Se oli tammikuun ensimmäinen päivä. Kun mä istuin viltin alla. Kuuma tee muki kädessä. Vaikka se oli kuuma, mun kädet ei palanu, koska mä olin jäässä, niin kuin mun sydänkin. Viime yönä oli sattunut, juuri niin, sattunut. Pelkkä muisto siitä tuo palan kurkkuun ja kyyneleet silmiin. Niin paljon ku mä sitä rakastin niin paljon ku mä sitä halusin. Mikään ei olis voinu mennä enää huonommin.
Eli siis, kaikki alkoi näin.
Noin kuuden aikaan me otettiin pohjia meillä Emman ja Hannan kans. Juttua riitti, ja tarkotuksena oli lähtee parin tunnin päästä. Odotettiin et Emman poikakaveri olis tullu hakeen meidät autolla, mut sillähän oli eka omat menonsa. Mä olin hyvässä hapessa vielä siinä vaiheessa kun mentiin auton ovista sisälle.
Ulos tullessa juomat nousi nopeesti päähän ja kaikki näky sekunnissa ihan mustana. Olis se ollu aika noloo jo kaatua ulko-ovelle ja kelloki olis ollu vasta 9. Tarkotuksena oli bilettää pikkutunneille asti, vaikka seuraavan päivän iltaan asti. Kunhan ei nukahdettais.
Jossain vaiheessa alkoholi pääsi laskemaan sopivasti ja tuli vähän parempi olo, vaikka aina välillä jokin kaiversi syvällä, mä en tienny oliko se sydän vai vatsa. Jokin mun alitajunnassa kaipas sua. Koko ajan mä vilkuilin ovelle siinä toivossa et olisit tullu siitä sisään.
Tunnit kulu, 1 aikaan mun toive toteutu. Ja kuinka hyvältä sä näytitkään. Alkoholilla sekotettuna sä näytit oikeelta Adonisjumalalta. Mun jalat alko vapista ja muutenki tuli hirveen kylmä. Mä aloin täristä. Tai oikeestaan mulla ei ollu kylmä, koska mun posket alko hehkua. Otin 3 paukkua nopeeseen tahtiin. Kun ne kohahti päähän mä en meinannu pysyä edes pystyssä. On muutenki huono viinapää.
No mä sain rohkeutta niistä paukuista ja tulin puhuun sulle. - Moi, mitäs sä?, mä kysyin. Se ei kyllä kuulostanu kovin selvältä, mutta Jami nähtävästi kyllä ymmärsi mua. Pitäishän sen, koska oltiinhan me oltu niin kauan yhdessä. Mutta ei oltu enää. 2. pettämis kerran jälkeen mä pistin lopun koko jutulle. Mä en kestäny satuttaa itseäni enää enempää. Mun sydän pysähtyis hakkaamasta jos mulle kävis vielä niin, et sä olisit taas pettänyt mua. Rakkaus on sokea. Niin on mulle ainakin käyny, sussa on vaan se jokin...
- Mitäs mulle. Sä oot ainaki hyvässä kunnossa. Jami vastas.
- Kenen kans sul tänä iltana on juttua, mä kysyin vähän närkästyneen sävyyn, humalassa kun olin.
- Vaikka sun jos sä haluut, Jami vastas viettelevästi. Sillä hetkellä mun jalat petti alta. Mut Jamin vahvat kädet sai mut kii. Mun ei tehny mieli irrottaa otettani niistä.
Silloin mä tein jotain todella tyhmää. Mä suutelin Jamia, intohimoisesti. Jami vastas siihen samalla tavalla. Kello ei ollu paljoakaan yli 1 mutta Jami halus lähtee ja ottaa mut mukaan.
Me mentiin meille. Alkoholin vaikutus alko lakkaamaan, vaikka olin vielä aika humalassa, mutta tajusin asiat paremmin. Mulla oli kova nälkä niiden 2 oksennus kerran jälkeen, mitkä oli tyhjentäny kokonaan mun vatsan. Syöminen autto ja mulla oli aika hyvä olo. Yhtäkkiä mä jotenki tajusin kunnolla et Jami istuu mun sohvalla.
-Mä taidan mennä nyt nukkuun, mä sanoin ja koitin saada Jamin lähtemään, etten menis taas tekemään mitään tyhmää ja satuttamaan itseäni lisää.
Jami tarttu mun käteen ja veti mut sohvalle. Ei, mä sanoin ja koitin ottaa käteni pois. Jami ei irrottanu. Se otti mut väkisin sohvalle. Se avas jo housujaan, mut mä sain potkastua sitä jotenkin ihmeen tavoin. Jami karjas ja löi mua. Sen jälkeen se heitti mut lattialle ja laitto housunsa kiinni ja lähti ovesta läimäyttäen sen kovaäänisesti kiinni.
Siihen mä jäin. Makaamaan. Yksin. Poskessa tunne kuin se olis tulessa. Edelleen rakastaen Jamia, vaikka se oli pysäyttänyt mun sydämmen.
Rakkaus on sokea
petetty
1
271
Vastaukset
- iloinen
jatkoa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1502883- 2332170
- 492103
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2211965Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva261710Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä821456Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve381272- 1221178
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo3141046Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli65895