Kokemuksia TS 4 Duunipäivä-lisäristä?

Ostin Originista, annoin asentaa ja käynnistin pelin. Ei ongelmia, lisäosa toimii.
Joitakin pikku nykimisiä ilmenee mm. ostoskeskuksen kulkureiteissä kauppojen pihalla. Pelintekijä ei ole "ehtinyt" merkitä lyhyimpiä reittejä joillekin alueille, joten simit tekevät pieniä kunniakierroksia - kirjaimellisesti kiertävät jopa pienen ympyrän - suorimman kävelyreitin asemesta. Pelaajat korjasivat tällaisia asioita TS3:ssa. Ilmeisesti pelintekijä odottaa samaa palvelua asiakkailtaan myös TS4:n kohdalla.

Kokeilin ohimennen poliisina oloa. Oikein hauskaa aluksi, mutta kyllästyin huomattuani tehtävien tuskin kehittyvän uran myötä miksikään. Tekeekö poliisimestari samoja hommia kuin konstaapeli? TS4:ssä tekee, mutta saa käyttää joitakin kikkoja, joita ei rivimiehistölle ole suotu.

Kaupanteosta on hiukan kokemusta. Aluksi kaikki on todella mielenkiintoista - ja kallista. Harjoittelin 4 simin talouden kanssa ja opin muutaman niksin. Filosofiani on seuraava:
- Osta pieni kauppa tai rajoita ainakin asiakkaiden kulku mahdollisimman pienelle alueelle. Asiakas katkaisee keskustelun päättäessään lopulta ostaa jotakin ja painelee kauimmaiseen nurkkaan tönöttämään. Myyjän aika tuhrautuu asiakkaan jäljittämiseen. (Miksi asiakkaat eivät jonota kassalla? He ovat ilmeisesti liian fiksuja ja persoonallisia alistuakseen laumakäyttäytymiseen.)
- Jos haluat tulosta, hoida hommat omilla simeillä. Kauppa-apulaiset oppivat kyllä lopulta hommat, mutta heidän ohjailuunsa kuluu ainakin aluksi enemmän työaikaa kuin mihinkään muuhun. Jos olet hyvin varakas ja juttelet mieluummin henkilökunnan kuin asiakkaiden kanssa, niin palkkaa toki apulaisia. Omat simisi saavat pikkuhiljaa palkintotaitoja. Palkatut myyjät käsittääksen eivät - ja opittuaan hommat he saattavat mainiosti luopua paikastaan syystä tai toisesta.
-Älä perusta leipomoa, jos simisi ovat ahmatteja. Minun ovat. He eivät syö tietenkään myyntiartikkeleja, mutta jouduin lukitsemaan jääkaapin työaikoina. Työaika venähtää joka tapauksessa pitkäksi. Asiakkaiden taivuttelu ostamaan vie jo useita tunteja. Juuri, kun kauppa käy parhaimmillaan, joudut laskemaan palkatut simit kotiin ja ruokkimaan omiasi. Silti paras 4 simin ryhmäni tienasi 3 apulaisen kanssa n. 3000 simoleonia per 8 h työpäivä. Ilman apulaisia he tienasivat kevyesti tuplat, tosin hiukan työpäivää venyttämällä.
-Panosta kalliisiin artikkeleihin. Tuntuu melko turhauttavalta ylipuhua asiakasta kolme tuntia ja nähdä tämän ostavan halvimman parin simpan muffinsin yli 1000 simoleonin aterian asemesta. Jos olet varustanut kaupan "oikeilla" mainoksilla yms. asiakkaita kyllä tunkee sisään ja ostavat vielä ainakin 50% marginaalilla ihan mainiosti.
0224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Simpermanssi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu