Onko joillain kokemuksia ko. yhtiön tominnasta ?
Meillä taloyhtiö oli tilannut pihatöitä tältä yritykseltä ja mielenkiintoista on ollut. Ensitöikseen aloittivat pihapuiden karsimisella, suoraan ikkunani edessä ollut pihapuun oksa, jossa oli pesiviä linnunpoikasia mentiin sahaamaan. Oksa ei ollut huonokuntoinen eikä teiden yläpuolella tms. tiellä. Menin mainitsemaan asiasta ja sain vastaukseksi ivallista naurua ja pilkkaa. 'Nää pitää karsii, jos haluut valittaa niin valita taloyhtiölle.'. Lentokyvyttömät linnunpoikaset putosivat kolmesta metristä , osa jäi makaamaan, osa juoksi autotielle.
Tämän jälkeen ko. firma lähti, ja palasi parin viikon päästä jatkamaan töitä. Töitä pihalla tehtiin harvakseltaan juhannukseen asti, levitettiin multaa, kipattiin valtava jätekasa takapihalle lasten leikkipaikan päälle. Juhannuksen jälkeen työntekijöitä on näkynyt kaksi kertaa, vaikka töitä olisi paljonkin.
Vaimoni kertoi mielenkiintoisen jutun, Potentiel Oy:n työntekijät kuulemma nyt kääntyvät aina katsomaan kun hän tulee lastemme kanssa kaupasta tai leikkipuistosta. Työntekijät kerääntyvät yhteen supisemaan ja vihaisesti tuijottamaan vaimoani ja 1-vuotiasta tytärtäni ja 5-vuotiasta poikaani. He joutuvat kulkemaan työntekijöiden vierestä mennäkseen kotiimme ja työntekijät tuijottavat vihaisesti kun he kulkevat sisään tai ulos. Muille talossa asuville ei tällaista kohtelua anneta, joten olen päätellyt että nyt nämä työntekijät ilmeisesti yrittävät jotenkin pelotella perhettäni. Mitä muutakaan tästä tapahtumaketjusta voisi päätellä ? Olen se hankala ihminen, joka valittaa, ja perheeni saa nyt tuntea sen nahoissaan.
Valitin asiasta taloyhtiön edustajalle, ja hän käski minun 'suksia v****un'. Näillä sanoilla. Joten Potentiel Oy :n edustajat ovat sitten heille kertoneet että olen jotenkin hankala 'eikä minulle tarvitse vastata'. Tätä viimeistä en varsinkaan ymmärrä mutta kertokaa onko kellään kokemuksia ko. firmasta ?
Kokemuksia viherrakennusfirma Potentiel Oystä ?
17
1482
Vastaukset
- Taloyhtiön_osakas
Pahoitteluni, tarkoitus oli tämä laittaa tuonne Pihasuunnitteluosioon, mutta menikin tähän yleiseen Puutarhaketjuun. My Bad.
- TyytyväinenAsiakas
On kyllä kokemusta! Ovat olleet meillä tekemässä aika ison mittakaavan piharemontin. Eikä ole muuta kuin hyvää sanottavaa! Mukavat ja osaavat työntekijät :)
- PerttiPehkonen
Tunnen yrityksen ja sen toimijat. Yritys hoitaa erinomaisesti sekä yhteiskunta- että sopimusvelvoitteensa. Suosittelen yritystä toimialansa tehtäviin. Tunnen merkittävimmät viheralan toimijat PK-seudulla.
- Taloyhtiön_osakas
Oletko töissä kys. firmassa ? Tainnut laatu pudota sitten kun olet nähnyt kyseisen firman työn jäljet viimeiksi..
- Taloyhtiön_osakas
Oletko töissä Potentiel Oy:ssä ? Vähän kommenttisi vaikuttaa sille..
- Taloyhtiön_osakas
kyseinen firma lähti vasta nyt pihaltamme.. kesti kaksi kuukautta asentaa pihakeinu ja hiekkalaatikko. Lisäksi istuttivat kolmisen puuta. Kaksi kuukautta päivittäin sahasivat leikkikuormureilla pihalla, ja välillä hävisivät viikoiksi.
- Taloyhtiön_osakas
En suosittele kyseistä firmaa mihinkään hommiin, ellei sitten tarkoituksena ole käyttää paljon rahaa ja saada aikaan hyvin vähän. Virolaisilta vaikuttavat työntekijät vaikuttivat uhkaaville ja olivat epäystävällisiä talon lapsia kohtaan. VÄLTTÄKÄÄ !
- Täysin_kyllästynyt
..ja homma jatkuu !! Potentiel on taas paikalla pihallamme, eihän tästä firmasta pääse ollenkaan eroon ! Tällä kertaa keräillään näköjään risuja pihalta, on se hienoa kun voi täysin ala-arvoisesta palvelusta maksaa järkyttävää vastiketta että voi tällaista paskafirmaa elättää. Kolmas kuukausi kys. firmalla menossa pihallamme, HARAVOIDEN !
- Taloyhtiön_osakas
Joo turha näemma odottaakaan tämän firman lähtöä, vaikka mitään tehtävää ei enää olisikaan. Tänään ko. firma ilmestyi pihallemme taas puuhastelemaan haravoiden aamupäivän neljällä työntekijällä. Ei siis niin mitään järkeä tässä näiden touhussa taas.
Taloyhtiössämme on ilmeisesti hallituksessa joku tämän 'yrityksen' suojelija joka vain ohjaa rahoja siihen suuntaan vaikka mitään oikeasti tehtävää pihallamme ei enää ole. Potentiel Oyn yhtiörekisteristä löytyvät toimitilat ovat 500 metrin päästä talostamme. Tämä taitaakin selittää paljon...
- Taloyhtiö_hallitus_isänn
Taloyhtiömme kilpailutti piharemontin talvella 2015 Insinööritoimisto Vahanen Oy:n tarjouspyyntöasiakirjoilla ja kilpailutuksen voitti Potentiel Oy, joka valittiin myös remontin toteuttajaksi. Kilpailutusprosessi selvitettiin osakkaille yhtiökokouksessa.
Piharemontissa käytiin koko suuri piha-alue läpi, leikattiin vanhoja ja istutettiin uusia puita ja pensaita, oleskelualueet perustettiin uudelleen, lasten leikkialuetta unohtamatta. Uusia puita istutettiin kuusi kappaletta, pensaita ja perennoja kymmeniä. Etupihan nurmialueet perustettiin uudelleen.
Tavarantoimituksissa oli viivästyksiä, joten remontin valmistuminenkin viivästyi. Tilaajan kanssa tästä oli sovittu.
Potentiel Oy on parhaan luottoluokituksen (AAA) omaava suomalainen perheyritys, joka kuuluu tilaajavastuu.fi ja jonka työntekijät ovat asiansa osaavia, suomenkielisiä ja ystävällisiä.
Heidän suhtautumisensa taloyhtiön asukkaisiin on ollut ystävällistä.
Remontin lopputulos on onnistunut, tästä olemmekin saaneet paljon myönteistä palautetta niin talomme omilta asukkailta kuin naapureiltamme.
Pahoittelemme nimimerkin Taloyhtiön_osakas kirjoittamia asiattomia ja paikkansa pitämättömiä väitteitä tällä foorumilla.
Voimme suositella Potentiel Oy:tä muille taloyhtiöille hyväksi viherrakentajaksi.- Taloyhtiön_osakas
Älkää uskoko tätä Potentielin edustajan markkinointiroskaa ! Kyseinen firma on vieläkin töissä pihallamme, PIHAISTUTUKSIA LAITTAMASSA (!!!) NYT ON 30.9. !! Ja potentiel ilmestyi pihallemme kesäkuussa- nyt 4 kuukautta myöhemmin- HOMMA ON VIELÄ VAIHEESSA ! Tulkaa katsomaan jos ette usko, voin lähettää yksityisviestillä paikan tiedot!
- Taloyhtiön_osakas
..vuosi on tuosta mennyt ja sama meno jatkuu (nyt haravoidaan männynneulasia..!) .
Nyt on virallinen valitus tehty. Ihan osakkaan toimesta. Katsotaan johtaako mihinkään vai vaietaanko kuoliaaksi.
Ja Potentielille tiedoksi, että se lihaksien pullisteleminen aina kun jotain tulen kysymään, on naurettavaa. Ns. lihaksikkaan, hiljaisen työntekijänne paikallaolo aina, kun joku teiltä jotain asiallista haluaa kysyä, on naurettavaa. Väkivallalla uhkailu kostautuu nopeasti yrityksellenne. - Niin_miten_se_menikään
"Potentiel Oy on parhaan luottoluokituksen (AAA) omaava suomalainen perheyritys, joka kuuluu tilaajavastuu.fi ja jonka työntekijät ovat asiansa osaavia, suomenkielisiä ja ystävällisiä."
Tilaajavastuu.fi on markkinointyritys joka myy 100 euron vuosihintaan 'takuuta' yrityksistä, jotka maksun maksavat. Siis ostavat satasella jäsenyyden tuohon kerhoon. Säälittävää perustelua, eikä kestä lähempää tarkastelua.
- 1Taija
Tämä linkki taitaa liittyä asiaan:
http://www.hs.fi/kaupunki/a1305954838302
Ikävältä vaikuttaa tuo puutarhafirma. Olikohan heillä ihan kaikki luvat kunnossa toiminnalleen?
Eiväthän linnunpoikaset monia viikkoja pesässä viivy, ja tuo pihapuuhastelu kesti siis luokkaa 3 kuukautta. Olisivat voineet oksan laillisesti sahata myöhemmin, jos kerran taloyhtiön asukkaat halusivat (??) siitä eroon päästä. - Taloyhtiön_osakas
Juujuu- hyvä firma on- VAAN EI LÄHDE MIHINKÄÄN EIKÄ SAA MITÄÄN VALMIIKSI. Nyt on meneillään pihaistutustemme neljäs kuukausi- JA POTENTIEL ON VIELÄ pihallamme HARAVOIMASSA NURMIKKOA !! En usko että tämä on ollut tilaajan tarkoituksena- saada tällainen ikuisuusfirma tekemään 'töitä' pihalle. USKOMATTOMAN RÖYHKEÄÄ TOIMINTAA POTENTIELILTA !!!! EIVÄT IKINÄ LÄHDE POIS ! Firma joka ei lähde kulumallakaan !
- Kevättulee
Ilmeisesti on kyseessä suunnitelmaan liittynyt sipulikasvien istutus. Sellaisia haluttiin. Niistä pääsee nauttimaan heti ensi keväänä.
- Vasuri2
Potentielin edustaja haukkui minut juuri läskiksi kun kävin kysymässä vastuuhenkilöä. Kuulemma pitäisi kuntosalille mennä. Just. Rikollinen firma selvästi kyseessä sekä töykeä. En voisi kuvitellakaan tällaisen firman palkkaamista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 377088
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu353721Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533632Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu463514- 563101
Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1253087Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod342779- 342652
Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint272445Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1252418