Aiemmassa avauksessani pyrittiin korottamaan erityisesti Kristusta, Vapahtajaamme ja Herraamme.
Tässä ketjussa on tavoite se, että yksin Raamattu on riittävä uskon ja elämän ohjenuora ja opaskirja. Raamatun rinnalle, saati yläpuolelle, ei pidä laittaa ketään inhimillistä tahoa määräämään uskoa ja elämää.
Eihän Aurinkoakaan tarvitse valaista taskulampulla, niin miten Raamattua pitäisi valaista esimerkiksi - kun nyt kerran adventismin palstalla ollaan - sellaisen naisprofeetan kuin Ellen G Whiten kirjoitelmilla? Päinvastoin kyseistä rouva Whitea pitää arvostella ja koetella Raamatulla, joka on Jumalan ilmoitussana, ja jossa Pyhä Henki on ilmoittanut kaiken tarpeelliseen kristillisen uskon sisältöön ja jumaliseen hurskaaseen elämään jumalanpelossa ja rakkaudessa.
Raamattu on Jumalan kirja ja sen keskus on Jeesus Kristus, tosi Jumala ja tosi ihminen, luomaton Logos eli Sana, joka on itse tie, totuus ja elämä. Armo ja totuus on ilmoitettu Logoksen kautta, lain välitti Mooses ja tämä Jumalan Pojan välittämä armo ja totuus ovat talletettuina ainoastaan Raamatun kirjoituksissa.
Raamattu yksin riittää uskon ja elämän ohjeeksi
39
<50
Vastaukset
Näin on... ei näitä "Tutkivia tuomioita", "Mikael = Jeesus", ja näyt vaikka että väärä sapattivietto vaikuttaa, jopa maanjäristyksiin sun muuta harhaista hölynpölyä mistään Raamatusta löydy !
.
Adventistit ei vain sokeudessaan huomaa miten kauas he ovat opinmääreissään ja Ellenin houreissaan siirtyneet pois Raamatun lehdiltä ns."korvasyyhytulkintoihin" ja sen kautta vielä ikiomissa koulutuslaitoksissaan aivopestyt opettajansakin ovat haalineet....Kiitos viestistäsi, Kopittelija007
Aivan, näen niin että adventismin erityisopit ja piirteet, joita kaikkia adventistien pastorit koettavat saada ihmiset uskomaan, ei voida näyttää toteen Jumalan sanalla, joten ne erityisopit ja vaatimukset ovat peräisin jostain muusta lähteestä kuin Jumalan sanasta. Ja siksi ne pitäisi hylätä ja palata takaisin Raamattuun.
Minä olen saanut sydämelleni käydä lävitse omaa ajatteluani, maailmankuvaani ja uskoani sekä elämäntyyliäni ja alkaa koettelemaan niitä kaikkia Raamatulla ja Jumalalta siihen voimaa sekä johdatusta rukoillen "päivittämään" (jos tällainen mm. IT-alan termi tähän sopii) ne paremmin Jumalan sanan mukaisiksi. Parantamisen varaa varmasti on ja paljonkin.
Sanon tätä prosessia päivittäiseksi parannuksen teoksi ja kilvoitteluksi.- VääräJaSuora
No, mikä on se "väärä sapatinvietto?!" Kun näin esiintuotiin??
Tietysti alkaa veisuus, "Älkää tuomitko päivistä", mutta sehän tarkoittaa sitä, että tuokaa vierasta suituksetta Herran alttarille!"
Hyväksykää ihmisoppi, kuten juutalaisuuden perinnäissääntöjen aikana tehtiin tyhjäksi Jumalan sana.
Siis senhän perään sinä kopittelija viisveisaat sanaa vastaan näköalaasi ja auta armias, jos esim. Aleksi sanoo ääneen totuuten, alkoi polemiikki.
Mietipä sitä, kun käyt siellä Ahtialan kentällä kopittelemassa palloasi.
M. Varpulasta - kopkopkopkopjne
Sitten kun katsotaan vaihtoehtoja, muista suunnista.
Jerusalem. Uuden temppelin kivet on louhittu ja tullaan uhramaan taas eläinuhreja.
Salainen ylöstempaaminen. (kirjataan esim vanhurskaitten monivaiheiseksi, väitteineen, että se on yksi). Rimurallamarei. Mitähän sitten. Niin, salaisen tempaamisen jälkeen jääneet tyhmät pääsevät sitten lunastamaan omalla verellä taivaspaikan, ilman Kristusta.
(tämäkin vapaistasuunnista, eritoten tämä Israel- tietäjäopettajan väite, arvostettu) esim. Syväntöläisittäin opetettuna, kun salainen tempaaminen on tapahtunut, avautuu tosi eteen ja esim. iloinen nauraja ja bushmanni voivat siten kääntyä ja omalla marttyyriverellään -ostaa- taivaspaikan. Siis se tämänpäivän Jeesus ei nyt kelpaa, niin tuo omaveri siten silloin kelpaa.
Kuulin itse Baptistien kokouksessa Syvännön opetuksen ja sen toin nyt tähänpäivään avaavaksi esimerkiksi. Ja kyllä tuolla alttarilla ""aamennetaan" totuuden sana ja viisaus aivan siunattuun näköalaan.
Anteeksi vain, kopittelija, mutta täytyyhän sitä silmävoidetta antaa näkökyvyn aukaisemiseksi. Laitetaan tarpeeksi "arvostettu" opettajanne nyt puhujapaikalleen. Kukin arvostelkoon, kuinka kohdalleen sattu.
Ja tätä SAMAA opetetaan edelleen, mutta erinpaperisessa kääreessä.
Sisältö on sama ja samanmakuinen, kääreet ovat vain erinäköisinä esissä.
Voisin jatkaa tätä enemmänkin, mutta kun näin arvostellaa ja vaa'aitetaan kutakin ja mitäkin, niin mitta-asteikossa riittää kyllä varaa.
Siinä mitta-asteikossa on tämä Aabrahamin helmakin, niin että kyllä siinä kopittelijankin helmat heiluu, siis mahdoton, mutta kun se on niin arvostetusta lähteestä ja siksi jokainen harhankuuntelija sokeutuu ja kumartelevat opettajiensa edessä "pyllypystyssä" taivasta päin, siis se pyllistys on Jumalalle pilkaksi, teidän todistuksissanne.
En paljonkaan arvosta ihmisen tuomaa harhantodistuksen aamenta.
En sunnuntaille, en helvetin ikuisen vaivanopetukselle, en kirkkopyhien perinnäisopeille, vaikka millaiset lutterinteesit pantaisiin kirkkojen oviin.
En vaikka alettaisiin uudet noitaroviot. - kerettiläinen--
Puit sanoiksi minunkin ajatukseni, kiitos!
- kerettiläinen--
Edellinen oli siis tarkoitettu nimimerkille "kopkopkopkopjne", joka kirjoitti näistä "vaivanajan marttyyreista", jotka ilmeisestikin sitten omalla verellään lunastavat taivaspaikkansa...
- Exadventistiparka
On ihamisiä jotka ihannoivat hienoja oppeja ja oppirakennelmia, joita ovat haalineet korvasyyhyynsä - ja sen opettajia kuuntelevat ja uskovat.
Meille on kuitenkin Raamatussa annettu kaikki mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, eikä meitä ole kutsuttu ymmärtämään asioita yli sen mitä kuuluu "lapsen uskoon".
Mark 10:15 "Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."
1 Joh 3:23 "Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut. "
Joh 5:24 "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään."
Meille on annettu vain yksi evankeliumi, eikä toista ole. Raamatun ulkopuoliset lähteet vain vääristelevät sitä evankeliumia joka meille on annettu.
Gal 1:"6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu."Exadventistiparka:"On ihamisiä jotka ihannoivat hienoja oppeja ja oppirakennelmia, joita ovat haalineet korvasyyhyynsä - ja sen opettajia kuuntelevat ja uskovat."
Uskon tieni alussa adventismin "hienot opit ja oppirakennelmat" ja "jännittävän" näköiset eskatologiset teoriat ja kuin apteekin hyllyltä tulevat teologiset varmuudella esitetyt vastaukset jokaiseen kysymykseeni heidän pastoreiltaan tekivät minuun suuren vaikutuksen.
Minulle oli tullut sellainen käsitys, että pelastuakseni varmuudella minun pitää löytää kaikkein ankarin, tiukin ja puhdasoppisin kirkkokunta - mistä tuonkin olin päähäni saanut, mutta olin vielä aivan kokematon ja helposti johdateltavissa, raamatuntuntemukseni oli heikkoa. Sain sittemmin armon löytää Raamatusta armon ja vapauden evankeliumin ja oli kuin suomukset olisi otettu pois silmiltäni.
Mutta tuo tuollainen olikin vain turhuutta ja roskaa. Raamattu, keskuksenaan Jumalan Poika Jeesus Kristus, riittää.
Ne Paavalin kiroamat toisenlaiset evankeliumit kauppamiehinensä ja -naisinensa kierrän kaukaa. Ja koetan toisiakin niistä varoittaa.- Exadventistiparka
totuusfriikki7678 kirjoitti:
Exadventistiparka:"On ihamisiä jotka ihannoivat hienoja oppeja ja oppirakennelmia, joita ovat haalineet korvasyyhyynsä - ja sen opettajia kuuntelevat ja uskovat."
Uskon tieni alussa adventismin "hienot opit ja oppirakennelmat" ja "jännittävän" näköiset eskatologiset teoriat ja kuin apteekin hyllyltä tulevat teologiset varmuudella esitetyt vastaukset jokaiseen kysymykseeni heidän pastoreiltaan tekivät minuun suuren vaikutuksen.
Minulle oli tullut sellainen käsitys, että pelastuakseni varmuudella minun pitää löytää kaikkein ankarin, tiukin ja puhdasoppisin kirkkokunta - mistä tuonkin olin päähäni saanut, mutta olin vielä aivan kokematon ja helposti johdateltavissa, raamatuntuntemukseni oli heikkoa. Sain sittemmin armon löytää Raamatusta armon ja vapauden evankeliumin ja oli kuin suomukset olisi otettu pois silmiltäni.
Mutta tuo tuollainen olikin vain turhuutta ja roskaa. Raamattu, keskuksenaan Jumalan Poika Jeesus Kristus, riittää.
Ne Paavalin kiroamat toisenlaiset evankeliumit kauppamiehinensä ja -naisinensa kierrän kaukaa. Ja koetan toisiakin niistä varoittaa."Uskon tieni alussa adventismin "hienot opit ja oppirakennelmat" ja "jännittävän" näköiset eskatologiset teoriat ja kuin apteekin hyllyltä tulevat teologiset varmuudella esitetyt vastaukset jokaiseen kysymykseeni heidän pastoreiltaan tekivät minuun suuren vaikutuksen."
Aivan sama täällä. Ja niin kauan kun uskoo adventtikirkon opestuksen, eli että muut seurakunnat pitää kiertää kaukaa, ei edes niin helpolla kuule totuutta asiasta. Raamatun tutkistelut kun keskittyvät vahvistamaan ellenistä oppia... sen sijaan että niissä tutkisteltaisiin Raamattua ja mitä se oikeasti asioista sanoo. Niinpä ja silloin 1980-luvulla ei ollut edes Internetiä nykymuodossa niin että olisi voinut tutkia uskonkysymyksiä (ja niihin liittyvää kirkkohistoriaa yms.) paremmin ja laajemmin ja katsoa helpommin, mitä muut seurakunnat opettavat (ja niitä opetuksia sitten taasen Raamattuun verraten).
Minun oli vaikea löytää adventismin teologista kritiikkiä, kun tietyt jutut adventismissa alkoivat minua Raamatun valossa häiritsemään, kunnes - varmastikin johdatuksena - pääsin yhteyteen erään suomalaisen adventistin kanssa, joka suhtautui kriittisesti noihin erityisoppeihin ja hän lähetti minulla sen Desmond Fordin teoksen sekä Spectrum-lehtiä Amerikasta. Ne olivat eräitä välikappaleita prosessissani löytää armon evankeliumi. Varsinainen ratkaisu tapahtui kuitenkin Paavalin kirjeiden ja Heprealaiskirjeen äärellä. Ja Johanneksen evankeliumin.Eap: ##On ihamisiä jotka ihannoivat hienoja oppeja ja oppirakennelmia, joita ovat haalineet korvasyyhyynsä - ja sen opettajia kuuntelevat ja uskovat.##
alex: Juu, näitä on tämä maailma täynnä - valittettavasti. Suurin syyllinen ja ihmisten pettäjä on väärät uskonnot joissa uskotellaan ihmisille ties minkälaisia tekaistuja tarinoita jotka on niin helppo tajuta vain tarinoiksi - ja minun mielestäni niistä ehdottomasti pahin on oppi joka sanoo "Ei,ette te kuole"..
Sen mukana sitten on näitä oppirakennelmia syntynyt - ja jos jonkinlaisia selityksiä ja keskenään kinastelevia uskojia ja uskontoja.
Aivan normaali käsitys kuolemasta on muutettu joidenkin uskossa jopa maanalaiseksi paratiisi/helvetiksi ... niin tai miksi milloinkin .. mutta ei kuolemaksi ... siinä tosi "oppirakennelma". Siis jos oppirakennelmista puhutaan.
alex
- pyhpyh
Te olette vain totuuden vastustajia ja siksi auotte päätänne meille.
Adventistista "totuutta" ei ole kukaan missään oikeaksi todistanut eikä sille jumalallista valtuutusta antanut. Hienoja puheita ja tekstejä kyllä on ja Ellen G. Whiten kirjoja kirja toisensa päälle, siinä kaikki.
- Ellusinaatiot
totuusfriikki7678 kirjoitti:
Adventistista "totuutta" ei ole kukaan missään oikeaksi todistanut eikä sille jumalallista valtuutusta antanut. Hienoja puheita ja tekstejä kyllä on ja Ellen G. Whiten kirjoja kirja toisensa päälle, siinä kaikki.
Kyllähän se on aika hullunkurista, että Ellen G Whiten houruiset näyt on korotettu "adventtitotuudeksi" ja vielä hurjempaa, että tämä "totuus" päihittäisi Raamatunkin! Uskokoon kuka haluaa, mutta Raamatun valossa ei kukaan uudestisyntynyt Jeesuksen seuraaja voi lähteä tälle tielle.
Hei!
1 Kor 12:10, Apt 21:9 -Mihin kategoriaan nämä kuuluvat mielestäsi; Raamattuun vai roskakoriin? 1 Tess 5:19-23, entäs tämä?
Lue se viimeinenkin jae hyvin.
Siunauksia
Jari Laurila'
keskustelija- Exadventistiparka
Katsotaanpa mitä haluat tuoda esille, eli
1 Kor 12: "8 Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta; 9 toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä; 10 toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä. 11 Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo."
Aah... siis haluat sanoa että KAIKKINA AIKOINA Pyhä Henki antaa kaikkiin seurakuntiin tarvittavan Hengen lahjan - yksikään seurakunta ei ole osaton viisaudesta, tiedosta, uskosta, parantamisesta, voimallisista teoista, profetoimisesta, henkien arvostelemisesta, kielillä puhumisesta ja kielten selittämisestä. Ei siis ole mitään yhtä ainoaa seurakuntaa jonka yksi profeetta tekisi sen jotenkin erilaiseksi ?
Apt 21: "9 Ja hänellä oli neljä tytärtä, neitsyttä, joilla oli profetoimisen lahja. 10 Siellä me viivyimme useita päiviä. Niin tuli sinne Juudeasta eräs profeetta, nimeltä Agabus."
Ja tällä haluat viestiä, ettei profeettoja ole mitään yhtä ainoaa, vaan profetoimisen lahja ilmenee samanaikaisesti jopa monella, samassa seurakunnassa, eli ei ole tarvetta korottaa mitään yhtä ainoaa - varsinkin kauan sitten kuollutta - profeettaa, kun Pyhä Henki antaa joka seurakuntaan aivan riitttävästi profetoimisen lahjoja.
1 Tess 5: "19 Henkeä älkää sammuttako,
20 profetoimista älkää halveksuko,
21 mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on;
22 karttakaa kaikenkaltaista pahaa."
Ahaa - ja tällä haluat varoittaa meitä sellaisista profeetoista joiden ennustukset eivät toteudu - kuten Ellen-tädistä, joka ennusti ettei Jerusalemia koskaan jälleenrakenneta, tai että kolportöörityö on lopunajan tärkein kristillinen työmuoto kirjapainotyön lisäksi. Okei, ymmärrän ettei häntä kannata kuunnella, kuten Raamattu meitä varoittaa profeetoista joiden ennustukset eivät toteudu.
"Lue se viimeinenkin jae hyvin."
1 Tess 5:23 "Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän HENKENNE JA SIELUNNE JA RUUMIINNE nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen."
No mutta Jari, sinähän haluat olla aivan varma siitä ettei Elleniä kannata kuunnella - Ellenhän opetti että sielu = ruumis henki, ja korostamasi "viimeinen jae" tosiaan selkeästi sanoo että ihmisessä on kolme osaa: sielu, ruumis ja henki, eli toisin sanoen tässäkin Ellen oli väärässä ja opetti harhaoppia, joten häntä ei pidä kuunnella ei sitten ollenkaan, vaikka jossakin jotakin hyvää kirjoittaisikin.
"Mihin kategoriaan nämä kuuluvat mielestäsi; Raamattuun vai roskakoriin?"
Nuo ovat Raamatun tekstejä, jotka kyllä selkeästi osoittavat että Ellenin tekstit kuuluvat roskakoriin. Kiitos Jari tästä valaisevasta kirjoituksesta ! Exadventistiparka kirjoitti:

Nuo ovat Raamatun tekstejä, jotka kyllä selkeästi osoittavat että Ellenin tekstit kuuluvat roskakoriin. Kiitos Jari tästä valaisevasta kirjoituksesta !Hep-
Jerusalemin jälleenrakennus "Hengellisiä kokemuksia" sivu 86: ssa oleva maininta koskee käsityksiä joiden mukaan ennen Kristuksen Jerusalem jälleenrakennettaisiin Vanhan Testamentin ennustusten mukaisesti uudistetun Israelin pääkaupungiksi. ELlen GW torjui käsitykset maanpäällisestä 1000 vuoden valtakunnasta. Raamatun profetioiden uusi Jerusalem koskee Ilm 21 lukua jossa apolstoli Johannes kuvaa taivaalista ihanuutta. >Ilm 21 titta på.
Sinä kaiketi haluat taas Vartiotorniseuran opetusta että hengelliset lahjat ja synnin opettava laki loppui ristille.
Heh.
Jumala on ajan saatossa antanut lisävaloja ehdolla että on tarvetta ja ehdolla että on halukkaita vastanottajia.
1 Kor luvussa muistaakseni käsitellään armolahjoja eli Hengen lahjoja monenlaisia mitä aktiivisessa seurakunassa ilmenee yksilöillä.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelijaNo tuossa jo Exadventistiparka ehätti osuvasti kommentoimaan kommenttiasi niin eipä tuohon minun sen kummempia tarvii jatkaa. Armolahjat kuten profetoiminen - sekä niiden koettelu - kuuluvat Raamattuun ja sitä myöten kristilliseen uskoon. Kuka muka ne on kieltänyt? Mitä uutta ajattelit kirjoituksellasi esille tuoda?
En jaksa käsittää, miksi jotain 1800-luvulla lähinnä vaikuttanutta kuollutta naista kyhäelmineen ja omituisine näkyineen pitää vielä 2010-luvullakin korostaa ja häneen jumittaa, kuten Adventtikirkossa tehdään.Hei!
Jokaisessa piirissä on painettu hengellistä kirjallisuutta.
Ellen G White (1827-1915) voidaan lukea uskonpuhdistajien joukkoon.
Hänen palvelussaan on tulkittu olevan muutama sana profetian lahjan palvelua.
Hurskas nainen oli hyvä opettaja ja hengellinen kirjailija.
Korotti Kristuksen- Raamatun sanan Jumalan sanan auktoriteettija ja synnin opettavan lain arvoonsa.
Lue nyt nämä jakeet niin ymmärrät enemmän;
Apt 21:9, 1 Tess 5:19-23, 1 Kor 12:10, 2 Piet 1:21. Raamatullinen peruste siis.
Lue 1 Tess 5:23 jae myös hyvin.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija- eksäteivätkiinnosta
Exadventistiparka kirjoitti:
Katsotaanpa mitä haluat tuoda esille, eli
1 Kor 12: "8 Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat saman Hengen vaikutuksesta; 9 toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä; 10 toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä. 11 Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo."
Aah... siis haluat sanoa että KAIKKINA AIKOINA Pyhä Henki antaa kaikkiin seurakuntiin tarvittavan Hengen lahjan - yksikään seurakunta ei ole osaton viisaudesta, tiedosta, uskosta, parantamisesta, voimallisista teoista, profetoimisesta, henkien arvostelemisesta, kielillä puhumisesta ja kielten selittämisestä. Ei siis ole mitään yhtä ainoaa seurakuntaa jonka yksi profeetta tekisi sen jotenkin erilaiseksi ?
Apt 21: "9 Ja hänellä oli neljä tytärtä, neitsyttä, joilla oli profetoimisen lahja. 10 Siellä me viivyimme useita päiviä. Niin tuli sinne Juudeasta eräs profeetta, nimeltä Agabus."
Ja tällä haluat viestiä, ettei profeettoja ole mitään yhtä ainoaa, vaan profetoimisen lahja ilmenee samanaikaisesti jopa monella, samassa seurakunnassa, eli ei ole tarvetta korottaa mitään yhtä ainoaa - varsinkin kauan sitten kuollutta - profeettaa, kun Pyhä Henki antaa joka seurakuntaan aivan riitttävästi profetoimisen lahjoja.
1 Tess 5: "19 Henkeä älkää sammuttako,
20 profetoimista älkää halveksuko,
21 mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on;
22 karttakaa kaikenkaltaista pahaa."
Ahaa - ja tällä haluat varoittaa meitä sellaisista profeetoista joiden ennustukset eivät toteudu - kuten Ellen-tädistä, joka ennusti ettei Jerusalemia koskaan jälleenrakenneta, tai että kolportöörityö on lopunajan tärkein kristillinen työmuoto kirjapainotyön lisäksi. Okei, ymmärrän ettei häntä kannata kuunnella, kuten Raamattu meitä varoittaa profeetoista joiden ennustukset eivät toteudu.
"Lue se viimeinenkin jae hyvin."
1 Tess 5:23 "Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän HENKENNE JA SIELUNNE JA RUUMIINNE nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen."
No mutta Jari, sinähän haluat olla aivan varma siitä ettei Elleniä kannata kuunnella - Ellenhän opetti että sielu = ruumis henki, ja korostamasi "viimeinen jae" tosiaan selkeästi sanoo että ihmisessä on kolme osaa: sielu, ruumis ja henki, eli toisin sanoen tässäkin Ellen oli väärässä ja opetti harhaoppia, joten häntä ei pidä kuunnella ei sitten ollenkaan, vaikka jossakin jotakin hyvää kirjoittaisikin.
"Mihin kategoriaan nämä kuuluvat mielestäsi; Raamattuun vai roskakoriin?"
Nuo ovat Raamatun tekstejä, jotka kyllä selkeästi osoittavat että Ellenin tekstit kuuluvat roskakoriin. Kiitos Jari tästä valaisevasta kirjoituksesta !Luen mieluummin Ellenin kirjoja kuin kaiken maailman exadventistien tuotantoa !
- EiVainKirjailija
jarinhotelli kirjoitti:
Hei!
Jokaisessa piirissä on painettu hengellistä kirjallisuutta.
Ellen G White (1827-1915) voidaan lukea uskonpuhdistajien joukkoon.
Hänen palvelussaan on tulkittu olevan muutama sana profetian lahjan palvelua.
Hurskas nainen oli hyvä opettaja ja hengellinen kirjailija.
Korotti Kristuksen- Raamatun sanan Jumalan sanan auktoriteettija ja synnin opettavan lain arvoonsa.
Lue nyt nämä jakeet niin ymmärrät enemmän;
Apt 21:9, 1 Tess 5:19-23, 1 Kor 12:10, 2 Piet 1:21. Raamatullinen peruste siis.
Lue 1 Tess 5:23 jae myös hyvin.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelijaJari, ei EGW ole adventismissa "vain kristillinen kirjailija". Ellen on adventistien ikioma profeetta, jonka kautta Raamattua tulkitaan ja kun oikein tiukka paikka tulee, niin hänet korotetaan Raamatunkin yläpuolelle. Niissä tapauksissa, kun jotain adventismin opinkohtaa ei pystytä Raamatulla perustelemaan, niin lyödään Ellen-kortti pöytään (tämähän on se adventistien viimeinen ja suurin valtti!): "Mutta sisar White kirjoittaa asiasta näin... sisar White näki tällaisen näyn. Siksi sen täytyy olla totta..."
Hei!
Ihmistä ei koroteta Raamatun eikä Jumalankaan yläpuolelle koskaan.
Jokainen arvostelee per/ nuppi 1 Tess 5:19-23 mukaan. Lue tämä.
Kirkossa ei ole pakko uskoa "ellenkortteihin" siis. Em ohje pätee niin pappiin, lukkariin, likkaan ja sälliin mummoon ja paaparaiseen monikossa.
Puhut omista turhautumistasi, älä sotke niitä kirkon oppiin tai Raamatun tulkintaan.
Ellen G Whitella oli monta lahjaa ja profetian lahja oli yksi. Harva sana on profetian sanaa tosin ja koskee paljolti oman aikansa seurakunnan palvelua profetian lahja, mutta arvokasta opetusta ja jokunen profetian sana kantaa ajan loppuun asti.
Ellen GW ei ole kirjoittanut kirkon teologiaa.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija- advari
EiVainKirjailija kirjoitti:
Jari, ei EGW ole adventismissa "vain kristillinen kirjailija". Ellen on adventistien ikioma profeetta, jonka kautta Raamattua tulkitaan ja kun oikein tiukka paikka tulee, niin hänet korotetaan Raamatunkin yläpuolelle. Niissä tapauksissa, kun jotain adventismin opinkohtaa ei pystytä Raamatulla perustelemaan, niin lyödään Ellen-kortti pöytään (tämähän on se adventistien viimeinen ja suurin valtti!): "Mutta sisar White kirjoittaa asiasta näin... sisar White näki tällaisen näyn. Siksi sen täytyy olla totta..."
Täällä on monesti tuotu esiin se,että yksikään adventistinen oppi ei ole peräisin Whitelta.
- EiVainKirjailija
jarinhotelli kirjoitti:
Hei!
Ihmistä ei koroteta Raamatun eikä Jumalankaan yläpuolelle koskaan.
Jokainen arvostelee per/ nuppi 1 Tess 5:19-23 mukaan. Lue tämä.
Kirkossa ei ole pakko uskoa "ellenkortteihin" siis. Em ohje pätee niin pappiin, lukkariin, likkaan ja sälliin mummoon ja paaparaiseen monikossa.
Puhut omista turhautumistasi, älä sotke niitä kirkon oppiin tai Raamatun tulkintaan.
Ellen G Whitella oli monta lahjaa ja profetian lahja oli yksi. Harva sana on profetian sanaa tosin ja koskee paljolti oman aikansa seurakunnan palvelua profetian lahja, mutta arvokasta opetusta ja jokunen profetian sana kantaa ajan loppuun asti.
Ellen GW ei ole kirjoittanut kirkon teologiaa.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelijaTuota, Jari, kun minulla ei ole lainkaan olettamiasi "turhautumia"... Totesin vain, kuinka adventtikirkossa käytännössä mennään.
- EiVainKirjailija
advari kirjoitti:
Täällä on monesti tuotu esiin se,että yksikään adventistinen oppi ei ole peräisin Whitelta.
Vastasin Jarille siihen, kun hän vähätteli Ellenin roolin "vain aikansa hengelliseksi kirjailijaksi". Kuitenkin Ellenin Suuri taistelu on adventisteille sama kuin aikanaan Maon punainen kirja kiinalaisille.
Hei!
Yksilöllinen asia aina joka hetki!. On tärkeätä ymmärtää 1 Tess 5:19-23 . Lue hyvin Apt 17:29, 1 Kor 12:10.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija
- iloinen_naurajaa
Kaikki uskonnot ovat vitun paskaa saatana ja uskovaiset jumalharhaisia hyypiöitä!!! :-):-):-)
- HindutRulettaa
Minusta hinduilla on uskosta paljon paremmat, selkeämmät oppaat ja ne ovat kirjoitetut paljon ennen raamattua. Kannattaa tutustua.
http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view.php?religionId=7
Ei ollenkaan niin sotaisa ja väkivaltainen uskonto kuin kristinusko. Ketjun otsikko on oikeastaan väite. Väitteille on tapana pyytää perusteluja.
Miksi ajattelet niin, että Raamattu yksin riittää uskon ja elämän ohjeeksi?
Vastauksen helpottamiseksi laitan tähän muutamia ehdotuksia, monivalintatehtävän tapaan.
1) Siksi kun se nyt vain on niin.
2) Siksi kun minä sanon niin.
3) Siksi kun minun vanhempani sanoivat niin.
4) Siksi kun minun opettajani sanoi niin.
5) Siksi kun minun Raamattu itse sanoo niin.
6) Siksi kun Raamattua lukiessa tulee varmuus, että asia on niin.
7) Tämä on maailmankuvan perusolettamus, jolle ei pidä kysyä perusteita.
8) Historian tapahtumat ja luonto todistavat, että asia on niin.
9) Jokin muu perustelu tai vastaus (mikä).
Vaihtoehto yksi edustaa sairaalloisen ylimitoitettua itseluottamusta.
Vaihtoehdot kahdesta neljään ovat vastuun siirtoa ja sokeaa toiseen ihmiseen luottamista.
Vaihtoehto viisi on kehäpäätelmä ja sitäpaitsi väitteenä virheellinen. Raamattu ei sano niin.
Vaihtoehto kuusi on tunteiden johdettavaksi heittäytymistä, jolla harvoin jos koskaan osuu oikeaan.
Vaihtoehto seitsemän vaikuttaa rehelliseltä ja selvältä. Sen jälkeen tekee vain mieli kysyä, onko perusteita pitää tätä perusolettamusta parempana kuin jotakin muuta ja erityisesti, onko perusteita tarjota tätä perusolettamusta toisille ihmisille.
Vaihtoehto kahdeksan olisi hieno, jos se pitäisi paikkansa. Mutta historian ja luonnon tutkimus eivät kovin monen Raamatussa mainitun asian puolesta ole todistaneet. Tutkimuksen valossa näyttää ilmeiseltä, että Raamattu on kaikilta olennaisilta osin sepitteellinen juttu.
Vaihtoehto yhdeksän heittää pallon avaajalle. Jos se on oikea vaihtoehto, odotan vastausta vilpittömän kiinnostuneena ja uteliaana. Toivon, että vastaus ei ole väite, että minä olen rienaamassa. Se olisi otsikossa esitetyn väitteen vääräksi tunnustamista kovin nololla tavalla.Hupsista. Sekaannuin itsekin lukuisien numeroitteni kanssa. Piti olla ensin kommentti vaihtoehtoihin 1–2 ja sitten 3–4 eikä 1 ja 2–4. Pahoittelen kömmähdystä.
v.aari : "Tutkimuksen valossa näyttää ilmeiseltä, että Raamattu on kaikilta olennaisilta osin sepitteellinen juttu."
Jaha, "sepitteellinen juttu"? Raamattu? Et vaikuta kovinkaan kristilliseltä missään kovin perinteisessä mielessä tuon sinun kommenttisi perusteella, oletko samalla linjalla nimimerkin bushmanni ja iloinen nauraja kanssa? Vai oletko liberaaliteologi?
Minä en sinun numeroleikkeihisi lähde mukaan niillä leikkimään sen enempää, vaan vastaan, että minä seuraan protestanttisuuden ja uskonpuhdistuksen periaatetta yksin Raamattu (uskon ja elämän ohjenuorana) ja että kaikki opit on Raamatulla koeteltava ja että Raamatun pitää antaa selittää itse itseään.
Minun mielestäni nämä uskonpuhdistuksen Raamattuun liittyvät näkemykset ovat hyviä ja vakavasti otettavia. Ja miksi tämä muun muassa reformaattori Lutherin raamattuperiaate on hyvä? No ainakin siksi, että jos vertaan sitä roomalaiskatolisen kirkon käytäntöön, jossa Raamatun lisäksi on vielä (sen kirkon) traditio (perimätieto) toisena lähteenä niin jäljet pelottavat.
Esimerkiksi on neitsyt Maria nostettu miltei jumalattaren asemaan mm. kanssalunastajaksi ja rukouksien kohteeksi, ja kaikenlaista muutakin arveluttavaa on perusteltu esim. kirkkoisien ja kirkolliskokouksien kirjoituksilla/päätöksillä.totuusfriikki7678 kirjoitti:
v.aari : "Tutkimuksen valossa näyttää ilmeiseltä, että Raamattu on kaikilta olennaisilta osin sepitteellinen juttu."
Jaha, "sepitteellinen juttu"? Raamattu? Et vaikuta kovinkaan kristilliseltä missään kovin perinteisessä mielessä tuon sinun kommenttisi perusteella, oletko samalla linjalla nimimerkin bushmanni ja iloinen nauraja kanssa? Vai oletko liberaaliteologi?
Minä en sinun numeroleikkeihisi lähde mukaan niillä leikkimään sen enempää, vaan vastaan, että minä seuraan protestanttisuuden ja uskonpuhdistuksen periaatetta yksin Raamattu (uskon ja elämän ohjenuorana) ja että kaikki opit on Raamatulla koeteltava ja että Raamatun pitää antaa selittää itse itseään.
Minun mielestäni nämä uskonpuhdistuksen Raamattuun liittyvät näkemykset ovat hyviä ja vakavasti otettavia. Ja miksi tämä muun muassa reformaattori Lutherin raamattuperiaate on hyvä? No ainakin siksi, että jos vertaan sitä roomalaiskatolisen kirkon käytäntöön, jossa Raamatun lisäksi on vielä (sen kirkon) traditio (perimätieto) toisena lähteenä niin jäljet pelottavat.
Esimerkiksi on neitsyt Maria nostettu miltei jumalattaren asemaan mm. kanssalunastajaksi ja rukouksien kohteeksi, ja kaikenlaista muutakin arveluttavaa on perusteltu esim. kirkkoisien ja kirkolliskokouksien kirjoituksilla/päätöksillä.>> Jaha, "sepitteellinen juttu"? Raamattu? >>
Tieteellisen tutkimuksen ja mm. arkeologian valossa raamattu on sepitettä lähes tyystin. Jopa israelilaiset tutkijat ovat sitä mieltä, että VT kuvaa sellaista kuvitteellista menneisyyttä, jonka heprealaiset olisivat haluneet heidän historiansa olevan.
Jeesuksenkin seikkailut kirjattiin ylös vasta noin 70-120 vuotta kyseisen herran kuoleman jälkeen, niin eipä niitäkään tarinoita voi luotettaviksi kuvailla millään asteikolla, josta seuraava uutinen antaa esimakua:
http://www.hs.fi/tiede/a1434940023012
>>> että kaikki opit on Raamatulla koeteltava ja että Raamatun pitää antaa selittää itse itseään. >>
Ja ympäröivä todellisuus koettelee raamattua ja sitä testiä raamattu ei läpäise, eli se on sepitettä.
>>> reformaattori Luther >>>
Me tiedämme kyseisestä herra Lutherista vain siksi, että hän onnistui ajatuksillaan siirtämään köyhien ihmisten vähäiset, kirkkojen kymmenykset jne rahavirtana katoliselta kirkolta paikallisille ruhtinaille, kuten historia kertoo.
Jokainen muu reformaattori menetti päänsä, mutta Luther selvisi hengissä vain ja ainoastaan siksi, että hän ei arvostellut julmia paikallisia kuninkaita ja ruhtinaita, vaan päinvastoin auttoi heitä tulemaan entistäkin rikkaammiksi.
Luther oli sen verran älykäs, että hän huomasi, että kaikki aiemmat uskonpuhdistukset olivat kaatuneet siihen, että koska niissä arvosteltiin katolisen kirkon ohella myös paikallisia vallanpitäjiä, vallanpitäjät lopettivat uskonpuhdistukset alkuunsa puhdistamalla reformaattorien pään kaulasta ylöspäin.
Eli Luther toimi kyseisten julmien paikallisruhtinaiden ja kuninkaiden pussiin ja siksi me tiedämme hänestä tänäkin päivänä. Siksi hän sai elää ja tehdä puhdistuksensa, koska hän ei uhmannut kuin katolista kirkkoa ja paikallishallitsijat kannattivat Lutheria, koska hänen puhdistuksensa kautta ennen katoliselle kirkolle siirtynyt raha- ja omaisuusvirta kääntyikin nyt paikallishallitsijoiden aarrekammioita kohti.
Ja se tarinan pääsankari, eli kyseisen uskonnon jumala vain katseli siellä taivaasaan kun meno jatkui samana kuin ennenkin, mutta vain hieman toiset tyypit rikastuivat kyseisen jumalan kustannuksella.
Mistähän mahtanee johtua, että siellä taivaassaan kököttää hiljaa edelleen?Kiitos näistä Lutherin menestyksen taustoja valottavista tiedoista. Otin itse selvää noista jutuista ja jouduin toteamaan, että olet aivan oikeassa.
Aiemmin olen lukenut monessa paikassa Lutherin pöyristyttävän kommentin talonpoikien kapinan yhteydessä vuodelta 1525. Siinä hän kehotti surutta tappamaan köyhiä kapinoitsijoita kuin kärpäsiä, vaikka oli kapinan alussa tukenut sitä ja arvostellut maaorjutta ja muuta talonpoikien kohtuutonta ahdinkoa. Luther itse selitti, että sotiminen sinänsä oli niin suuri rikos, että se ylitti ne epäoikeudenmukaisuudet, joita vastaan taisteltiin.
Ei vaadi erityisen suurta älyää hoksata, että tuossa on hyvin luultavasti tapahtunut mielipiteen muutos jollakin niin tutulla keinolla: uhkailu, kiristys, ja ennen muuta lahjonta. Luther valitsi vaihtoehdon, jolla hän säilytti suhteensa ruhtinaisiin ja todennäköisesti sai pareman taloudellisen aseman.totuusfriikki7678 kirjoitti:
v.aari : "Tutkimuksen valossa näyttää ilmeiseltä, että Raamattu on kaikilta olennaisilta osin sepitteellinen juttu."
Jaha, "sepitteellinen juttu"? Raamattu? Et vaikuta kovinkaan kristilliseltä missään kovin perinteisessä mielessä tuon sinun kommenttisi perusteella, oletko samalla linjalla nimimerkin bushmanni ja iloinen nauraja kanssa? Vai oletko liberaaliteologi?
Minä en sinun numeroleikkeihisi lähde mukaan niillä leikkimään sen enempää, vaan vastaan, että minä seuraan protestanttisuuden ja uskonpuhdistuksen periaatetta yksin Raamattu (uskon ja elämän ohjenuorana) ja että kaikki opit on Raamatulla koeteltava ja että Raamatun pitää antaa selittää itse itseään.
Minun mielestäni nämä uskonpuhdistuksen Raamattuun liittyvät näkemykset ovat hyviä ja vakavasti otettavia. Ja miksi tämä muun muassa reformaattori Lutherin raamattuperiaate on hyvä? No ainakin siksi, että jos vertaan sitä roomalaiskatolisen kirkon käytäntöön, jossa Raamatun lisäksi on vielä (sen kirkon) traditio (perimätieto) toisena lähteenä niin jäljet pelottavat.
Esimerkiksi on neitsyt Maria nostettu miltei jumalattaren asemaan mm. kanssalunastajaksi ja rukouksien kohteeksi, ja kaikenlaista muutakin arveluttavaa on perusteltu esim. kirkkoisien ja kirkolliskokouksien kirjoituksilla/päätöksillä.Vaikka et haluakaan lähteä "numeroleikkeihin", tulit vastauksellasi valineeksi vaihtoehdon numero yksi. Raamattu yksin riittää uskon ja elämän ohjeeksi sen takia, että asia nyt kerta kaikkiaan vain on niin.
Minulla ei ole mitään tarvetta vaikuttaa sinun tai kenenkään katsannossa kristilliseltä sen paremmin perinteisessä kuin modernimmassa mielessä.
Minulle riittää ihan mainiosti rehellisyys itselleni ja muille. Oppineet tehkööt sitten luokituksiaan, minkä otsikon ja aatteen nimen alle kenetkin voi sijoittaa.
Minusta katolisen kirkon keksimät lisäopit ovat aivan yhtä vahvalla tai heikolla pohjalla kuin ne, joita perustellaan pelkästään Raamatun teksteillä. Terveen opin on tukeuduttava ihmisen omaan eettiseen ymmärrykseen ja vastuunottoon.
Katolinen kirkko ei ole koskaan opettanut "sola scriptura"-periaatetta sen paremmin sanainspiraation kuin asiainspiraation merkityksessä. Heillä on yhteisöinspiraatio, jonka mukaan Jumala ohjaa kirkkoa antamaan oikeita oppeja ja tulkintoja.
- Kysymys21
Tarkoitatko aloittaja että Sinulla on parempi Jumalan tuntemus kuin aikoinaan Ellen Whitellä ja siksi ihmisten tulisi lukea Raamatun ohella mieluimmin sinun kuin Ellen Whiten kirjoituksia ?
Sillä asiantilalla ei ole mitään merkitystä uskonpuhdistuksen yksin Raamattu -periaatteen kanssa onko minulla henkilönä a) huonompi b) parempi vai c) ainakin yhtä hyvä raamatuntuntemus kuin EGW:lla.
Oh, sanoitkin "parempi Jumalan tuntemus". Tuli pieni lukihäiriö. Mutta ihan samankaltainen vastaus tuohonkin, eli ei ole mitään merkitystä aiheena olevan yksin Raamattu -periaatteen kannalta, onko minulla henkilönä a) huonompi b) parempi vai c) ainakin yhtä hyvä Jumalan tuntemus kuin EGW:lla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4129096Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1883692- 202163
- 861357
- 271125
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta661112- 751100
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss791095- 1061046
- 551043