Nyt kun palsta janoaa iloa ja hyvyyttä kuin kuiva maa kastetta sanon kauniin asian, unikko ja kylmälilja.
kretliiniä ja punaista kielon tuoksun kanssa,eikös vaan ole kaunista asiaa,olkaa hyvät vaan ,ei tarvi kiittää.
Mitäpä nättiä sinä annat? ei sitten omia valokuvia pientä rajaa sentään.
kretliiniä ja punaista kielon tuoksun kanssa,eikös vaan ole kaunista asiaa,olkaa hyvät vaan ,ei tarvi kiittää.
Mitäpä nättiä sinä annat? ei sitten omia valokuvia pientä rajaa sentään.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Niinku kasvejako nää meinaat, vissii. Mä annan kissankäpälän, punaisen ja kangasvuokon, roosaisen.
Ei sil oo väliä mis se kauneus luuraa,vaik katselijan silmässä ,vanhaa sanontaa lainatakseni.
Toi kuva oli sen tähren kun meiän ikäluokan parasta ennen päivämäärä on jo ummes.
Mulla on nyt se kauneus täyttänyt silmäni, nimittäin en näe mitään kuvaa. Tai sitten vauhtisokeus.
Kato sinne sielunpeiliin siel ne kuva ovat,kerro sit miltä näytti retki sisimpääsi.
No nythän mä vast hokasin,toi kuva juttu liitys siihen alotuksen valokuva mainintaan,antteks ja kiitos ,
Jaahas, mulla siis kiisi ajatukset nopeammin ja ymmärrys jäi jälkehen luetun kanssa. Paree et pistän käsijarrun päälle ja pään tyynyyn. Kiitos tästä iltakevennyksestä.
päivänkakkara
Tarkotitko et tuoksuki on messevää?
Särkynyt sydän, kaunis punainen, "hetulat" pitävät joskus toisiaan "kädestä" kuin turvaa antaen.
Tein tänään sadekuurojen välissä sellasen 30km nautiskelu lenkin ja olin luonnon rehevyyren lumoissa.
Mun alppiruusutkin on lykänneet reilun kolmenkympin mittasen kasvun.
Ei kai kasvit ihmistä huonompia oo,kaverii nekin kaipaa ,pitävät vaik toisiaan kärest niin kuin sanoit.
Sade on saanut rehevyyttä luontoon, kauneutta löytyy joka puolelta. Maalaismaisema peltoineen, metsineen, lampi ja järvi, niissä silmä ja sielu lepää.
Vanha ruusu kukkii, samoin Tornionjokilaakson ruusu pienin, vaaleanpunaisin kukin. Pari lajia odottaa vielä, nuppuja niissäkin.
Lapista tuotu nauhus alkaa muistuttaa palmua, kuinka suureksi mahtaa kasvaakaan.
Rikkaruohot rehottavat kasvi- ja perunamaalla, töitä riittää.
Mun sielunpeilis näkyy se kissankäpälä, pieni tassu/käsi ja se kangasvuokko, kuin ihon hentoinen nukka. Tuoksu vieno sireenin tuoksu, sillainen tuulen leyhäyttämä.
Sul on nätti sielunmaisema ,mul ,kun olen karvane ja raaka merimies tuppaa olemaa ohrakkeitakin sillon tällön.
Voiko tähän ketjuun ottaa osaa kauniilla kuvalla? Laiturilla, rottinkituoli,punainen shaali, vaalea nainen, pitkissä säärissä elastiset farkut, viehkeästi hymyillen. ; DDD
Olikin räyhäkkään näkönen nainen kuvassa, oikein uskalla kehuakkaan kun tarkasti seurataan.
Me kun oltais samas kuvassa niin olis siin rantakylän juipeilla ihmettelemistä,molemmat komeaa sukua ,eikä olla liian paksuja perhosiksi.
Miltähän tuntuisi olla köyhä ja vielä ruma ; )
Laivassa kuulin määritelmän, kaikkein hienointa on olla,poikamies,kännissä ja kihloissa.
Pitäneekö paikkansa? ei tullut koskaan kokeiltua.
Kysyy nainen joka nostaa asumistukea?????
totta on sanonta, kauneus on katsojan silmissä
Laitapas kaunis kuvasi ja pankkitietosi profiiliin niin vertaillaa ihan kahden kesken kumpi on "öyhempi".
Eipä ole tarvista pullistella millään.
Austin Healey100, kesäinen maisema, mutkitteleva asfalttitie, peltoaukeama. Kaunista katsella, kaunista ajella:)
http://youtu.be/ezQEzvwIf30
Olen metallimies ja valtavien dieselien huoltaja, olen samaa mieltä että piirtäjä ja peltiseppä on onnistuneet työssään.
Englantilaiset moottorit olikin sitten oma lukunsa.
"k-kk"
Rumat ne isoilla koreilee.
Sanoo Siirakki.
Kareilla Italialainen kapteeni...
Autoilunkin asian-tuntijana olen kanssasi samaa mieltä.
Miten miljoona kertaa on haluni palaa auto-kuvilla tuhkaksi.
Rallatella rattailla romuksi.
Kauniiksi ruumiiksi :)
https://www.youtube.com/watch?v=-yj3Wr6kcks
H.
Japanin akileijat sinisin, vaaleanpunaisin ja valkoisin kukin kukkivat perenna penkissäni. Malja köynnös kiemurtelee punaisin kukin kuistin tolppaani. Nukenkaulukset kukkivat pelargonioiden kanssa kukkalaatikoissa. Kohta ovat ruusut ja syreenit kukassa.
Neljä joutsenta jotka lentävät matalalla yli aamu-usvaisen joen. Peilityyni vesi; keltaiset iirikset kukkivat rannassa.
Kaksi pientä kiharapäätä jotka istuvat punaisella nahkasohvalla, toinen papan polvella joka opettaa häntä pelaamaan minecraftia. Toisella tabletti kädessä ja hän syöttää lohikäärmeitä. Mummilainen keittiössä, paistamassa mustikkalettuja, talo täynnä tuoksuja ja iloisia ääniä. Elämää parhaimmillaan, vaikka ulkona sataakin ja lämpötila juuri ja juuri ylittää 10 astetta.
Pieni kävelykierros omassa pihapiirissä: kaikki istuttamamme hedelmäpuut ovat juurtuneet ja kasvattavat uutta versoa. Kurpitsa kukkii, herne jo hyvällä alulla. Nurmitädyke, lemmikki, harakankello pensaiden juurella nurmessa joka on jäänyt trimmaamatta, tarkoituksella.Villiunikot kukkivat ja lukemattomat luonnonkukat joiden nimeä en edes tiedä. Ruusut kukkivat etupenkissä, valkoinen juhannusruusu talon takana. Pioni on avaamassa nuppujaan.
Pohjolan kesä on herännyt koleudesta huolimatta lyhytaikaiseen loistoonsa.
"Paloma.se.co"
Mitenköhän korppiksen aamu on alkanut?
En tarkoita että vesi kielellä odottaisin hänenkään blogiaan.
Mutta uskoisin hänelläkin jotain kasvavan, joka on kauniimpaa kuin... :)
Olethan huomannut hänenkin kertovan paljon itsestään ja päivittäisestä
elämästään.
Öistäänkin, peehana :)
Voisitko sinäkin?
Jos joku on paikalla, pyytäisitkö häntä ottamaan kuvan.
yst.(korppiksellekin)
Ja tietenkin lutuselle.
H.
Minä maalailen vain miniatyyrejä elämästä ympärilläni. Sanoin. Profiilikuvan vaihdoin koska visuaalinen tukee verbaalia vietintää.
Olenhan toki palstalla, mutta en kauaan lähden just nyt kirkolle pienelle rahankeruu keikalle ; )
Minun rakas esikoinen unii saunamökissa, tuvassa ei tuoksu vadelmamuffinsit. Ulkona sataa ja puutarha on kuin nuoltu. ;)
"Paloma.se.co"
Kuvasi on musta kuin hiili olisi sen niellyt.
Hahmon hartiat painuneet masentuneen kasaan.
Valmiina vaipumaan poveen maan.
Missä on ilo, rintojen leimu
miksi ei sielunsa riemusta keinu?
Miks ei näy kumpu
ilo-lintunsa lähde?
H.
Paljon on maailmassa silmiä hivelevää, mutta kun kohtaa sisäistä kauneutta, niin unohtuu kesän tuoksut ja kukkien loisto.
Yhtenä aamuna olin tulossa monen tunnin kävelylenkiltä väsyneenä ja lääpästyneenä. Kävelin loppumatkaa jo naama velttona ja samanlaisessa asennossa kuin Aku Ankka margariinitehtaalta tullessaan.
Vastaan käveli nuori alle parikymppinen tyttö ratsupiiskan kanssa naama leveenä tervehtien. Örähdin tervehdyksen vastaan. Hän kääntyi vielä takaisinpäin kyselemään kuinka voin, koska hänen mielestään näytin vähän surulliselta.
Voi miten se lämmitti mieltä, että nuori tuntematon tyttö välittää vanhan tuntemattoman mummon sielun liikkeistä. Se oli mielestäni niin kaunista.
Siivoojalle.
Mulla on takana pitkä ja surullinen jakso eri osastoilta tuolta tyksistä.
Ikuisesti muistan sen nuoren vaalean hoitajan joka kysyi multa ja vaimolta, miten te selviitte ja miten jaksatte, voisko hän antaa jotain joka auttais huomiseen.
Olin kuin salaman lyömä ja en silloin muistaakseni osannut kuin mumista jotain epämääräistä.
Kärestä pitäen ja hyvin vuolaasti kiittelisin jos mahdollista takautuvasti.
Tuli tuosta mieleeni vuoden 1983 syyskuu ja Hyksin Lastenklinikan teho-osasto. Nuori hoitaja lähti yövuorosta, kun aamulla osastolle menimme. Hän toivotti voimia tulevaan vaikeaan päivään. Illalla lapsemme kuoli.
Huolimatta rumasta a luotaantyöntävästä ilmasta aion vääntäytyä maantielle fillarini kanssa.
Jos näette mustaan kumitakkiin pukeutuneen saapasjalkaisen jatsarihousun hampaat irvessä siellä vääntävän ,se ei ole kaunis näky,älkää kertoko palstalle.
Se omaisista huolenpito jotenkin kuluukin sairaalaan ja henkilökunnan työhön. Kyllä minuakin on hoidettu ja hyysätty lähes yhtä paljon kuin potilasta joka akuuttireissulla likan kanssa.
En tiedä, voihan sekin tyttö työskennellä vanhustenhoidossa, joka minut bongasi vapaa-aikanaan tallille mennessään. Mutta jos niin on, niin toivottavasti niitä on paljon yhtä lämminhenkisiä hoitajia vielä sitten, kun tulen oikein vanhaksi.
Niinhän se kuuluu, mutta satunnaisilla ja muutaman päivän kestävillä sairaalajaksoilla, omilla tai läheisen, eivät kuitenkaan kaikki hoitajat ja lääkärit jää mieleen.
Vain he jotka lausuvat lohduttavia ja kannustavia sanoja tai sitten ne päinvastaiset henkilöt.
Toinen joka tuolta edellä mainitsemaltani päivältä on jäänyt mieleen, on iltavuoron hoitaja, joka kyyneleet silmissä sanoi "hän taitaa nyt olla lähdössä"..
Enpä taida minäkään mikään kaunis näky olla, kun nyt siivottuani painun perunamaalle kitkemään. Ainakaan takaapäin katsottuna.
"ent.siivojaparka"
Tästä on jo vuosia kun aikuis-osaston lääkäri soitti ja kysyi:
Mitäs me tehdään tuon äitinne kanssa?
Annetaanko luonnon hoitaa, vai yritämmekö lykätä lääkkeillä?
Lääkärin kerrottua että äiti on tajuton, sanoin, annetaan luonnon hoitaa.
Ja niin äiti kuoli rauhallisesti.
Sanoisinko luonnollisesti.
Olen tainut kertoa tämän surullisen tarinan jo yheksän kertaa.
Ei oikeen tuoreelta tunnu enää.
Ei tarina, ei äiti.
H.
Mietin pitkään nyrkintausta otsaa vasten, että onkohan sun aloituksen kukka-aihe vähäköku vertauskuvallinen. Siinä mielessä, että kukkien sijaan voi nakata kukkamaisia ilonpurskahduksia ihan-mistä-vaan-huvitututtaa.
Minä mietin kans, ku kysyit, että "mitäpä nättiä sinä annat?"
Tuli ihan epäuskoinen tunne sisuksiin, kun vaikka kuinka mietin, niin en keksinyt yhtään mitään nättiä annettavaa palstalle. Toruin itteäni tietysti. Tökin ja kaivelin, josko jotakin löytäisin jostakin takanurkasta.
Emmä tiedä. Mun nätti ei kuitenkaan varmaankaan eikä laisinkaan, tietenkään mitenkään tunnu muitten mielestä samanlaiselta ku oma sisukseni ittelleni viestittää.
Tarkoitan semmosia "oi-musta-tuntuu-niin-ja-niin-ja-niin-ihanalta" se ja se asia. Ne on niin pieniä juttuja, ettei niistä kehtaa puhua.
Noku ny semmonen asia, joka tänä aamuna tuntui ihan älyttömän kotoisan ihanalta.
Ulkona satoi, synkkä väritys ihan joka puolella. Tuuli epäsopivalta suunnalta suoraan parvekkeelle. Kylymän kosteaa ja linnutkin olivat en tiedä missä olivat. Ei niiden lirkutusta, vain tuulen ääntä ja sateen ropinaa.
Keitin siinä sitten pannullisen kaffetta. Ryhdistäydyin synkistä "nyt-huono-ilma-on"-fiilingeistä ja päätin vaikka nyrkit pystys uhmata säätä ja selvittää päätä.
Heevetin paksu villapusero päälle, viltti vielä niskaan. Parvekkeelle kasasin monta runokirjaa, kahvimukin, pistin jalaat rahille ja nauroin, ku ei yhtään rasittanut tuuli ei sade. Lämmin oli ku pesässä.
Kaiken kruunasi KISSI. Se tuli käärylle mun syliin. Oli kuin Pallo.
Niin oli hellunen ja nätti.
Jälleen kerran välähti sisuksissa lämmin aalto. "Oijee, ku täs on kiva istua, mikäs täs ollessa, kissi sylis, kuumaa kaffetta, runoja, sateen ropina parvekkeen kattoon."
Minulle noi tommoset olemiset ovat ylitärkeitä. Ihan ihan on on.
Nyt tällä hetkellä aurinko paistaa.
Lähden äiteemuoria tervehtimään palvelutaloon, jahka täs saan tuupattua itseni lähtökuntoon.
"Heikunkeikku"
"Sitä nauttisi kyllä hiljaisuudesta
sateen ropinaa kohinaa kuuntelisi.
Kun ois joku ees sanoissaan rajallinen
koko aikaa ei onneton röpöttelisi.
Sana-suonensa levätä antaisi hiljaa
huutais kissille: Kehräile sinäkin hiljaa!"
H.
Ymmärrän.
"Heikunkeikku"
Et saa.
Menet kuitenkin väärään :)
Ota vastaan virtuaalinen hali, ja ajettele minua uudelleen.
H.
Heikulle.
Mä astuin sisään sun tarinaan ja nautin ,oli nättiä ja sopivaa sadepäivään.
Talvisota elokuvasta lainattua, mikäs talo se semmonen on jos ei kissiä ole?
Mul on iloton ja kissitön talo.
Mistä johtuu että vanha hirsiseinä on kaunis, sisältä ja ulkoa.
Mikä siinä viehättää, kuka tietää?
"Viatonsivullinen"
Varmaan on kyse samasta tunteesta, kuin koskematon pelti-levy pelti-sepälle.
Joskus kuin korjaamisen kelpoinen paikka.
Tai halu estää tolkutonta lahoa.
Toivo jättää taakseen jotain unohtumatonta:
"Lankut leveät aina on olleet alla
silmät unehen kun sulkenut olen.
Riuku-leipiä katsellut ainakin tuhat
Siellä kaikki ne aikanaan kuivuvat.
Miten eksyikään silmäni kerran seinään
mietin ei kai nyt voi olla ei nään.
Seinät sulkivat mietteeni hopean lailla
en halunut nukahtaa mieltäni vailla.
Nousin ylös ja kävelin riihen viereen
Katsoin metsään ja tähtiin, nuorison lailla."
H.
Niin hopean harmaaksi ulkoapäin tulee. Ladon seinä.
Vanha hirsi arvokasta, siitä maksavat, koristelevat uusia taloja sisältä.
Sivulliselle.
Kun katsoo harmaata hirsiseinää niin siinä kuvastuu meneet vuodet ja vuodenajat,se kertoo vankasta puusta mikä on antanut kodiksi nimetyn paikan ihmisille.
Kun lyöt sitä hamaralla niin teräksinen kaiku antaa lupauksen monista huolettomista vuosista,tulkoot halla ja yö, täällä kestetään.
Kun katsot sisältä piilulla veistettyä hirttä niin se kertoo sinulle veistäjän ammattitaidon ,monet hikipisarat ja manaukset.
se kertoo tapittajan särkevistä käsivarsista ,painavasta kairasta, mahtavan puunuijan jymäyksistä.
Sen tummanpunaruskea väri on turvallisen kotoinen ja vihreät sammalrivit hirsien välissä maaemon huolenpitoa ihmislapsesta.
Varmaan siksi hirsiseinä on kaunis katsojan silmissä ja mielessä.
Junassa olin ja aivastin ISON aivastuksen nenäliinaan, jonka ehdin kaivaa esiin. Vastapäätä minua istuva tummaihoinen herra sanoi: " God bless You". Voi miten tuntui hyvältä!
Kauniisti kuvailit sinulle tuttua tunnelmaa.