksi hyvä keino on mielestäni se, että osoittaa kiinnostusta tipoittain (esim. pyytämällä kahville, tekstaamalla jne., mutta ei liian usein), mutta toisaalta antaa ymmärtää rivien välistä, että muutakin vipinää elämässä on.
On tämä silti niin vaikeaa!
Näyttäis siltä että ihastukset on peliä... tai niin kai ne sit on... Itellä on kyllä monta "unohduslistalla" mutta mistä sen sit tietää, millon ei pitäiskään unohtaa? Siis jos kumpikin tahollaan vaan yrittää unohtaa ihastuksensa eikä ota yhteyttä enää kun tunnustuksia on jollain tasolla tehty, niin juttuhan jää siihen... Kun kumpikaan ei tosiaan tunne toistaan ja sit vaan aattelee, että ei kai se sit ollu mulle tarkotettu, kun ei enää ottanut yhteyttä jne. Ja sit jos olis ollutkin aivan paras ja ihanin! Sano, mistä sen tietää?
Niin. Vaikea kysymys. Selväähän se on että jos esim. tuntemattomalle menee juttelemaan tai lähestyy muuten, niin on jollain lailla lätkässä.
Suurin virhe on puhua mistään rakkaudesta. Kannattaa vaan vedota ulkoisiin piirteisiin ym.
Sen voi yleensä vielä kestää. Ja kun tarkalleen itsekin ajattelee niin mitä siinä tuntemattomassa näkee? Pelkän ulkonäön. Itsehuijaustahan se on kuvitella muuta.
Rakastuminen vaatii yhteistä aikaa. Paras taktiikka olisikin pyrkiä olemaan silloin tällöin jollain lailla kontaktissa jotta kohde tottuisi asiaan. siitä on sitten helppo alkaa rakentaa enemmän jos se tilanne sen sallii. Tärkeää on ilmaista asia siten ettei ole minkään huvittelun perässä vain.
Hyväksi olisi hieman avartaa maailmaansa jotta toinen voisi nähdä sen sumuverhon taakse jonka ihastus pelkkään ulkokuoreen teettää. Saisi siten ainakin selvää että onko toinen juuri sellainen kuin haluaisi. Eipä ainakaan harmittaisi jos ei miellyttäisikään.
Eli jos haluatte ihastuneesta eroon, niin kertokaa vaikka että ette pese käsiänne vessassa käynnin jälkeen, koska tykkäätte haistella käsienne hajuja. Auta armias jos se tykkääkin....
Jos vain mitenkään on mahdollista niin kannattaa tavata. Rohkeasti vaan kysymään. Eipä tartte mahdollisesti turhaan pohtia minkälainen se oliski. Hommahan voi kuivua kasaan milloin tahansa. Riskejä on otettava jos meinaa onnistua. Se on selvä. Ja mitä vikaa, jännityshän on kivaa. :)
Oletko ajatellut miten sinut on "vietelty"?
Tässä miettimisen aihe: Iskeminen on varmemmin onnistuva kun teet sen niin ettei se toinen osapuoli tajua tulleensa isketyksi. Mutta yhtäkkiä ihmetteleekin että wou,mikä muhun oikeen iski! :)
Aika tosi juttu muuten!
"Tunnustat" sitten kun täytyy.
Jossain vaiheessa täytyy, ja vain sinä itse tiedät milloin.
Tehtäväsi on selvittää mitä sisimmässäsi liikkuu, pintakuohunnan alla. Se selviää kyselemällä asiaa itseltä, tyynessä hiljaisessa mielentilassa - ei ihastuneessa eikä vihastuneessa eikä innostuneessa.
Ne oppaat voit kantaa vaikka kaniin ;-)
on tyyni ja hiljainen kun ei kysele itseltään mitään.
Taustaa. Viime talvena tutustuin lyhyesti ihanaan mieheen. Tavattiin muutama kerta, mutta siihen se jäi. Minä ehdin pahasti ihastua, mutta en kertoa asiasta. Jäimmeköhän kumpikin "unohtamaan". No meni lähes puoli vuotta ja siinä välissä minulla oli juuri tuollainen muutaman viikon pituinen ahdistava suhde: mies melkein kosi muutaman tapaamisen jälkeen. Lopetin suhteen, koska en itse tuntenut olevani tarpeeksi ihastunut.
Siis puolen vuoden jälkeen tämä talvinen mies otti yhteyttä ja olin mennyttä heti kun kuulin hänen äänensä. Vieläkään en kuitenkaan tiedä, mitä hän oikein haluaa. Olen varovasti ilmaissut, että hän on minulle aika merkittävä. Olinko liian hätäinen? Olemme siis taas kolmisen kuukautta tapailleet. Olen kuitenkin päättänyt ottaa riskin ja kertoa tunteistani, koska en halua jäädä sitäkään katumaan, etten tehnyt asioita selväksi. Ei hän ainakaan vielä ole kadonnut.
En ole sanonut rakastavani häntä, vaikka niin oikeasti tunnenkin.
Kyllä tämän elämän pitää joskus olla niin vaikeaa. Mutta täytyy myöntää, että tällaisessa ihastuksen epävarmassa tunteessa on oma kutkuttava jännityksensä.
kolmen yhdessä vietetyn yön jälkeen tunnustaa ihastuneensa??? jos ei muuten oikein edes olla tekemisissä, viesti tai pari viikossa... mieli tekis, mut en halua karkottaa tätä ihanuutta liian aikaisella tunnustamisella, ku en tiedä mitä hän ajattelee...
Mitä parisuhdeoppaita olet lukenut? Voitko antaa jonkun hyvän vinkin? Kiinnostaisi lukea...
luéttuani kommentteja ja vetäessäni johtopäätöksiä omasta historiastani, olen tullut tulokseen, jonka mukaan pää on sekaisin. ollakko vaiko eikö olla. kertakaikkiaan välillä en tiedä miten pitää toimia: pitäisi olla vaikeasti tavoiteltavissa. pitäisi näyttää suoraan tunteensa...grrr. olenkin noudattanut ajatusta, jonka mukaan rehellisyys maan palkitsee. toisin sanoen, niin pitää toimia miltä tuntuu. pois turha taktikointi, se ei ole mua.
kun olen sukeltanut suhteen syvyyksiin heti alussa, suhde on kantanut myöhempien karikoiden yli, joista taas suhde, jossa taktikoidaan eikä ole siten päässyt kasvamaan, ei ole selviytynyt. Se on oma kokemukseni.
Minä päätin tällä kerralla olla rehellinen tuntemuksissani. En nyt ole suoraan sanonut, että olen rakastunut, vaikka olenkin :) mutta kiintymykseni olen osoittanut sanoilla ja teoilla muuten. En ole ainakaan vielä pelottanut miestä tiehensä. Hän ei kyllä ole oikein minulle ihan täysin selväksi tehnyt omia tunteitaan. Siihen on ehkä syynä se, että hän valitettavasti on jollakin tasolla varattu :(
En olisi ikinä itsestäni uskonut, että sekoilen varattujen kanssa, mutta niin vaan kävi. Ja minulla ei ole voimia lähteä itse eri suuntaan. Miksi en saisi rakastaa? Odotan kyllä, että jokin ratkaisu löytyisi. Eihän tämmöistä kestä. Olen valmis jopa siihen, että mies lähtee suhteestamme takaisin omaansa. Pallo on hänellä. Minä olen vapaa ja tällä hetkellä vain odottelen...
Jos tykkää, tykkää. Kaikille ei tule noita ihastuksia joka käänteessä kuten annat ymmärtää sinulle tulevan. Oma viileähkö suhtautuminen karistaa kannoilta. Taktikointi tunneasioissa on sieltä itsestään.
jos kyse nuorista tai kenestä vain vapaasta, tilanne on toinen
tällä palstalla liikkuvilla on usein jo "kolli kainalossa" joten se siitä
enimmäkseen varatuthan täällä ihastumisiaan tilittää. niin myös minä.