Sinirapu

Paljonko siniravut maksavat eläinkaupassa? Täällä niitä ei ole myynnissä, mutta täytyy suunnistaa suuremmille apajille.
3549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

5-30egee

Äänestä

Eli edellisen hinta arvio oli aikasta oikea.

Itse maksoin nelisenttisestä poikasesta 10€.

Juuri tänään kävin Helsingissä Akvaariokeskuksessa jossa oli yksi noin 6cm (uros?) joka oli menettänyt jossain vaiheessa saksensa. Tämän voisi ilmeisesti saada huokealla. Ja koska kuori vaihtuu säännöllisesti (tai epäsäännöllisesti) kasvaa saksikin ennalleen.

Äänestä

Kaverini osti 3 rapua. Asiaan paneuduttuamme totesimme että 1 oli marmorirapu, 2 sini-punarapua. Laittoivat ensin ne kala-akvaan kun myyjä sanoi että voi ne kalojen kanssa olla... Aamulla kaikki kasvit pilkottu, taistolta pyrstö pois.
Eli kauppaan ostamaan niille oma akva johon tuli vaan kiviä. Kasvien puutteessa akva tulee nopeasti täyteen mustaa levää. Tulipa sinne pikkurapujakin - ainakin 6 nähtiin, mutta joku ne pisteli poskeensa.
Sitten nämä ravut rupesivat tappelemaan. Ensin revittiin yksi niin että sakset oli jossain, pää jossain ja kuoren lihan kappaleita pitkin akvaa. Kohta pääsi toinen hengestään ja nyt siellä on 1 sini-puna joka on sakset tanassa heti kun lasia lähestyy.
Eli sanoisinko että voi yökkö! Mietihän tarkkaan haluatko niitä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hintakysely kirjoitti:

Paljonko siniravut maksavat eläinkaupassa? Täällä niitä ei ole myynnissä, mutta täytyy suunnistaa suuremmille apajille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu