Jotkut tarinat ovat ennalta luotu elämään vain ainoastaan unelmissa-haaveissa-omassa maailmankaikkeudessaan,kaikkia tarinoita ei ole luotu toteutuvaksi vaikka se olisi voinut joskus vaikuttaakin siltä. Lopulta ajatellen parempi niin- joskus kaunis tarina voi olla vain kaunis toteutumatta. Irroittaminen-luopuminen. Joskus meidän kaikkien on se vain tehtävä-vaikka se on joskus tuntunutkin todelliselta vaikkei se sitä ole ollutkaan...
Tarinat elävät unelmissa
Siitäalkaatervehtyminen
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jospa se onkin ollut todellista? Sitä et voi tietää, ennen kuin sen tiedät? Mutta, jos se on vain haavemaailma, silloin se on niin.. Toivon, että saat sen tietää..
sellasta turiset..rakkaus ei ole pelkkää unelmaa eikä tarinaa. yksipuolinenkin rakkaus on totista totta.
Samaa mieltä, siitä vain vaiettava, siltä tästä naisesta tuntuu.
Minä tykkään lukea satukirjojakin, luen kyllä myös tietokirjoja, elämäntarinoita.
Suorastaan ahmin kirjoja ja minä kyllä tykkään onnellisista lopuista. Historiankirjoissakin sodat-eivät todellakaan ole onnellisia, vaikka ne nimettäisiin ruusujen sodaksi tai muuksi. Aivan niin voi käydä omalle sodalle eli avioliitolle, eikös se ole nimeltäänkin 30-vuotinen sota, no ei nykyään kukaan taida ehtiäkään olla 30-vuotta naimisissa ja sota päättyy ja haavoittuneet makaavat tantereella.
Nimimerkkisi herättää kysymyksiä.. Onko varmasti ollut sairas että pitäisi tervehtyä? Rakastuminen nyt ei ainakaan ole sairaus vaan sen vastakohta. Toinen kysymys on se, onko se sittenkin Pelko mikä estää elämästä tarinaa loppuun tosielämässä vaan laittaa luovuttamaan ja antamaan periksi ennen aikojaan?
Minä en elä tarinoissa. Elän kyllä haaveissa välillä, mutta haaveilen aina että ne toteutuvat. Vilkas mielikuvitus muttei psykoosia;) Nytkin toivon paljon paljon enemmän kuin taidan saada, surullista mutta en koe oloani silti sairaaksi tai parannettavaksi, näin on ihan hyvä nyt.
Niin, voi olla noin. En oikein jaksa enää miettiä, ajatella ja arvuutella. Parin viikon ajan ollut levollinen olo, sillä olen itse viimein hyväksynyt sen, ettei minusta ja hänestä tullut mitään. Osittain on ollut pakkokin viimeistään nyt se hyväksyä, jotta pää kestäisi kasassa tulevat ajat.
Unelmat kuuluvat elämään. Lapsena ollessamme meillä oli omat suuret unelmamme: joku halusi kerran valmistua linja-autonkuljettajaksi, toinen sairaanhoitajaksi. Joku kaipasi matkalle, kauas pois, toinen kesää jolloin ei kertaakaan tarvitsi nähdä isää ja äitiä kännissä eikä pelätä. Lasten unelmia kuunnellessa kohtaa myös sen todellisuuden, jossa he elävät. Rikkinäisen tai onnellisen elämän mutta yhtä kaikki: unelmia me jokainen tarvitsemme ja niitä me myös rakennamme kuka sitten onnensa kukkulalla, kuka murheen laaksossa.
Vahvin ihminen on se, joka on varannut
sieluunsa niin paljon hyvää, ettei kukaan
voi saada häntä pois tasapainosta