Hyvä valinta.

Oikein hyvä, että Kiuruvesi sai kaupunginsihteeriksi, oikeutetusti, körttipitäjään kuuluvan,teoloogisen kasvatuksen saaneen älykkään miehen. Toivottavasti körttiläiset ymmärtävät nyt sen, että kepulaisten, valtion tukiaisilla kasvatettujen, ns. itse opiskeleiden imaamien ei tarvitse enää käydä juhannuksena Kalajoella esinahkaansa julkisesti rengastamassa. Sote ei todennäköisesti enää hyväksy kiuruvetisille, valvonnannan puutteessakaan erityispalveluja, kuivien emättimien korjaukseen puhumattakaan, Kuopiolaisittain ajateltuna lahjusten vastaan ottamisesta. Kannattaa ottaa myös työturvallisuus seikat huomioon, varsinkin ensikertalaisen ay-hiehon kanssa seurustellessa. Toimenpiteen ollessaan kiihkeimmillään, kannattaa vaurioiden välttämiseksi nostaa häntä olalle. Mikäli kuitenkin sattuu vahinkoja, voi tapahtuneen johdosta järjestää yhteisen anteeksipyyntö tilaisuuden vaikkapa kirkkoon ja pyytää sinne puhumaan muualle siirtyneen pitäjäneuvoksen. Kolehtivirreksi voisi laulaa vanhan virsikirjan virren, vaikkapa numero 440.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Voe sinua raakkoo, mäne lääkäriin..

Äänestä

Kiurveen peräkammari poekien elämää vaan todistettu.
mitä pahhoo siinä, niinhän ne elelee.

Äänestä

Eikö ollut muita hakijoita? Ei kai 25 v ole mitenkään voinut hankkia kovin laajaa työkokemusta kunnallishallinnosta? Varmasti huippukyky, mutta luulisi kunnan kakkosvirkamieheltä vaadittavan enn muuta vankkaa kokemusta. Toisaalta mitäpä väliä enää, eiköhän Kveden parhaat ajat ole joka tapauksessa auttamatta ohitse. Muuten, vieläkö körttipitäjänne on änkyräkepulaisten temmellyskenttä?

Äänestä

Valitsisitteko vasta valmistuneen 25 vuotiaan rakennusinsinöörin suunnittelutoimiston suurten projektien päälliköksi, vaiko hyvät paperit ja vakuuttavan työhistorian omaavan henkilön?

Äänestä
  • Kenellä niistä oli hyvät paperit ja vakuuttava työhistoria?

    Äänestä

  • ParasValittiin kirjoitti:

    Kenellä niistä oli hyvät paperit ja vakuuttava työhistoria?

    Arvauksena heitän että luulisi useammalla, ainakin verrattuna 25 vuotiaaseen vasta valmistuneeseen. Yhtään nuorta tulevaisuuden kykyä vähättelemättä. Tai sitten Kiuruvesi ei taida olla kovinkaan houkutteleva paikka ammattilaisten silmissä. Lienenkö pahasti väärässä?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


postarinhomokaeka kirjoitti:

Oikein hyvä, että Kiuruvesi sai kaupunginsihteeriksi, oikeutetusti, körttipitäjään kuuluvan,teoloogisen kasvatuksen saaneen älykkään miehen. Toivottavasti körttiläiset ymmärtävät nyt sen, että kepulaisten, valtion tukiaisilla kasvatettujen, ns. itse opiskeleiden imaamien ei tarvitse enää käydä juhannuksena Kalajoella esinahkaansa julkisesti rengastamassa. Sote ei todennäköisesti enää hyväksy kiuruvetisille, valvonnannan puutteessakaan erityispalveluja, kuivien emättimien korjaukseen puhumattakaan, Kuopiolaisittain ajateltuna lahjusten vastaan ottamisesta. Kannattaa ottaa myös työturvallisuus seikat huomioon, varsinkin ensikertalaisen ay-hiehon kanssa seurustellessa. Toimenpiteen ollessaan kiihkeimmillään, kannattaa vaurioiden välttämiseksi nostaa häntä olalle. Mikäli kuitenkin sattuu vahinkoja, voi tapahtuneen johdosta järjestää yhteisen anteeksipyyntö tilaisuuden vaikkapa kirkkoon ja pyytää sinne puhumaan muualle siirtyneen pitäjäneuvoksen. Kolehtivirreksi voisi laulaa vanhan virsikirjan virren, vaikkapa numero 440.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu