Te joilla on plakkarissa 35-36 pistettä ja haette Aaltoon ensisijaisesti, muistakaa että tänä vuonna on todennäköisesti useita sellaisia tyyppejä jotka sain tuon verran tai enemmänkin mutta ei hakenut Aaltoon ensisijaisesti syystä tai toisesta (osa varmasti siksi etteivät uskoneet pääsevänsä). Älkää siis heittäkö kirvettä kaivoon vielä.
Itseäni harmittaa hiukan koska en hakenut Aaltoon ollenkaan vaikka periaatteessa olisin hakenut jos olisin uskonut mahdollisuuksiini, vähän yllättäen tuli nyt peräti 37 pistettä, en odottanut lähimainkaan sellaisia pisteitä. Pelasin hieman riskipeliä kylläkin ja vastasin useampaan epävarmaan kohteeseen jotka sattuivat kaikki menemään oikein, harvoin minulla on näin hyvä onni matkassa yhtään missään asiassa, nyt vain jotenkin natsasi kaikki.
Nyt joudun ottamaan ensisijaisen paikan vastaan LUTista. Sanonpahan vain että tästä syystä johtuen (= osalla on hyvät pisteet mutta pakko valita ensijainen muualta kuin Aallosta) veikkaan että ainakin 36 pointsii riittää ihan hyvin Aaltoon.
Tässä toivonkipinä Aaltoon hakeneile joilla 35-36p
43
<50
Vastaukset
- LutiKutsuu37p
Pieni tarkennus. Kilpailette luonnollisesti alunperinkin vain niiden kanssa jotka ovat hakeneet Aaltoon ensisijaisesti, tarkoitan vain että nyt kun lukee eri palstoilla niin monella on juuri tuo 35-36 pistettä ja siitä voi syntyä kuva että se ei sitten riitä Aaltoon, mutta siinä unohtuu se, että monet hyvät pisteet saaneet eivät edes hakeneet Aaltoon ensisijaisesti. Palstoilla oleva "olipa helppo koe"-hehkutus on siis ainakin osittain harhaanjohtava mitä tulee Aaltoon pyrkijöihin. Minulla on erittäin vahva tutina siitä että 36p tulee riittämään.
- jcjcuxu
Siis Aaltoonhan ei voi päästä, jollei hae sinne ensisijaisesti. Toki jos ekana on lääkis ja tokana Aalto ja jos pääsevät lääkikseen, eivät mene tietysti kauppikseen. Vai sitäkö meinasit? Mulla tosin on aalto turun jälkeen, mutta vaan työkkärin takia (kahteen pitää hakea).
- Surullinentulevaturkuk
Hyvä yritys, mutta tässä pelkotilassa ei auta mitkään toivonkipinät :( Aaltoon lukijat panostavat kuitenkin keskimääräisesti eniten, joten ei olisi ihme, että raja olisi esim. 38. Kaverini, jotka hakivat viime vuonna, saivat n. 25 pistettä, kun taas tänä vuonna vähemmällä panostuksella keskimäärin 33 3.....että eiköhän se kokeen helppous ole nyt aika varmasti todettava. Valitettavasti.
- karuTotuus
ikävää vain oli se, että soveltamiskykyä ei testattu ollenkaan, oli vain peruskyssiä joten huolimattomuusvirheet korostuivat tänä vuonna aivan erityisen paljon. Samoin ne palkittiin jotka uskalsivat niin sanotusti painaa näitä 95% varmuusnappeja. Itse veikkaan rajaksi tänä vuonna 36.5 pistettä ja vieläpä niin että osa 36.5 pisteen saaneista jää ulos.
- kkvici
Jos kaverisi hakivat uudestaan ja samat kirjat, eikös ole itsestäänselvyys jos saa nyt paremmat? Mulla oli 2013 ja 2014 pisteiden välillä eroa 8,5p, 2014 ja 2015 välissä taas 4
- turkumursu_vm2015
Surullinentulevaturkuk kirjoitti:
Hyvä yritys, mutta tässä pelkotilassa ei auta mitkään toivonkipinät :( Aaltoon lukijat panostavat kuitenkin keskimääräisesti eniten, joten ei olisi ihme, että raja olisi esim. 38. Kaverini, jotka hakivat viime vuonna, saivat n. 25 pistettä, kun taas tänä vuonna vähemmällä panostuksella keskimäärin 33 3.....että eiköhän se kokeen helppous ole nyt aika varmasti todettava. Valitettavasti.
Minulla oli Aalto ykkösenä viime vuonna ja Turku toisena ja jäin 1.5 pisteen päähän Aallosta ja ilman kohelluksia olisin saanut 2p lisää, mutta nyt en lähtisi ikimaailmassa pois Turun kauppiksesta - en edes Aaltoon!
Tällä on todella hyvä olla, Turun yliopisto ja Åbo Akademi on ihan vieressä, tämä on yhtenäinen opiskelualue aivan keskellä kaupunkia, torille on vain parisataa metriä. Opiskelijabileet on aivan mahtavat ja voit vapaasti lukea YO:n/Akademin kursseja, Åbo Akademissa on myös Hanken, sekin on melkein vieressä.
En olisi ikinä voinut kuvitellakaan viihtyväni niin hyvin Turussa, tämä on kyllä korkeakouluopiskelijalle todellinen helmi. Kesällä on kiva lähteä Suomen parhaimpaan saaristoon kahville tai syömään.
- eitietystipidä
No ei missään nimessä näiden palstojen perusteella pidä olla "ulkona" jos on 36p. Näillä palstoilla samat tyypit kirjottelevat ja huutelevat useaan otteeseen saamaansa 36-36.5 pistesaldoaan jolloin saadaan käsitys että rajat voisivat niin korkealle nousta.
- Mitähännyttaas
Siis eihän tuo edes olisi korkea raja? Juurikin se, mitä nämä valmennuskurssigurut ovat ennustaneet?
- siiiiss
Tarkoitin siis sitä, että tolla pistemäärällä jäisi ulos. Eli siis että raja lähellä 37p. Itse odotan ensi viikkoon rauhassa kunnes näen omat pisteet satavarmasti ennen kuin lähden heittämään toivonkipinää suuntaan jos toiseen. Eihän sitä etukäteen pidä manata ja huudella kun mikään ei ole varmaa ;)
- ounounou
Miksi jauhaa tätä samaa aihetta viikosta toiseen? Aalto, Aalto, paljonko pisterajat, riittääkö, laskeeko vai nouseeko....keksikää ja ajatelkaa jo jotain muuta. Tsiisus!
- Jospasmenisitmuualle
Miksi tulet lukemaan tätä vouhotusta? Monella on takana yli puolen vuoden työ Aallon eteen, joten se ei liene liian suuri oikeus keskustella asiasta ketään häiritsemättä?
- KolmasKertaTodenSanoo
Jospasmenisitmuualle kirjoitti:
Miksi tulet lukemaan tätä vouhotusta? Monella on takana yli puolen vuoden työ Aallon eteen, joten se ei liene liian suuri oikeus keskustella asiasta ketään häiritsemättä?
joo samaa mieltä, tämä on minulla jo kolmas ja viimeinen yritys Aaltoon, kaksi vuotta ollut pettymyksiä kun olen niukasti jäänyt ulos. Sen verran on ollut tuskaa ja hikeä nämä kaksi lukuvuotta että koen myös kohtuullisena että voin pitkän työn jälkeen spekuloida pari viikkoa , jopa nillittää ja valittaakin asiasta.
- Maaseudutkunniaan
Tosi monet mun "tervearvoiset" aallossa opiskelevat kaverit ovat ihan suoraan sanonut, että sen koulun ympärillä pyörii ihan turha hype. Useimmat jopa kertoneet, että opiskelisivat mielummin ehkä muualla, jossa yhteisöllisyys olisi parempi, eikä kilpailu olisi niin raakaa ja ystävyyssuhteiden edelle menevää. Joten ei oikeasti kannata ajatella menetyksenä, jos "joutuu" esim. Turkuun tai Vaasaan. :) Niistä saa varmasti hyviä yhteyksiä työelämään, opintopisteitä ilman turhaa niuhotusta ja uutta näkemystä elämään !
- lipasto11
Mitä luulet? Yksi ystävästäni lähti ensimmäistä kertaa kehä-3 ulkopuolelle niin oli aivan shokissa siitä, että maaseutukaupungissa oli jopa kerrostaloja. Ei ne lapsiparat pärjäisi muualla yksin, joten suokaamme heille opiskelupaikat Aallosta.
- faktaon
Osa aaltoon hakevista ihan idiootteja kun luulevat olevansa parempia kuin muut. Totuus on että kaikki kylterit ovat ihan sillä samalla viivalla kun opintonsa aloittavat. Eise koulun tekemä tutkimus vaikuta kyltereihin opintoihin yhtikäs mitään. Siis ihan oikeasti, muissakin yliopistoissa on aika vaikutusvaltaisia ihmisiä proffana kuin vain aallossa.
- suhteet11
Suhteiden luonnin kannalta Jyväskylä,tampere,turku on parhaita kouluja koska näissä eniten ulkopaikkakuntalaisia jolloin monilla ei ole valmiita piirejä.
- Menelandellevaan
suhteet11 kirjoitti:
Suhteiden luonnin kannalta Jyväskylä,tampere,turku on parhaita kouluja koska näissä eniten ulkopaikkakuntalaisia jolloin monilla ei ole valmiita piirejä.
Ja näillä mamukavereilla hyödyt mitä? :D
Suhteilla tossa tarkoitettiin suhteita yrityksiin ja työelämän suhteita, eikä jotain kaverisuhdetta Vietnamilaiseen abdullahiin, joka vasta totuttelee kulttuuriin.
Top lel, Aalto taas yllättäen tässäkin suhteessa paras.
T. 38p ekakertalainen ja Aaltoon - gkjgjg
No itseasiassa ne suhteet yrityksiin saadaan helposti niiden kavereiden kautta, kun sen kaverin isä tai tuttu on töissä jossain yrityksessä, jonne kaveri pääsee ja suosittelee sut sinne vielä mukaan. Ne kaverit siellä koulussa tulevat olemaan työkavereitasi ja mahdollisesti pomojasi jossain vaiheessa elämää. Se vietnamilainen adullahi voi olla ison yrityksen yritysjohtajan lapsi.
Kannattaa hankkia hyvä maine koulusta, että tutut uskaltavat suositella. Jos suoritat kurssit just siitä riman kohdalta ja vitsailet, miten tulit kauppakorkeeseen iskemään naisia ja ryyppäämään ja kuvittelet saavasi jonkun hyväpalkkaisen työpaikan ihan vahingossa ja levittelet ajatusmaailmaasi ympäri koulua, en usko kenenkään haluavan sinua suositella. - Totanoinn
Tota, eimikään yritys sitä tiedä että olet aallossa istumassa luennolla eikä mitään yritystä se edes kiinnosta? Juurikin tätä tarkoitin että on helpompi luoda kaverisuhteita silloin kun ketään ei tunne toisiaan mainituissa kouluissa. Ja mistäs repäisit yhtäkkiä maahanmuuton tähän? Eiköhän Helsingissä kuitenkin ole pikkaisen enempi mamuja kuin Jyväskylä,tampere,turku.
- wefsdkcs
Valitettavasti 35 ei tule missään nimessä riittämään tänä vuonna. Pelkästään se, että annetaan yksi piste enemmän ensimmäisestä hakukohteesta tulee jo nostamaan rajoja. Myös kokeen luonne (helppous) jonka moni asiantuntija on totenut on fakta josta ei pääse millään yli eikä ympäri, Hentusta lainaten: "Hyvin valmistautuneelle koe oli kaiken kaikkiaan helppo sarja". Tämän vuoden kokeessa liika varovaisuus tulee kostautumaan monen hakijan kohdalla. Toki kun omia pisteitään laskee ja totee että 57 kysymyksestä viiteenkymmeneen vastaat ja jäät silti ulos kuulostaa karulta, mutta se on vain fakta.
Harmittaa hakijoiden puolesta se, että kokeentekijät eivät tarpeeksi viime vuodesta oppineet vaan tekivät vähintäänkin samantasoisen kokeen kuin vuosi sitten.- ghkkggj
Itsekin olin valmistautunut huomattavasti vaikeampaan kokeeseen. Tuntuu että ne jotka lukivat helvetisti vaikeita asioita eivät hyötyneet siitä juuri ollenkaan. Karkeasti veikkaisin että ainakin yli 100h meni ainakin hukkaan vaikeiden osioiden ja luetteloiden ulkoa opetteluun. Jotkuthan jätti näitä kokonaan lukematta ajan tai niiden vaikeuden vuoksi. Mielestäni sinänsä epäonnistunut koe joka ei erottele hakijoita kovin hyvin.
- pellekoeoli
ghkkggj kirjoitti:
Itsekin olin valmistautunut huomattavasti vaikeampaan kokeeseen. Tuntuu että ne jotka lukivat helvetisti vaikeita asioita eivät hyötyneet siitä juuri ollenkaan. Karkeasti veikkaisin että ainakin yli 100h meni ainakin hukkaan vaikeiden osioiden ja luetteloiden ulkoa opetteluun. Jotkuthan jätti näitä kokonaan lukematta ajan tai niiden vaikeuden vuoksi. Mielestäni sinänsä epäonnistunut koe joka ei erottele hakijoita kovin hyvin.
yeps, tämän vuotinen koe oli tärppi-, riskinottokyky- ja tuurieksperttien juhlaa. Puurtajat, hyvin soveltavia asioita käsittelevät ja vaikeisiin asioihin runsaasti aikaa pistäneet sivuutettiin täysin.
- 3tq2etwettg232tg
ghkkggj kirjoitti:
Itsekin olin valmistautunut huomattavasti vaikeampaan kokeeseen. Tuntuu että ne jotka lukivat helvetisti vaikeita asioita eivät hyötyneet siitä juuri ollenkaan. Karkeasti veikkaisin että ainakin yli 100h meni ainakin hukkaan vaikeiden osioiden ja luetteloiden ulkoa opetteluun. Jotkuthan jätti näitä kokonaan lukematta ajan tai niiden vaikeuden vuoksi. Mielestäni sinänsä epäonnistunut koe joka ei erottele hakijoita kovin hyvin.
Pakko vastata tähän.. Kai tiedät että koe erottelee nimenomaan siinä että ne jotka opetteli vaikeat asiat, opetteli myös ne helpot eli KAIKEN, ja ansaitsee näin tulla valituksi sinne minne ensimmäisenä haki. Ette te voi syyttää kuin itseänne että opettelitte "vaikeat" ja jätitte helpot opettelematta tai toisinpäin. Nyt vaan otatte vastaan paikan jos sellaisen saatte tai katsotte peiliin ja haette ensi vuonna 110% panoksella uudestaan. Sisäänpääsevät ovat opetelleet kaiken ainakin Helsinkiin ehkä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, mutta poikkeushan vahvistaa säännön
- clclco
300 sivua ei voi opetella sanasta sanaan. vaikein kokeesta on joma. Jos muissa menee pieleen ei voi syyttää, kun omaa lukemista, mutta jomassa voi tulla virheitä, vaikka olisi lukenut hyvin. Matikka ja kansis oli niin helppoja, että vaadittiin lähes täydet jomasta. Siinä vaikuttaa ihan tuurikin eli se mitä kenelläkin on jäänyt päähän ka mistä tulee kysymyksiä. Aivot ei voi muistaa 300 sivua kirjaa sanasta sanaan. Se teki tämän vuoden kokeesta vaikean. vaikeampi matikka olisi antanut enemmän varaa virheille ja nimenomaan ottanut siitä päästä, jotka eivät osaa yhtä hyvin.
- turhapäteäjjkgg
Jos ei kysytä vaikeampia kohtia niin silloin koe tasoittaa hakijoiden välisiä eroja. Näin koe suosii niitä jotka ovat lukeneet vähemmän ja niitä jotka uskaltavat vastata. Esimerkiksi helsinkiin hakijoiden pitää vastata lähes kaikkiin oli 100 varma tai ei. Lisäksi myös huolimattomuusvirheet korostuvat.
- Jomamama
Ei se Jo-Ma mitenkään mahdottoman vaikea ole. Paljon se vaatii itseltä sitä opiskelua ja etenkin sen tekniikan tunnistamista mikä itselle parhaiten sopii. Visuaalisena oppijana kirjoittelin omia muistiinpanoja ja highlightasin kirjaa moneen kertaan. Luin, luin ja luin. Sieltä alkoi painumaan hyvinkin paljon asioita päähän ja itselle uskoisin Jo-Man olevan vahvin ala noissa pääsykoekirjoissa. Muistisääntöjä se vaatii, kokonaisuuksien hallinnasta yksittäisiin tutkijoihin ja yksityiskohtiin. Sana sanalta lauseita, jokaisen sanan sisäistämistä ettei mene lankaan pääsykokeessa.
Mä muistin tosi paljon asioita valokuvamuistilla siihen tapaan, että muistin tasan tarkkaan missä kohtaa kirjaa ja aukeamaa jokin asia luki. Paljon vaikeampiakin kysymyksiä olisin luultavasti pystynyt selättämään, nyt kun Jo-Man osa kysymyksistä oli aikalailla vain kokonaisuuksien ymmärtämistä. Tosin tietysti nekin olivat hallussa, kun kirjan hyvin luki ja kaikkeen varautui. Ainoa mikä jäi mietityttämään, oli se kansainvälistymis tms hinnoittelu kysymys, mitä en kuollaksenikaan muistanut. Itseen olisi pitänyt luottaa myös sen suhdenäkökulma postmoderni kohdan tiimoilla, kun muisti että tuommoista ei ole ikinä lukenut niin se ei totta voi olla. - Hjjkl
Mitään tarvitse vastata kaikkiin.. Jättää kaksi 1 pisteen kohtaa tyhjäksi ja 6 puoleen pisteen kohtaa pojot 35 3 Ja sisään. Ei siinä kokeessa nyt yli 10 niin hankalaa kohtaa ollut, että hyvin valmistautuneen olisi täytynyt jättää tyhjäksi..
- ucoxoxx
Ei mene ihan noin, koska saat myös miinusta. Ilman miinuksia mulla on kasassa 33 3 eli 7 Vastaamatta. Se taas on alle 2/osio. Mutta koska miinukset, pisteitä on vähemmän.
Olen kolme kertaa ollut kokeessa ja joma on ollut aina vahvin. Nyt olin panostanut enemmän muihin ja sain niistä muista hyvät. Kansis kaikki oikein, laskis 2 vastaamatta, matikka 1 väärin (Kakku) ja jomasta miinusta. Syytän kyllä ihan itseäni siitä, että vaihdoin lopuksi kaksi kohtaa. Jännitän kokeissa liikaa. Menin paniikkin ja arvailin nekin joista en ollut varma, koska pelkäsin rajojen nousua. Musta olis ollut helpompaa tehdä vaikeampi koe, jossa olisi ollut tarkempia kysymyksiä, joihin ei vastaa vahingossa väärin. Itseäni silti syytän. - Hlljkkkfhjkuyh
Pointti oli ,että jos jättää tyhjäksi kaikki paitsi ne joista 100 varma niin jos valmistautunut hyvin ei niitä tyhjäksi jää mitään yli 10.. Ei siis todellakaan tarvitse vastata läheskään kaikkiin kysymyksiin varsinkaan kun niin paljon 0,5p kysymyksiä.
- Yli40pistettä
Tässä ketjussa kuten kaikissa muissakin Aallon pisterajoja käsittelevässä ketjussa nähdään tämä hakijoille tyypillinen syiden hakeminen aivan jostain muusta kuin itsestä. Ette te herranjumala voi syyttää kuin itseänne vaikka koe oli millainen tahansa. Jos ette onnistu saamaan itseänne siihen 100 koepisteillä menevän joukkoon tai 200 yhteispisteillä niin voivoi, hakekaa uudestaan ensi vuonna ja koe onkin yhtäkkiä paljon helpompi kuin ensi kertaa hakevalle. Jos haette useampaa kertaa ettekä vieläkään pääse niin kannattaisiko fiksata omaa lukutekniikkaa tai lukumotivaatiota? Tänäkin keväänä Helsingissä osa istui kirjastossa ahkerasti 10 tuntia _lukien_ lähes kokoajan ruokataukoa lukuunottamatta, osa taas istui porukassa 10 tuntia juosten 15 kertaa päivässä kahvilla alakerrassa ja päivitellen samalla ryhmässä instagrameihinsa omaa ahkeruuttaan. Viikon päästä näette listan niistä jotka siellä oikeasti luki, eikä rajalle jääville jää sijaa selittelyyn, olisitte päntänneet 50 tuntia enemmän niin ehkä olisitte saaneet vastattua oikein vielä yhteen.
- jojojojojojojo
Jep. Toki ymmärrän että se harmittaa mielettömästi että on varautunut vaikeampiinkin kysymyksiin, mutta ei siitä voi muita syyttää kuin itseään jossei paikka aukea. Jotain on silloin tullut tehtyä väärin. Huolemattomuus virheistäkin moni on puhunut, niin eikös niiden juuri tulisi olla helpoimpia välttää, siinä mielessä ainakin jos kokeen jälkeen ratkaisuja katsellessa tuli sellainen olo että ''tottakai se nyt noin menee, miksi vastasin väärin''. Tarkkuutta! Sekin on taito.
- CX-Max
Olen kyllä osittain samaa mieltä, meillä oli keväällä alunperin sellainen 8 hengen joukko abeja jotka päätti heti kirjoitusten jälkeen hakea kauppikseen. Tarkoitus oli innostaa, kannustaa, 0 motivoida ja auttaa toisiamme. Päätimme kokoontua kirjastoon lukemaan joka päivä sunnuntaita lukuunottamatta.
Alussa (lue: ekat kaksi viikkoa) lukeminen edistyikin ihan hyvin mutta sitten rupes tulemaan säröjä kun jotkut rupesivat juttelemaan niitä näitä ja iltapäivälehtien kohuotsikoita, oli facebook, instagram päivityksiä jatkuvasti ja muuta häröilyä, 4 tunnin rupeamasta tehokasta lukemista oli kohta enää korkeintaan tunti, itse vihelsin siinä vaiheessa pelin poikki ja erosin ryhmästä, muut seurasivat aika pian perässä ja pian koko ryhmää ei enää ollutkaan. - Jyväskylään69p
Siinäpä se. Hain itse viime vuonna valtiotieteelliseen, jossa kokeessa tarvittiin pääsykoekirjasta käytännössä vain muutamia sivuja. Siinä palkittiin erityisesti niitä, jotka osasivat koko alueen hyvin tarkasti, mutta toisaalta myös niitä, jotka olivat sattuneet juuri kyseiset alueet osaamaan.
Sen sijaan hain nyt ensimmäistä kertaa sisään kauppatieteelliseen, ja kappas - vajaa 70p yhteispistevalinnasta tulossa. Kauppiksen koe tuntui tuon valtsikan jälkeen hyvinkin reilulta ja ennustettavalta. Täällä kun riitti se että osasi kokonaisuudessaan kaiken suhteellisen hyvin. Ja jos joku osa-alue oli heikompi, niin siitä menetti pisteen, ei kolmasosaa pisteistä.
Itse opettelen aina ensin laajat (helpotkin) kokonaisuudet, ne perusasiat. Näistä se pohja rakennetaan. Nyt tuntuu siltä kuin joku olisi käyttänyt kauhean määrän aikaa vaikeampiin juttuihin ennen kuin on niitä oleellisimpiakaan vielä hallinnut.
Ymmärrän toki pettymyksen pitkän luku-urakan päätteeksi. En kuitenkaan suostu pistämään kenenkään huonoa menestystä kokeen piikkiin. - kjghhj
Joo tarkka pitää olla mutta se nyt ei kuitenkaan taida olla se pääsykokeen ensisijainen tarkoitus. Kokeen pitäisi olla tarpeeksi erotteleva. En ymmärrä miksi on silti päädytty näin helppoon kokeeseen. Noh jos kauppakorkeat pitää tätä hyvänä keinona saada selville se kerma niin selvä. Itsehän olen Aallon rajoilla ja tiedän että jää niin hemmetin pienestä kiinni jos jää.
- Jonnetus13
Jos sä et tosta kokeesta saanu ku ton verran ni et kyllä kermaa kuulu xD
- Nähtykuultukoettu
Se joka lukee keskittyneesti yleensä menestyy näissä kokeissa.
Tarkoittaako se 6 , 8 vai 10 tuntia päivässä ? Riippuu täysin yksilöstä.
Jos raja on yli 36 on se korkea , vrt. edellisten vuosien rajat.
Yhden pisteen nousu odotettavaa.
Oliko koe helppo ? Hyvin samanlainen kuin viime vuonna.
Ja mitä tulee korkeakouluihin : Te opiskelijat teette niiden ilmapiirin ja maineen.
Joten miettikää mitä haluatte !
Hyvä koulun maine( esim. Aalto ja Turku) antaa hyvän lähtökohdan, mutta ei se kenestäkään menestyjää tee ilman kovaa työtä.
Vaasa ja Lappeenranta myös erittäin kovassa nosteessa opiskelun sekä opiskelijaelämän puolesta.
Mutta muistakaa : Kovankin työn tulee olla hauskaa !
Älkää viettäkö opiskelu vuosia vain luennoilla ja lukemisen parissa, nauttikaa opiskelijaelämästä ! Olkaa sosiaalisia !
Onnea teille kaikille tuloksia odottaville ! - Jjxx
Lasketteko te noihin rajohin mukaan ensisijaisuuspisteet?
- ällihoimissäpälli
hohhooijaa, totta kai.
- Aallonkylteri
Aallon raja 37,5 pistettä. Kuultu aallossa työskentelevältä. Se on tieto.
- menekotiinoikeesti
Teit oikein uuden keskustelunki tästä XD kovasti sä yrität uskotella
- jaaajajajha
menekotiinoikeesti kirjoitti:
Teit oikein uuden keskustelunki tästä XD kovasti sä yrität uskotella
Itse en Aaltoon edes hakenut, mutta faktahan on se, että Aallon raja vaikuttaa suoraan muiden koulujen rajoihin. En usko, että raja on noin korkea, mutta toisaalta; se, että tämä pelle tekee oman topikin tuosta ja tulee vielä tänne aukomaan päätään voisi viitata tiedon tuomaan innostukseen, jonka takia sitä on selitettävä nyt joka puolella. En edes uskalla väittää tuota tietoa täydeksi valheeksi, sillä onhan sekin mahdollista. Kun ei niitä rajoja tiedä.
- Otaiisii
Voipi olla, että pitää paikkaansa. Ihan hyvähän se on jos jakaa tiedon mikäli tietää. Ja jos ei tiedä niin so what eipä ole vaarallista, ei tartte mieltä heti pahottaa joka trollista niitä kun on palsta täynnä.
- Voivitunvittu
Sinne meni se sitten. Onneks on pullo iskän ostamaa "aaltodomppaa" valmiina lohduttamaan. Nyt. Heti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3217635Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771856
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161392- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91261Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j571186Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029