Kohtaloon uskovat fatalistit ovat narsistien suosikkeja uhreina.
Mutta mitä tarkoittaa kohtalo?
http://www.suomisanakirja.fi/kohtalo
"kohtalo se mikä väistämättä tapahtuu jklle, osa salaperäinen voima, jonka ajatellaan määräävän kaiken tapahtumisen, sallimus. esim. Kova kohtalo. Kohtalon oikku. Tyytyä, alistua kohtaloonsa. Fatalismi, usko kohtaloon. Kohtaloaan ei voi välttää. Tapasi kohtalonsa kuoli. Äänestys ratkaisee lain kohtalon miten lain käy. Hänen kohtalonsa oli kuolla nuorena."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kohtalo
"Kohtalo (lat. fatum, mon. fata) on jumalia ja ihmisiä hallitseva voima.[1] Usko jonkinlaiseen kohtaloon kuuluu valtaosaan uskonnoista, ja jopa monille uskontokuntiin kuulumattomille. Joskus kohtalon vastavoimana pidetään vapaata tahtoa. Kohtalouskoa kutsutaan fatalismiksi.
Jotkut ajattelevat, että kohtalo tarkoittaa sitä, että ihminen toimii mekanistisesti syyn ja seurauksen lakien mukaan kuin kone, ja siksi seuraa ennalta määräytynyttä maailmanviivaa. Toisille kohtalon aikaansaa henkiolento, joka pyrkii tuottamaan ihmiselle tai asialle haluamansa kaltaisen tapahtumahistorian, vaikka tämä haluaisi muuta.
Ihmisen kohtalo saattaa joidenkin mielestä määräytyä esimerkiksi syntymähetkellä, toisten mukaan se on määräytynyt jo maailman syntyessä. Voidaan ajatella että on olemassa yksilön kohtalo, mutta myös suurempia, kuten kansakuntien tai maailman kohtaloita, joihin yksilön kohtalo nivoutuu.
Kohtalo saattaa olla täysin orjuuttava, johonkin suuntaan vetävä, tai jotain siltä väliltä. Joidenkin mukaan kohtalo toimii aina samalla tavalla, esimerkiksi huono-onniseksi syntynyt kokee aina huonoa onnea. Toisten mukaan kohtalo taas vaihtelee.
Ihmisen tai asian loppua tai huonoa onnea sanotaan myös sen kohtaloksi.
Ennustaminen perustuu siihen uskomukseen, että asioilla on jonkinlainen ennalta määräytynyt tulevaisuus, eli siis kohtalo."
Monet filosofit ovat pohtineet kohtaloa vastakohtana vapaalle tahdolle...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.