oikealle puolelle, kun vanha todettiin tehottomaksi katsastuksessa ja mehut olivat juosseet pois. Ostin osan Motonetista n. 80e:n hintaan. Kalliimpikin vaihtoehto olisi löytynyt hyllystä, mutta tuo saa 9:n euron päiväpalkalla riittää. Iskarin mukana oli laatikossa paperi, jossa oli vaihe vaiheelta selvitetty kuvioin homman eteneminen. Ihmetyksekseni neuvottiin poraamaan kolmen millin reikä iskarin sylinteriin sivusta päin. Mitä helvettiä! Tuon vaiheen jätin tekemättä, mutta moni on varmaan porannut?
Hankin 98-mallin Avensikseen etuiskarin
3
70
Vastaukset
- samavielä
Samalla sitten vaihdoin myös alapallonivelen samalle puolen, kun tuo pallonivel oli niin väljä, että muna olisi jo kohta tullut läpi. Irroitin siis jarrusatulan ja abs- anturin letkuineen ja johtoineen pois tieltä, mutta kävi niin onnettomasti, että tuon abs-anturin kiinnityspultti naksahti poikki siltä istumalta, kun sitä auki yritin kiertää. Tuo 6-millinen pultti oli näet ruostunut nalkkiin, mutta mistä sitä olisin tiennyt. Piti siis porata pultinpätkä pois pyöräasetelman rungosta ja jengata uudelleen tuo reikä, mutta se kyllä jotenkin onnistui, vaikka yksi poranteräkin pääsi katkeamaan.
- kaisesiitä
Nyt on sitten ratti vinossa n. 30 astetta oikealle, kun ajaa suoraan suoraa tietä. Alapallonivelen niveltapin asemointi siis heittää monta milliä edelliseen osaan nähden. Ohjaus ei kuitenkaan mihinkään vedä ja toivottavasti ei kumitkaan kulu.
- pashaaa
kaisesiitä kirjoitti:
Nyt on sitten ratti vinossa n. 30 astetta oikealle, kun ajaa suoraan suoraa tietä. Alapallonivelen niveltapin asemointi siis heittää monta milliä edelliseen osaan nähden. Ohjaus ei kuitenkaan mihinkään vedä ja toivottavasti ei kumitkaan kulu.
Motonetisssa myytävät auton osat ovat pelkkää paskaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2654650Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1333019Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442847Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k232230Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761781Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061644Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281511- 591400
- 951272
- 471159