Suomi on jälleen valmistautumassa ja viettämässä virallisesti ja julkisesti Kristuksen Jeesuksen, eli kaikkivaltiaan vapahtajamme syntymän muistoksi ja kunniaksi juhlaa. Vaikka ei kaikki osallistukaan siihen sillä kunnioituksella ja kiitoksella siitä valtavan suuresta armosta ja Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan, jota Hän on Kristuksessa Jeesuksessa tullut tuomaan koko maailmalle pelastukseksi. Vaikka ei maailman suuri enemmistö olekaan sitä halunnut vastaan ottaa, vaan ovat kaikin mahdollisin tavoin sitä armoa ja pelastusta, sielunvihollisen ja sen palvelijoiden pettäminä, enemmistönä sokeudessaan ja totuuden tuntemattomuudessaan vastustaneet.
Eivät ole itsekkyydessään ja ylpeydessään halunneet itse ottaa selvää mistä siinä pelastuksessa ja suuressa Jumalan armossa ja rakkaudessa on perimmiltään kysymys ja mikä todellinen tarkoitus ja miksi. Kaikki olisi ollut ja on lähes kaikkien maailmassa olevien ihmisten tutkittavissa, sillä kaikki ovat tietoisia Jumalasta, kaiken, koko luomakunnan luojasta ja omistajasta, ja Hänen vanhurskaudestaan (Pyhyydestään ja oikeamielisyydestään / hyvästä tahdostaan) kaikkea ja kaikkia kohtaan. Mutta vain oikeilla oikeudenmukaisuuden ehdoillaan, jotka ovat Hänen sanassa ja Pyhässä hengessään = täydellisyyden sanassa, eli laeissa, = Hänessä, Hänen täydellisyyden yhteydessään.
Johon pääsee vain ja ainoastaan Hänen poikansa Jeesukseen Kristukseen uskon kautta. Ja Hänen Jeesuksen ja / apostolien opetuksille kuuliaisesti eläen ja toimien, on mahdollista siinä myös pysyä. Ettei armo valu hukkaan, sillä se on mahdollista ja hyvin helposti omaksuttavissa valvomattomalle kuuliaisuudesta ja uskollisuudesta välinpitämättömälle uskoon tulleelle.
Monet valitsee sen helpomman tien, eli evät halua pyrkiä siitä ahtaasta portista sisään, monille riittää vain lievä uskonnollisuus Tässä on jo hyvä olla, haluan pysyä tässä (olotilassa) ja niin unohtuu päämäärä johon on kutsuttu pyrkimään, eli täydellisyyden päämäärä ja siihen suuntaan edistymisen, eli sillä tiellä eteenpäin pääsemisen tärkeys. Jonka ohessa sitten vasta, kaikki muukin on luvattu tulevaksi, eli ns. ylhäältä annetaan, mitä elämässä tarvitaan. Monet tässä pahassa maailmassa ja sen pahoilla ja väärillä menetelmillä kohtalaisestikin hyvin toimeentulevat ovat tyytyväisiä, eivätkä siksi edes tee niin kuin Jeesus kehotti sanoen: ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, niin kaikki muukin siinä ohessa teille annetaan, mitä elämässä tarvitaan”, eli tuleva on.
Tällaisella jouluterveisillä Hyvää, eli siunattua turvallista rahallista ja iloista vapahtajamme syntymän muistu juhla mieltä ja kaikkea hyvää toivottaen. Joululahjaksi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
helpon ja lavean tien valinneet levittävät evankeliumia netissä se kun ei vaadi minkäänlaista vaivannäköä taikka itsensä peliin pistämistä.
Mene sinäkin, ulkokullattu fariseus, tekemään reaalista ilosanoman llevitystä kaduille , kodittomien ja raskautettujen luokse,kohtaa ne avuntarvitsijat silmästä silmään.
Mitä sinä täällä puskista huutelet.
Hukkaan menevät vuodatuksesi täällä.
Luuletko että sinulle taivasosuuspaikka avautuu näin?
Häpeä!
Kirjoittele otsikon alle USKONTO. Sieltä jokainen osaa mennä katsomaa jos tarvitsee Jeesusta yms.
Minulla ei ole uskontoa vastaan mitään,sillä kuulun itsekkin kirkkoon.Mutta ei sitä tarvitse joka väliin tuputtaa.Ja jokainen uskoo mihin tahtoo.
Sais kyllä kirjottelija mennä sinne omalle palstalleen toitottamaan!!!! marsmars