Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Lukekaa ja auttakaa (pojat ja tytöt)pyydän lukekaa

tyttö999

Tapasin yhden pojan n.4 kk sitten porukassa ja ihastuin häneen heti. Alettiin jutella wapissa ja viikon päästä olimme porukalla ryyppäämässä jonka jälkeen saatoin hänet kotiin ja hän suuteli minua. Kerroin että tykkään hänestä ja hän sanoi samat sanat. Poika kysyi että haluanko jatkaa ja myönnyin.
Seuraavana päivänä halusin tavata hänet mutta hän sanoi että mentiin liaan nopeasti suhteessa ja ei jutellut enää minulle. Pojan kaverit ja itse poika on kertoneet minulle että hänellä on masennusta. Lopetin juttelemisen ja häntä ei näkynyt pitkään aikaan. Aloitin taas juttelemaan ja juttu sujui entiseen malliin. noh sitten minun kavereistani yksi meni kysymään häneltä että haluaako hän mitään enempää ja hän sanoi että ei mutta hänellä on kuitenkin tunteita. Hengaamme samassa porukassa joten minun on todella vaikea unohtaa häntä ja hän tulee samaan kouluun ensi vuonna . ( olemme molemmat 15 vuotiaita)
Pojan yksi parhaimmista kavereista on myös sanonut että poika ei ole ehkä valmis suhteeseen mutta kannattaako minun vielä yrittää? :O

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jhjkj

      Unoha se jätkä jos se ei haluu sunkaa ees suhteeseen niin ei kandee yrittää sitä enää

    • paljonoikeinjoit

      Oisko mahollista et olitte todella kännissä sillo illalla ku suutelitte?

      • tyttö999

        poika oli selvinpäin mä en :D ja uskon että tän jutun edessä on vaan se ettei oo valmis suhteeseen :/


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2258
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1944
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1838
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      79
      1685
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1598
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1502
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1403
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1362
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1331
    10. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1304
    Aihe