Eli pitäisi saada GT masa, joko 3:nen tai 6:nen. Molemmat tuntui hyville peleille, 3:en kabiinissa tosin selvästi enemmän mekkalaa. Kulkupuoli molemmissa ihan OK, mutta 6:en kulutus askarruttaa, etenkin talviolosuhteissa. Käyttökokemuksia kaipaisin kuitenkin molemmista. Pitänee lisäksi vielä odottaa tammikuun tuulilasia, josta löytyy 1,6l 3:en kestotesti. Isoveli kun on osoittautunut joka lehden teistissä varmaksi ja luotettavaksi autoksi.
GT hakusessa
kunpi parenpi
171946
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ihmettelen jos ihan samalle viivalle laitat kuutosen ja kolmosen, jos ei rahasta ole kyse. Kuutonen vie voiton lähes kaikissa ominaisuuksissa ja todennäköisesti myös laadussa. Ulkonäkö on sitten makukysymys. Suurin puute kolmosessa on sen heikko äänieristys ja etenkin HB-malli on meluisa ja 4-ovisessa kolmosessa taas on surkean pieni takaluukku. Kolmonen on tietysti halvempi ja kuluttaa vähemmän. Oma 6 GT kuluttaa noin 8,3 l/100 km, kun mukana on vaihtelevaa kaupunki- ja maantieajoa. Suunnilleen sama kulutus on sekä kesällä että talvella, kun kesällä ilmastointi lisää kulutusta. Ihan hyväksyttävä kulutus 2,3 l autoksi.
Ota se mikä miellyttää enemmän, mutta jos kolmosen kokoluokan auto riittää, niin hyviä vaihtoehtojahan ovat silloin myös Astra ja Golf. Etenkin Astran 2,0 l turbo, 170 hv on hyvä vaihtoehto, jos ei pode Opel-kammoa. Itselläni oli edellinen auto Opel ja sen kokemuksen perusteella uskallan niitäkin suositella.
Mihin perustuvat kokemuksesi kolmosesta?
Omat käytännön kokemukseni poikkeavat sen verran väittämistäsi että kuulisin mielelläni enemmänkin kokemuksistasi kolmosista.
Tuo Astra muuten sitten aikalailla kallis vaihtoehto kolmoselle.
Takana on pari vuotta GT kuutosella ja oman kokemukseni perusteella ei tarvitse olla huolisaan talvikulutuksesta. Kaupunkikulutus on minulla pyörinyt kympin nurkilla ja ollut talvisin puolisen litraa pienempi kuin kesällä. Ilmastointi ja pitävämmät tiet nostaa kesäisin kulutuksen suuremmaksi.
Älä ny hyvä mies osta GT:tä jos kerran kulutus noin huolestuttaa. Sä laitat paljon rahaa peliin ja se litra sinne tai tänne on pisara meressä niissä rahoissa.
Muuten totean vain, että onhan kuutonen aina kuutonen, kolmonen on pieni perheauto.
Opelia en kyllä uskalla ostaa, mutta golf sportline tuntui todella hyvälle ajaa. Tuo 1,6 FSI ei kuitenkaan riitä, lisäksi volkkarin hinnoittelu ihmetyttää (1000 4ov, 1000 ilmastointi, 1000 ESP, jne...)
Kulutuspuoli Mazdan osalta askarrutti syystä, että olen lukenut valmistajan ilmoittaman normikulutuksen ylittyvän 2,0 malleissa jopa yli 2:lla litralla. 6 kuluttaisi tämän laskuopin mukaan siis n. 11 l, mikä on aika rankasti jos vertaa kulkupuoleen 9,0 s ja 211 km/h(GT6 sport). Accortti kun kulkee samalla tavalla ilman GT -merkintää ja 2,0 l koneella, mutta koeajo ei hondan osalta kuitenkaan muuten vakuuttanut.
Kokoluokka ei meidän 2:n hengen perheessä ole ratkaisevaa, joten valinta vaikeaa.
- 3 ulkonäöltään vähän parempi, mutta 6 sisätiloiltaan
- 3 suht uusi malli, 6 faceliftiä odotettavasti tulossa
- 3 halvempi, mutta miten molempien jälleen myyntiarvo 3-6 vuoden päästä?
Mulla on 2.0 farkku eikä 10 litra / 100km saa menemään vaikka kuinka kaasuttaa. Maksimi kulutus tankillisen "ajomatkalla" pelkästään kaupunkiajossa on ollut 8.6 L/100km, tänä talvena.
Kaupunkiajossa: n.8.1-8.6 l/100km (talvi nostaa kulutusta noin 0.5 litraa)
Maantie: 6.7 - 7.2
Joten syöhän se löpöä, mutta kyllä kyytinkin on hyvää :))
10tkm 3 GT:llä takana, keskikulutus sekalaisessa ajossa 7.3 - 7.9 litraa satasella.
Jos tilan tarve ei ole suuri, niin en näe mitään syytä ostaa kutosta. Suorituskyky ja ajettavuus likimain identtiset, joku hermostuu kun sanon että omasta mielestäni kolmonen päihittää isoveljensä ajettavuudessa.
Kolmosen sisätilat ok, mutta jos takakonttia tarvitset niin sitten kutonen on oikea valinta näistä kahdesta.
Hintaeroa autoille muodostuu yllättävän paljon jos haluaa panostaa myös ulkonäköön (aero korisarja)
3GT:n ja 6GT:n välillä ?
En uskalla mennä väittämään kumpi on hiljaisempi kun en ole ajanut samaa tieosuutta samoissa olosuhteissa kummallakin. Hiljaisia ei ole vakiona kumpikaan, kiitos Bridgestonen renkaiden. Oma autoni hiljeni reilusti talvirenkaiden myötä (Nokian kitkat)
Eiköhän tuo kolmonen ole valittu luokkansa meluisimmaksi autoksi jokaisessa autotestissä. Kommentteja melusta on mm. ajovalo.net:ssä, jossa kommentoidaan että kolmosen äänieristys on unohdettu kokonaan. Tuulilasi on kommentoinut kestotestinsä väliraporteissa autoa poikkeuksellisen meluisaksi. Kuutonen on saatu testeissä ainakin Mondeota ja Accordia meluttomammaksi eli se ei ole ihan luokkansa meluisimpia. Muutenkin 6:n-kokoluokan ja 3:n-kokoluokan autojen välillä on selvä ero melussa ja ainoita poikkeuksia on Renault Megane, joka on ainakin kuutosta hiljaisempi. Kolmosen kokoluokassa säästöjä haetaan mm. äänieristyksestä, koska autot on saatava selvästi ylempää luokkaa halvemmiksi.
jos mazda 3:sta väittää meluisaksi, niin vika löytyy varmuudella alla olevista renkaista. Pätee muihinkin autoihin. Melkein kaikki mazda 3 mallit rengastettu ylisuurilla renkailla (16"-17"). Muilla merkeillä testeissä 15"-16" !! Esim. mazda3 gt-malleissa renkaan nopeusluokat yhtänop. luokkaa liian suuret. Vakiona siis gt:ssä V-nopeusluokka (-240km/h) ja gt:n huippunopeus enint. 208km/h. Eli riittäisi H-nopeusluokan rengas (-210km/h). Siis alhaisemman nop. luokan renkaalla saavutetaan yleensä hiljaisempi rengasmelu. Ainakin itsellä on tästä käytännön kokemusta.
Onhan toisaalta paljon autoja joissa on V-nop.luokan renkaat eikä ole rengasmelu-ongelmia, mutta ne ovatkin kalliimman luokan autoja.
Ihan totta on tuo rengaskoon, nopeusluokan ja rengasmerkin vaikutus melutasoon. Yleisestikin Suomen karkeilla teillä on rengasmelu suurin melun lähde. Kolmosen melutasoon vaikuttaa myös lyhyet vaihteiden välitykset, jolloin sen moottori käy koko ajan esim. kuutosta korkeammilla kierroksilla. Kaikki Mazdat on aika huonosti äänieristetty rengasmelun, moottorimelun ja tavaratilan kautta kantautuvan melun suhteen ja ei kuutosenkaan äänieristystä voi juuri kehua, kolmosesta nyt puhumattakaan. Jos korvat kestää kolmosen melua, niin kannattaa tietenkin valita se, jos se muilta ominaisuuksiltaan vastaa omia tarpeita.
kolmosta? Nähtävästi et. Omassa kolmosessa auton paikallaan ollessa ei tahdo kuulla moottorin ääntä. Eli moottori ei todellakaan ole meluisa. Ei liikkeellä ollessakaan. Tiheä välitys johtaa siihen että kolmonen kiihtyy yhtä nopeasti, ehkä nopeammin kuin kuutos-mazda (gt-mallien kiihtyvyysarvot paperilla suunnilleen samat)Amerikassa kolmos-mazdaa löytyy myös 2.3 litran koneella eli samalla koneella kuin suomen kuutos gt-mazdaa. Sillä koneella kolmonen kiihtyykin reippaasti nopeammin kuin kuutonen.
Kuutosmihen väitteet moottorimelusta ovat silkkaa härnäystä ei kokemukseen perustuvaa. Eikä tavaratilastakaan (sedan) tule melua.
Voin kokemuksesta kertoa, että edellisessä autossani oli välillä V-nopeusluokan renkaat ja melu oli huomattava. Kun sitten vaihdoin ne kuluneina H-nopeusluokkaan niin melu loppui siihen. Ei siihen moottorin ja tavaratilanäänet ollenkaan liittyneet. Auto oli samanlailla kuin kolmonenkin hiljainen sisältä, mutta ainostaan rengasmelu oli häiritsevää edellä mainituista syistä.
Kolmonen on varmasti hivenen meluisampi kuin kutonen, mutta suurin osa melusta tulee renkaista. Moottorin "melu" jää huomaamattomaksi, jos ei lähennellä yli 150:n nopeuksia. GT-mallista en osaa sanoa olisiko paremmin eristetty kuin halvemmat mallit, mutta jos on niin aina parempi.
Jos ei tilan tarvetta näköpiirissä vähään aikaan, niin ilman muuta valitse kolmonen sedanina ja ehkäpä aero paketilla... Kulutuksesta sen verran, että 1,6 ja 2.0GT välillä loppujen lopuksi aika pieni ero. 1,6 kuluttaa kokoisekseen melko paljon. Se oli huomioitu jossakin testissä vähän aikaa sitten. Meluun pystyy vaikuttamaan esim. rengasmerkillä ja etenkin gt:ssä jos pystyy uutena valitsemaan renkaat, niin ota H-nopeusluokan, koska ne kestävät yleensä pitempään, ovat halvemmat ja hiljaisemmat.
Huomioi tuulilasin testissä se, että se on tehty 1,6l mallilla. Aikaisemmissa testeissä mitä olen lehdistä ja netistä löytänyt, niin joitakin esille tulleita ongelmia ei ole tullut esille omassa GT mallissani. Esim mittariston huono luettavuus kirkkaassa päivänvalossa. GT:ssä kun on aika paljon erilaisia osia kuin tavallisessa 1,6:ssa. Mutta antaahan se testi tietynlaista suuntaa. Kuutosen testeistä ei saa mitään pohjaa kolmoseen.
niin silloin kannattaa ehdottomasti ostaa kutonen ennenkuin gt-kolmonen.... mutta eihän se jälleenmyyntiarvokaan ole kaikki kaikessa.
Ei muuta kuin kova testirumba päälle ja osta se mikä miellyttää eniten.
jos lompakolla ajatellaan niin osta M3 eli bemari. Totta ettei kuutosellakaan ole samaa jälleenmyyntiarvoa...