Lääkäripäivystyksen vähentäminen lisännyt ruuhkia

Kiteellä

Kylläpä olisin yllättävä uutinen eikä noin suurta ja monimutkaista asiaa olisi tavallinen ihminen osannut edes ajatella jos sitä ei lehteen olisi kirjoitettu!
Entäpä jos herrat nyt kokeilisi samalla lakkauttaa koko lääkäripäivystyksen, niin toisiko se kuinka paljon säästöjä? Jospa niillä rahoilla sitten maksettaisiin uutta terveyskeskusta joka piti saada vaikka ei kuitenkaan ole toiminnassa puoliakaan vuorokaudesta.


Lääkäripäivystyksen vähentäminen lisännyt ruuhkia Kiteellä

Ilta- ja lauantaipäivystyksistä luopuminen on tuonut ruuhkia lääkäripäivystykseen Kiteellä. Kiirettä on eritoten perjantaina että maanantaina, ja näihin päiviin on ajoittain otettu avuksi toinenkin lääkäripäivystäjä.

Myös loppupäivästä on usein niin paljon potilaita, että päivystys venyy 17-18 saakka, vaikka tarkoitus on ollut sulkea ovet kello 16.

Lääkäritilanne Kiteellä alkaa olla kohtalainen. Elokuussa töihin tulee seitsemäs virkalääkäri, ja johtavan lääkärin Marja Kostamon mukaan sen jälkeen ollaan yhtä virkalääkäriä vaille hyvässä tilanteessa.

Erikoissairaanhoidon päivystyskäynnit ovat lisääntyneet vain vähän, tammi-toukokuussa 50:llä. Päivystyksen lisäystä vaatineessa valtuustoaloitteessa sanottiin päivystyskäyntien Joensuussa lisääntyneen noin 50:llä kuukautta kohti.

Vasta lomien jälkeen tiedettäneen, minkä kannan Kiteen kaupunginhallitus ottaa päivystysaikojen lisäämistä koskeviin aloitteisiin.

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/78754-laakaripaivystyksen-vahentaminen-lisannyt-ruuhkia-kiteella

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nähnyttä

      Tiedon kulku siellä mättää, niin terveyskeskus puolella, kuin kotisairaanhoidossakin, johonkin aina tuntuu asiat hukkuvan ja toinen taas aloittaa homman alusta. Tyhjät käytävät siellä kaikuu päiväsaikaankin, ei tunnu hirveä kiire olevan lääkäreilläkään.

    • Kipunainen

      Taitaa edellinen olla paikallisia kepuilijoita jotka ovat edellisillä kausilla ajaneet Kiteen talouden kuralle ja nyt kostavat sen tunaroinnin veronmaksajille, repimällä viimeisetkin palvelut alas. Vai tyhjät käytävät, joklainen aika on varattu ja illalla on lyötävä ovet kiinni vaikka äidit lastensa kanssa ikkunan takan armoa pyytävät. Ajakee vaan Joensuuhun on pakko neuvoa. Kyllä sapettaa kepun ja demarien toiminta kun näin vastuuttomasti toimivat.

    • sivustaseuraajat

      Viikonloppupäivystyksen puuttuminen on aiheuttanut sivuoireenaan että useat potilaat eivät lähde edes tapaturman vuoksi jonottamaan tikkamäelle vaan sisukkaasti odottavat maanantaihin vaikka olisi ompelua vaativa haavakin kyseessä. Onko tämä sitten säästä kun hoitaminen viivästyy. Ja miten yksihuoltajat raahaavat mukana taksilla parikin lasta kun ei ole edes omaa autoa jos lapset kipeänä ja ei lastenvahtia. Ja toisekseen ei se taksikyyti välttämättä kaikkien kukkarolle sovi.

    • kuume

      Mulle kävi keväällä niin että olin sunnuntaiaamuna niin tukkonen ja kuumeinen meinasin lähteä hakemaan antibiootit mutta sitten muistin että eihän sinne pääse. Otin vaan ibumaxia ja aattelin että pakko oottaa maanantaihin. Sitten maanantaina olo olikin paljon parempi ja tiistaina jo ihan kunnossa taas. Säästyi nekin rahat terkkarimaksu ja lääkkeet. On siitä joskus hyötyäkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1504
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1184
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe