EPILÄN TEBOIL

AAMULEHTI 27.6.2015:

"Lopettaako Tampereen Epilän Teboil kokonaan?
Jorma Huovinen
Aamulehti
Korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt 1. huhtikuuta 2015 Oy Teboil Ab:lle ympäristölupaa polttonesteiden jakeluasematoiminnan harjoittamiseen Tampereen Epilässä, Pispalan valtatie 119:ssä. Asiakkaiden keskuudessa on nyt epäselvyyttä, lopettaako Epilän Teboil kokonaan toimintansa.
Epilän Teboil-kauppias Marika Jauhiainen, lopettaako huoltoasemanne nyt kokonaan toimintansa? – Teboil on päättänyt, että polttonesteiden jakelutoiminta lopetetaan asemalla 15. heinäkuuta, mutta autohuolto-, pesu- ja myymälä-kahvila-toiminta jatkuvat. – Mittarit poistuvat jo kesällä ja säiliöt kaivettaneen ylös syksyn aikana.
Teboilin aluepäällikkö Petteri Fonsén, onko teillä tiedossa korvaavaa jakelupaikkaa? – Toistaiseksi ei. Pirkanmaalla toimintaansa jatkavat 11 miehitettyä asemaa ja yli kymmenen automaattia.
Petyittekö KHO:n tekemään ratkaisuun? – Linja näyttää olevan samanlainen nyt joka puolella Suomea. Tampereella joutuu Epilän lisäksi lopettamaan myös Messukylän harjulla toimiva St1-asema. Ihmettelen ratkaisuja, koska Epilän asemakin on toiminut samalla pohjaveden muodostumisalueella jo 1960-luvulta lähtien ilman minkäänlaisia ongelmia."
1110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ne on nämä Vihreät jotka pääsi hallituksessa ollessaan tekemään tällaisia päätöksiä mm. Rikkidirektiivit suomalaisille aluksille Itämerellä ja mökin mummon pissat haja-asutusalueilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hätävarjelunliioittelua kirjoitti:

AAMULEHTI 27.6.2015:

"Lopettaako Tampereen Epilän Teboil kokonaan?
Jorma Huovinen
Aamulehti
Korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt 1. huhtikuuta 2015 Oy Teboil Ab:lle ympäristölupaa polttonesteiden jakeluasematoiminnan harjoittamiseen Tampereen Epilässä, Pispalan valtatie 119:ssä. Asiakkaiden keskuudessa on nyt epäselvyyttä, lopettaako Epilän Teboil kokonaan toimintansa.
Epilän Teboil-kauppias Marika Jauhiainen, lopettaako huoltoasemanne nyt kokonaan toimintansa? – Teboil on päättänyt, että polttonesteiden jakelutoiminta lopetetaan asemalla 15. heinäkuuta, mutta autohuolto-, pesu- ja myymälä-kahvila-toiminta jatkuvat. – Mittarit poistuvat jo kesällä ja säiliöt kaivettaneen ylös syksyn aikana.
Teboilin aluepäällikkö Petteri Fonsén, onko teillä tiedossa korvaavaa jakelupaikkaa? – Toistaiseksi ei. Pirkanmaalla toimintaansa jatkavat 11 miehitettyä asemaa ja yli kymmenen automaattia.
Petyittekö KHO:n tekemään ratkaisuun? – Linja näyttää olevan samanlainen nyt joka puolella Suomea. Tampereella joutuu Epilän lisäksi lopettamaan myös Messukylän harjulla toimiva St1-asema. Ihmettelen ratkaisuja, koska Epilän asemakin on toiminut samalla pohjaveden muodostumisalueella jo 1960-luvulta lähtien ilman minkäänlaisia ongelmia."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu