vanhemmat pelottaa!!

Hei! Olen 13vuotias tyttö ja olisi kysyttävää. Näin n. Viikkositten sellaista painajaisunta, että oli autoilemassa perheeni kanssa. Yhtäkkiä isänä käski minun nousta autosta. Hän asetti minut auton etteen ja osoitti pistoolilla. Alkoi laskea numeroita. Sitten heräsin ja tärisin aivan suunnattomasti. Pelottaa vieläkin. Minulla on usein vastaavanlaisia tilanteita. En pysty ajettelemaan muuta. Välillä unohdan sen, mutta sitten joku asia/sana muistuttaa siitä. Nykyään uskallan olla kotona yksi tai kaverin kanssa paremmin, kuin vanhempieni. Mitä tehdä? Pitäisikö hakeutua hoitoon? En uskalla kertoa äidilleni, sillä kun olen aiemmin jostain muusta puhunut, niin hän on vain pahentanut tilannetta. Aina myös, kun kuulen murhasta, niin se jää mieleeni kaivertamaan. Minulla on traumoja, ku 11 vuotiaana olin Italiassa ja minua pisti meduusa, eikä minua viety hoitoon. Itkin ja valvoin koko yön, sillä pelkäsin, että kuolisin. Luulin sitä siksi, koska tiesin, että meduusat ovat myrkyllisiä ja oksensin myös yöllä ja minulla oli niin ylä kuin alavatsakipujakin. Hengitykseni myös oli vajanaista ja huimasi.Myöhemmin selvisi, että alavatsakipu johtui siitä, että kuukautiseni alkoivat ja ylävatsakipu närästyksestä.Toivoisin pikaisia vastauksia! :)
052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Pelottaa kirjoitti:

Hei! Olen 13vuotias tyttö ja olisi kysyttävää. Näin n. Viikkositten sellaista painajaisunta, että oli autoilemassa perheeni kanssa. Yhtäkkiä isänä käski minun nousta autosta. Hän asetti minut auton etteen ja osoitti pistoolilla. Alkoi laskea numeroita. Sitten heräsin ja tärisin aivan suunnattomasti. Pelottaa vieläkin. Minulla on usein vastaavanlaisia tilanteita. En pysty ajettelemaan muuta. Välillä unohdan sen, mutta sitten joku asia/sana muistuttaa siitä. Nykyään uskallan olla kotona yksi tai kaverin kanssa paremmin, kuin vanhempieni. Mitä tehdä? Pitäisikö hakeutua hoitoon? En uskalla kertoa äidilleni, sillä kun olen aiemmin jostain muusta puhunut, niin hän on vain pahentanut tilannetta. Aina myös, kun kuulen murhasta, niin se jää mieleeni kaivertamaan. Minulla on traumoja, ku 11 vuotiaana olin Italiassa ja minua pisti meduusa, eikä minua viety hoitoon. Itkin ja valvoin koko yön, sillä pelkäsin, että kuolisin. Luulin sitä siksi, koska tiesin, että meduusat ovat myrkyllisiä ja oksensin myös yöllä ja minulla oli niin ylä kuin alavatsakipujakin. Hengitykseni myös oli vajanaista ja huimasi.Myöhemmin selvisi, että alavatsakipu johtui siitä, että kuukautiseni alkoivat ja ylävatsakipu närästyksestä.Toivoisin pikaisia vastauksia! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu