se ei kai sitten onnistunu sulta.
Oisin halunnu olla vaan kaveria ja väleissä
pitääottaaetäisyys
23<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kelle tää on?
Turha jauhaa ei onnistu ei millään
Tai sanotaan näin, että mieluusti olisin palannut siihen ennen kuin oli mitään. Enää on jäljellä täysi hiljaisuus. Joillekkin ei käy kuin ääripäät niin olen valinnut tämän ääripään, koska hän ei valintoja pystynyt tekemään. Oltais ihan ihmisiksi, jos se minusta olisi kiinni.
Kyllä minun puolestani voitaisiin alottaa ihan puhtaalta pöydältä..joohan. Haluaisin.
Avaa vähän, mitä hän sitten tekee?
Mäkin olisin halunnu olla kaveri ja henkilö sulle, kenen kanssa voisi joskus jutella ja vaihtaa kuulumisia.
Mutta teen niinkuin toivoit enkä yritäkään tulla tekemisiin kanssasi.
Mulla samat toiveet ja toivon et tulisit tekemisiin ku ite en voi mun tyhmän ehdotuksen vuoksi. Kaduttaa vi***ti se mitä tein.
Kun otat yhteyttä muhun, niin molempien toiveet täyttyy. Me pystytään kyllä keskustelemaan ja saattamaan suhteemme järkevälle tolalle. Mul on niin helkutin ikävä sua. Ajattelen ihan jatkuvasti. Mut sun ehdoilla mennään.
Ikavä on, mut sä tiiät miks en voi ottaa yhteyttä. :(
Kelle tää on.
Vit*t täällä mitää kaveria olla hakemassa. Onhan noita kaveri chattejä sun muuta olemassa.
On vaikea olla pelkkää kaveria jos on ihastunut. Silloin on pakko ottaa etäisyyttä. Kun tunteet on laantuneet voi kaveruuskin onnistua.
Tää on kyllä ihan totta. Yritettiin, mut se ei onnistunu. Tunteet tuli heti pintaan ja kaikki meni läskiksi :(
Aika hankalaa olla kaveri exälle. Mutta mietin miksi olla edes kaveri sellaiselle, joka on käyttäytynyt itseäni kohtaan luikurimaisesti. Kaveruudessakin sellainen rehellisyys ja luottamus merkitsee yhtälailla, joten..
ap sitä kaveruutta haki?
No ei ihme jos ei onnistunut, eihän näitä kaikkia kirjoituksia viitsi eikä ehdi edes avaamaan.
Kaikki kun ei istu 24/7 koneella tuijottamassa sitä että jos mulle jotakin.
Mielenterveyteni kannalta on parasta että emme ole missään väleissä. Sanoin että haluan kertoa oman näkökulmani, et suostunut eli et ollut valmis tekemään pienintäkään asiaan hyvinvointini eteen. En kaipaa mielenterveyshoitajaa tai tukihenkilöä pitämään turpaani tukossa. Et kestä tunteitani tai faktoja, joten tämä on loogisesti paras ratkaisu. Voit leikkiä maailmanparantajaa silloin kun sulle sopii niin kuin tähänkin asti.
katkera!
Kannattaa miettiä omaa osuuttaan jos on mielensä noin pahoin katkeroittanut, sillä ei kukaan ole varmuudella toiselle sitä pahaa mieltä ja pahoja sanoja tuulesta temmannut.
Ihan miten vaan :) Et mua pysty loukkaamaan
Mitäh, tekiks joku mitään sopimatonta edes?
siispä ,sinut on varmaan poistettu viestilistalta?
Liikaa ihmisiä, sä tiedät.... en jaksa esittämistä.... haluaisin yksityisyyttä,,, tiedät. Ei kannata
No olis se ehkä. Jos olisit sanonut et haluat vaan kaveruutta niin olisin osannut sitäki. Mut nyt susta ei vaan kuulunut. Ja mä olin ihan oikeasti väsynyt ja risa kevään minkä ehkä tiesitkin. Mulla on sua epämääräisen snadisti ikävä. Hauskaa kesää jossei nähä. Olit kaunis kun nähtiin la-yönä.
sitä minäkin alkujaan , mutta sitten lähti käsistä