Jännittääkö? (2015 valinta)

Brrrrrrrrr

Viikko pitäisi vielä jaksaa.

Oli kuinka epätodennäköistä tahansa (on), niin pelkkä mahdollisuus jännittää melkoisesti. Asia käy mielessä tiheästi ja minun elämässäni se muuttaisi paljon. Eniten tässä pelkään, että työnantaja iskee ensi viikolla eteen syksyä koskevan työsopimuksen "ota tai jätä, tulijoita on"-periaatteella.

30

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kakkosvaihtoehtokehiin

      Kyllä jännittää, vaikka pääsykoe menikin surkeasti. Jäin junnaamaan sähkötehtävään, eikä siitä koskaan mitään valmista tullut. Olisi pitänyt mennä vain eteenpäin, niin ehkä olisi nyt mahdollisuuksia.

      Toisaalta Oulussa ei tainnut olla muilla täysiä lähtöpisteitä kuin minulla, joten pääsen siinä hiukan hyötymään... Outoa, että suurimmalla osalla lähtöpisteet olivat vain siinä kahdenkymmenen paremmalla puolella. Yli kolmenkymmenen pisteitä oli vain muutamia. Olin kuvitellut, että lääkikseen hakee nimenomaan ne lukiossa parhaiten menestyneet.

      • aaltoilevaa

        Tässä äitiäkin jännittää. Isomeerit ja sähkötehtävät menneet ok. Eka kerta pyrkiä pojalla. Olisi suoraan päässyt Aaltoon.


      • tuukkonaa

        Osa pyrkii hginnlääkikseen. Aaltoon. Oikeustieteelliseen


      • rytkyi

        Ei kai Oulussa niin surkeeta porukkaa oo hakemassa että parilla lähtöpisteet.


      • eikakkosvaihtoehtoa

        En tarvitsekaan kakkosvaihtoehtoa kehiin! Pääsin sisään!

        Nähtävästi hyöty, jonka sain muita korkeimmista lähtöpisteistä riitti siivittävään sisällepääsyyn.


      • ryijyt
        eikakkosvaihtoehtoa kirjoitti:

        En tarvitsekaan kakkosvaihtoehtoa kehiin! Pääsin sisään!

        Nähtävästi hyöty, jonka sain muita korkeimmista lähtöpisteistä riitti siivittävään sisällepääsyyn.

        Oulussa vai? Hgissä ottavat huomioon ruotsinkielen.


      • eikakkosvaihtoehtoa

        Oulussa sai pisteitä neljästä arvosanasta. Kielten kohdalla huomioitiin vieraan kielen vaihtoehtona myös toinen kotimainen, näistä parempi. Minulle hyvä, koska sain englannista vain E:n, mutta ruotsista L:n.


    • erosii

      Tulokset 1.7. Yöllä. Opintopolku menee tukkoon.

      • Tohtoriainesta

        Omat tulokset näkyy jo Opintopolussa ainakin Treen osalta.


    • Huhhhjännittää

      Nyt on ainakin Kuopion ja elukan tulokset tullut.

    • Opeksi

      Ja Tampere valmis. Elukan sivuilta löytyy ainoana nimilista ja pisterajat

      • adkä

        Joko Hgin tulokset?????? Tuleeko sähköpostiin vai kirje kotiin???


    • Täti

      Eivät oo Hgin tulokset tulleet. Koko sukukunta on ens yönä hereillä. Ne tulevat öisin. Ne tulokset. Siis oikopolkuun. Arvaan, että se menee tukkoon, kun satatuhatta yrittää sisään yhtä aikaa. Pulmia on oikopolussa ja muissakin pääsykokeiden tulosten selvittelyssä. Tänä vuonna se on erityisen sekavaa, kun vaihtoehtojen kirjo sotkee kuvioita. Malttakaa ihmiset vielä vajaa vuorokausi. Koko maailma tietää silloin, ketkä Suomessa pääsivät lääketieteelliseen v. 2015.

      • fsafaxzvzv

        ei oo tainnu minnekkään tiedekuntaan ilmestyy yöllä tulokset opintopolkuun


    • znm

      Tuleeko kirje kotiin pe mennessä Hgissä jos pääsee???

      • ghhkl

        Hgin pisteet 131 . Mitkä on raakapisteet70 vai?


    • jänitystä

      Joko Hgin raakapisteet tullet? Mitä arvelette. Max 131. Oisko 74??

      • simputti

        Tais olla 63p. Aika rajusti arviosi meni yläkantiin.. :)


    • eto

      Joko opintopolku tukossa. Oottelen hgin raakapisteitä

    • aaaasaaa

      Raakapisteet http://alyvuoto.epione.fi/index.php?topic=16137.0
      Ne, jotka eivät jaksa lukea:
      Yleislääkikset
      Hki: 63,25
      Hki(ruotsinkielinen): 51,5
      Tampere: 61
      Turku: 58,25
      Oulu: 57
      Kuopio: 55

      Hampaat
      Turku: 50,75
      Oulu: 48

      Eläinlääkis Helsingissä: 45,25

      Eläinlääkiksen raja on kyllä huumaavan alhainen. Samoin hampaiden! Itse hain Turkuun, mutten pääse opintopolkuun. Pakko mennä tsekkaamaan paikan päältä ,jos paikka aukesi. Menee todella tiukille. Olen laskenut itselleni todella rankalla arvostelulla juuri tuon 58p molemmin puolin. Jännittää kauheasti...

      • zincan

        Kiitos sulle listasta. En ole huomannut älyvuodosta.


      • asadsa

        Hkiin tuo on alaraja mutta mikä oli pääsykoekiintiöissä parhain????


    • itäsuomesta

      Mä arvioin itelleni pisteeks 54, mutt pääsin silti sisään! Neljäs hakukerta oli... :D

    • epppå

      Miten hkiin noin alhaiset pisteet? Joko näkyy tiedekunnan ovessa?

    • guiiu

      Ei pääse opintopolkuun pe kotona.

    • aaaasaa

      Niinhän siinä kävi, että omat pisteet jäivät tasan 58 pisteeseen, eli 0,25p rajan väärälle puolelle. Ei muuta ku uutta matoa koukkuun. Intin takia voi jäädä 2016 välistä, mutta 2017 kokeesta mennään läpi vaikka väkisin :D

      • Vihdoinkin

        Tosi harmi, itellä oli viime vuonna sama tilanne,tai no jäin 1,5 pisteen päähän. Mutta ärsyttävintä oli että tiesin vielä feilanneeni superhelpoissa fyssan monivalinnoissa, että sellasesta idioottimaisuudesta jäi kiinni sisäänpääsy... Nyt onneks pääsin rajan paremmalle puolelle :) Hyvä asenne sulla, ja lähtötaso varmasti sen verran hyvä että seuraavaan kokeeseen ei tarvitse niin paljon lukea.


    • wewewewe

      Joko näkyy Tukholmankadulla ovessa?????

    • rtoo

      Paksu kirje tuli ja Hgin lääkis.

    • kakkatippuu

      Helsingin lääkiksessä ja kaiketi muissakin parhaatkin jäivät raakapisteissä rutosti, koska paras sai 92 pinnaa.

      Tarkoitus selvästikin onn, että paska tippuu rattailta, kuten professori Wiberg esitti kerran. Ajatus oli, että kuka tahansa sais aloitta opinnot ja rattaat hoitavat jyvät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe