Minulla on ollut anoreksia 10-vuotta. Sairastaessani olen jäänyt ulkopuolelle normaalista elämästä. On vaikea palata kun ei muista aikaa ennen syömishäiriötä. Miten kaikki menikään? Viime vuonna jouduin pakkohoitoon, mikä oli pelottavaa kun ei voi päättää omasta elämästä...Olen lähinnä asunut sairaalassa. Nyt olen 21-vuotias 173cm ja 43kg. Olisi ihanaa saada vielä elää toisenlaista elämää. Kuolema pelottaa!!! Pelottaako muitakin??
HEI!!!
p-t-j
9921
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
mä oon 13 ja mua pyörryttää aina välil koulus, oonkohan mä liian laiha, onko mulle tulossa anoreksia? mua pelottaa... mä oon 158 pitkä ja painan 44 kiloo!!!! ja mun kylkiluut paistaa, no ei nyt sentään, mutta näkyy ainakin selvästi, vaikka ei laihistaiskaan..kääk..auttakaa mua...
älä turhaan murehdi siitä painosta. ongelmaa ei ole niin kauan kun syöt hyvällä omalla tunnolla, siihen sinulla kyllä varaa. joskus aina herkkujakin...
laihuus ei ole sama kun anoreksia, kannattaa muistaa. jos painosi alkaa nopeasti laskea ja ruokavalio yksipuolistua ja energiamäärät annoskoot pienentyä, saatat olla sairastumassa. älä yritä laihdutella, ei sun ton ikäsenä sellasia tartte miettiä.
kiitos paljon kun kerroit ja kun sanoit, että voi välillä herkutellakkin, niin mä herkuttelen ihan mielettömästi, mut en lihoo...
no sillon pitää herkutella... kunhan muistaa pari lämmintä ateriaa päivässä syödä. ettei ruokavalio koostu pelkistä herkuista.
Noin nuorena voit vielä syödä miten tykkäät. Itsekin olin aikamoinen luuranko 13-vuotiaana, mutten vielä sillon sairas. Nyt olen anorektikko, mutten enää ihan yhtä laiha =/
Jok.tap. nuorella iällä ei syömisen takia lihomista kannata pelätä (ellei nyt ihan pellossa elä, siis)Ongelmaksi se saattaa muodostua vanhemmiten jos ei pääse irti nuoruutensa tavoista. Sillon täytyy alkaa ajatella jo ihan eri tavalla.
no joo, hei en mä todellakaan pelkännyt lihomista, mä HALUSIN lihota! mutta ei mua enää oo nii paljoo pyörryttäny, hyvin menee, mutta menköön..;) mut kiitti kun viittit vastata!
Älä pelkää! Älä ajattele sairautesi pituutta. Yksi oivallus ja yksi päiväkin voi muuttaa kaiken toisenlaiseksi. Vielä et ole sitä oivallusta oivaltanut, mutta vielä oivallat, ihan varmasti. Sinun pitää antaa itsellesi lupa nauttia elämästä. Niin ne toisetkin ihmiset tekevät. Tsemppiä!
Samoilla linjoilla olen. Vaikka kroonistuessaan anoreksiasta on vaikeampi parantua, se ei tee siitä mahdotonta. Se on yksilöllistä ja jokaisen pään sisäinen asia. Ne vuosirajat mitä lääkärit on kehitelleet, on vaan todennäköisyyksiä.
En mäkään muista mitä normaali on. Älä säkään yritä muistaa jos ei kerran tuu mieleen. Mä oon huomannu, että kun lakkaa ajattelemasta niin sairautta kuin normaaliakin, niin asiat alkaa lutviutua itsestään. Keho ja mieli alkaa itsestään ajatua kohti luonnolista.
Normaalia ei olekkaan! Eiks oo ihanaa nyt vaan annat mennä ja rupeet nauttii elämästä. Explore the world. maailmassa on vaikka mitä kivaa ja ihanaa, ja ihminenhän rakentaa oman maailmansa (kuin myös anan päänsä sisään) nyt pitää vaan tutkii sitä suurta "normaalia" ja kattoo että mistä siellä tykkää. Kivaa ja innostavaa! Mun lemppari jutut normaaliudessa on oma koira jonka turkkia voi pörröttää, katellessa leffaa kamun kans :D