mikä koirarotu minulle?

minävaan97

mikähän rotu minulle sopisi? siis joskus hamaan tulevaisuuteen kun omilleni muutan, varmaan vuoden tai parin päästä vasta.. :) tällä hetkellä meillä on sekarotuinen jossa on noutajia, sakemannia ja rotikkaa ja on kyllä aikalailla täydellinen pakkaus luonteeltaa, ominaisuuksiltaan ja koulutettavuudeltaan. Ja tämän siis itte olen kouluttanut ja on ollu kyllä super helppo, mutta en siis aivan aloittelija ole. Mutta siis kriteerit olisivat; keskikokoinen-iso koira, turkki saisi olla helppo, ettei tarvi ihan pikku pakkasilla pukea muttei mitään järjetöntä tuplaturkkia mitä on hoidettava säännöllisesti. Rodun terveystilanteen oltava hyvä, eli ei lyttykuonoja ym. sekä miellyttämishalua saisi olla sen verran että perus arki koulutus onnistuu ja pystyy kouluttaa olemaan metässä irti, eli ei metsästysviettiä hirveesti saisi olla, kun ei siihen viettiin koulutuskaan hirveen hyvin pure kumminkaan. Ei hirveän vahtivaa ja haukkuherkkää kun todennäköisesti tulen muuttamaan kerros-tai rivitaloon. Rotuja on selattu vaikka ja kuinka mutta yleensä aina rodut jotka kiinnostaa, jää siihen, kovan riista tai vahtivietin takia tai huonon terveystilanteen takia. eniten ehkä kiinnostaisi pystykorvat ja alkukantaiset koirat, mutta löytyykö sieltä noihin kriteereihin sopivaa kaveria? olen toki avoin kaikille roduilla jotka vaan sopii noihin :)

7

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minävaan97

      niin ja vielä, en mitään superhyper energistä koiraa hae, vaikka pääseekin lenkkeilee ja metsään juoksee sekä aivotyötä, niin välillä voi tulla päiviä ettei pääse kun nopeet lenkit heittää ym. ettei koiralla sitten pää ja kämpän irtaimisto hajoa heti.. :D

    • 111021

      Jos kerros- tai rivitaloon muutat asumaan, en ensisijaisesti lähtisi edes suosittelemaan mitään isoja rotuja. Varsinkin jos omistajalla on päiviä ettei jaksa lähteä purkamaan koiran energiaa pitkillä ulkoiluilla. Kannattaisi harkita pieniä seurakoiria, ne ovat omiaan semmoiseen asumismuotoon.

      Mutta tutustu toki semmoiseen rotuun kuin eurasier. Sillä on kyllä paksu turkki, mutta rodun kerrotaan sopivan kerrostaloelämään, kunhan se pennusta asti koulututetaan ettei kaikille käytävän äänille tarvitse haukkua, vahtimisviettiä sillä on. Ei pitäisi kuitenkaan olla turhaan räksyttävä.

    • lappalais

      Lappalaiskoira, kuten lapinporokoira tai ruotsinlapinkoira :-) Suomenlapinkoirat ovat mielestäni jalostettu jo liian lyhytpinnaisiksi, eli ariksi ja ärhäköiksi.

    • kiharaihana

      Kiharakarvainen noutaja! Ei niin ylijalostettu kuin kultsi tai labbis. Serkullani on sellainen naurttu, ja kerrassaan ihana pakkaus. Vahvojen hermojen ansiosta sopii myös lapsiperheeseen, jos vaikka sinullekin aikanaan iskee vauvakuume. Suosittelen kiharaa!

    • 20plus12

      Eiköhän sinulla mene isompikin koira. Iso koko ei aina tarkoita isosti liikuntaa. Päin vastoin, pienet rodut ovat tuplasti energisempiä, ellei satu olemaan ylijalostettu.

      Eurasier on yksi hyvä vaihtoehto vitosryhmästä. Eukut eivät todellakaan räksytä turhaan, oppivat nopeasti mitä ääniä pitää noteerata ja mitä ei. Se mihin noteerataan on lähinnä oma tai viereisen ovikello. Joillain eukuilla on vahva metsästysvietti, joillain ei lainkaan. Kun viettiä ei vahvista pennulla, se tulee jäämään taka-alalle eikä yleensä muodostu ongelmaksi. Turkkia voi kesäksi hieman lyhentää jos haluaa. Eivät ole ylienergisiä, monelle eurasierille riittää kohtuulliset hyvät lenkit päivisin. Kääntää kylkeä ja jatkaa uniaan kun olet itse haluamassa ulos. Tykkäävät yleensä uimisesta kovasti. Eurasier on pidättyväinen ja suht pehmeä luonteeltaan. Jos se joskus saa huonoja kokemuksia esimerkiksi humalaisesta, se todennäköisesti on vaurutunut ja pakeneva humalaisten lähellä. Ulkona kyllä katsoo tarkasti ihmiset etenkin pimeällä ja epäilyttäville lähestyjille puhistaan. Rotu on kuitenkin ihmissosiaalinen, mutta päättää itse kenestä tykkää ja kuka ei eurasierin mielestä ansaitse huomiota, jätetään omaan arvoonsa. Ei ole vieraskoira-aggre, mutta omaa sukupuolta ei luonnollisestikaan aina siedetä. Terveystilanne on kohtuullisen hyvä. Euraiser ehtii normaalisti 10-12 vuoden ikään. Hyvä rotu kaikin puolin, suosittelen tutustumaan!

    • minävaan97

      kiitos paljon vastauksista! eurasieria ja lapinporokoiraa olen itsekkin enemmän tutkaillut, ja vaikuttaisivat kaikinpuolin sopivilta kavereilta :) ja aikaahan tässä on tosiaan tutustua näihin rotuihin, sekä muihinkin vielä.

    • Anonyymi

      Cavalier, kultainennoutaja tai labradorinnoutaja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      82
      7671
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      129
      3059
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      156
      1923
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      74
      1731
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      131
      1579
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      173
      1511
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1212
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      80
      904
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      50
      834
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      784
    Aihe