Tai kokisitko huonoa omaatuntoa, tälläisessä tapauksessa, jos olisit kiusannut raa'asti toista henkilöä? haukkunut, naureskellut, mulkoillut, levittänyt perättömiä juoruja, uhkaillut, lyönyt, töninyt, töhrinyt hänestä vessan seinään juttuja... Eikä sun välttämättä ole tarvinnut tehdä edes kaikkia näitä asioita, vaan vaikka 2 asiaa noista ja tietäisit että moni muu olisi kiusannut häntä myös, vaikka eihän sillä periaatteessa ole merkitystä kuinka moni, kun tässä elämässä jokaisen ihmisen täytyisi kantaa vastuu vaan omista teoistaan. Näetkö tuollasen kiusaamisen ees raakana väkivaltana, tilanteesta riippumatta ja että joku ihminen, etenkin lapsi tai teini ansaitsisi sitä?
Tää kiusattu ois sit ollu sellanen 11-15v tyttö, joka olisi näyttänyt halvalta, seurustellut usean kanssa, flirttailut usean kanssa, harrastanut usean kanssa seksiä, iskenyt varattuja, puhunut pahaa seläntakana muista ja levitellyt toisten salaisuuksia. Sinä olisit joutunut edes jonkun noista hänen tekemien tekojen kohteeksi. Voisitko ymmärtää että hän on ollut lapsi/nuori ja tehnyt virheitä? osaisitko verrata hänen tekojaan siihen, että ehkä sinä itsekin kiusasit ja teit väärin, ei oo pääasiassa merkitystä kummasta osapuolesta teot alun alkaen alkoivat jos olet sortunut itsekin kiusaamaan = tekemään väärin? Tekisikö asiasta mielessäsi yhtään ymmärrettävämpää se, jos tietäisit tuon tytön elämän olleen aika rajatonta, on saanut tehdä aina mitään ja ehkä siksi myös olettanut, että on saanut toimia noin niin kun on muita kohtaan tehnyt? Ja tulisitko ajatelleeksi, että ehkä hänen perheen sisällä on voinut olla muitakin vakavempia ongelmia jotka eivät ole suoranaisesti näkyneet ulospäin.
Tietäisit tytön myös peruskoulun jälkeen muuttaneen muualle, jos joskus sattumalta vielä törmäisit häneen elämässäsi ja tunnistaisit hänet, kertoisitko mahdollisesti tytön tai nykyisen naisen, uudelle kumppanille, uusille ystäville hänen menneisyydestään vaikka voisit olettaa että tyttö muutti juuri sen takia kun halusi muuttaa tapansa ja elämänsä? Voisitko myös olettaa, että ehkä hän kärsi tarpeeksi siitä kiusaamisesta, muutti sen takia pois, muutti sen takia tapansa ja aikuisuus/ikä ovat tuoneet järkeä myös päähän, eikä nykyinen nainen toista enää lapsuuden virheitään? Miksi lähtisit pilaamaan tälläisen ihmisen elämää uudelleen kertomalla _menneisyydestä_, ajamalla häntä uudelleen huonoon maineeseen, kiusaamiseen, vaikka nainen ei olisi enää vuosi kausiin laittanut itse tikkua ristiin huonon maineen eteen? Ajattelisitko että oma käytöksesi olisi silloin myöskään hyvin tervettä, jos tahdot toista vainota hautaan saakka ja kertoa hänen menneisyydestään, vaikka hän on hyvin todennäkösesti muuttanut tapansa? Silloin se hauta voi löytyä aika hyvinkin äkkiä oman käden kautta, kun tietty piste kiusaamisessa saavutetaan ja ihmiselämä loppua hyvinkin nuorena.
Soimaisiko itsetunto, jos tietäisit että joku tekisi itsemurhan sinun vainoamisesi takia ja sen takia että et pysty anteeksi antamaan asioita, mitä ihminen teki joskus 11-15vuotiaana vaikka sinulle anteeksi annettaisiin kaikki henkinen/mahdollinen fyysinen väkivalta mitä olet toista kohtaan silloin joskus harjoittanut?
Toivon että tämä ketju kerää paljon vastauksia ja on ylhäällä vielä aamullakin.
Tää kiusattu ois sit ollu sellanen 11-15v tyttö, joka olisi näyttänyt halvalta, seurustellut usean kanssa, flirttailut usean kanssa, harrastanut usean kanssa seksiä, iskenyt varattuja, puhunut pahaa seläntakana muista ja levitellyt toisten salaisuuksia. Sinä olisit joutunut edes jonkun noista hänen tekemien tekojen kohteeksi. Voisitko ymmärtää että hän on ollut lapsi/nuori ja tehnyt virheitä? osaisitko verrata hänen tekojaan siihen, että ehkä sinä itsekin kiusasit ja teit väärin, ei oo pääasiassa merkitystä kummasta osapuolesta teot alun alkaen alkoivat jos olet sortunut itsekin kiusaamaan = tekemään väärin? Tekisikö asiasta mielessäsi yhtään ymmärrettävämpää se, jos tietäisit tuon tytön elämän olleen aika rajatonta, on saanut tehdä aina mitään ja ehkä siksi myös olettanut, että on saanut toimia noin niin kun on muita kohtaan tehnyt? Ja tulisitko ajatelleeksi, että ehkä hänen perheen sisällä on voinut olla muitakin vakavempia ongelmia jotka eivät ole suoranaisesti näkyneet ulospäin.
Tietäisit tytön myös peruskoulun jälkeen muuttaneen muualle, jos joskus sattumalta vielä törmäisit häneen elämässäsi ja tunnistaisit hänet, kertoisitko mahdollisesti tytön tai nykyisen naisen, uudelle kumppanille, uusille ystäville hänen menneisyydestään vaikka voisit olettaa että tyttö muutti juuri sen takia kun halusi muuttaa tapansa ja elämänsä? Voisitko myös olettaa, että ehkä hän kärsi tarpeeksi siitä kiusaamisesta, muutti sen takia pois, muutti sen takia tapansa ja aikuisuus/ikä ovat tuoneet järkeä myös päähän, eikä nykyinen nainen toista enää lapsuuden virheitään? Miksi lähtisit pilaamaan tälläisen ihmisen elämää uudelleen kertomalla _menneisyydestä_, ajamalla häntä uudelleen huonoon maineeseen, kiusaamiseen, vaikka nainen ei olisi enää vuosi kausiin laittanut itse tikkua ristiin huonon maineen eteen? Ajattelisitko että oma käytöksesi olisi silloin myöskään hyvin tervettä, jos tahdot toista vainota hautaan saakka ja kertoa hänen menneisyydestään, vaikka hän on hyvin todennäkösesti muuttanut tapansa? Silloin se hauta voi löytyä aika hyvinkin äkkiä oman käden kautta, kun tietty piste kiusaamisessa saavutetaan ja ihmiselämä loppua hyvinkin nuorena.
Soimaisiko itsetunto, jos tietäisit että joku tekisi itsemurhan sinun vainoamisesi takia ja sen takia että et pysty anteeksi antamaan asioita, mitä ihminen teki joskus 11-15vuotiaana vaikka sinulle anteeksi annettaisiin kaikki henkinen/mahdollinen fyysinen väkivalta mitä olet toista kohtaan silloin joskus harjoittanut?
Toivon että tämä ketju kerää paljon vastauksia ja on ylhäällä vielä aamullakin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Anteeksiannon vaatimus lisää kiusatun henkilön taakkaa. Kiusaajan omatunto pyytää anteeksiantoa, mutta kiusattu ei voi antaa anteeksi. Häntä ei pidä kiusata lisää vaatimalla, että hän antaa anteeksi. Jos kiusaaja kantaa huonoa omaatuntoa, se on hänen taakkansa, jota ei tule enää kaataa kiusatun niskaan. Jos kiusattu haluaa pysyä kiusaajistaan erossa, se tulee suoda hänelle vähentämättömänä.
On sopimatonta edes ajatella, että jatkaisi nuoruuden typeryyksiä kertomalla jotakin, mikä vahingoittaisi toista, mutta kiusatulla voi olla, ettei hän pääse asian yli. On hyväksyttävä, ettei kaikkia asioita voi korjata.
Työntäisin löylykauhan perseeseen
Olen itse ollut sekä kiusattu että kiusaaja. Luin vaan vähän alusta tosta jutusta, mutta heti tuli mieleen että mulla on ollut tosi huono omatunto niitä kohtaan joita kiusasin. Etenkin yhtä tyttöä joka laitettiin matalaksi melkein koko luokan voimalla monen vuoden ajan. Olkoonkin että oltiin ala- ja sittemmin yläasteella ja järkeä ei ollut päässä sen enempää, mutta edelleen olen yrittänyt selvittää kyseisen nyt jo naisen yhteystietoja että hän sais multa sen "anteeksi" ja sitten vaikka sylkäsis muutaman kerran, pistäis turpaan tai mitä nyt haluisikin. Tietty toivoisin että hän olisi päässyt jo pidemmälle elämässään ja voitais jutella asiasta mutta menisin tilanteeseen odotuksitta. Tunnen itse että on vielä paljon agressioita kiusaajiani kohtaan vaikka paljon olen terapiassa käynytkin ja tunnen olevani vahva tänä päivänä. Kaikkein eniten toivon kuitenkin että tämän ajan rehtorit ja opettajat ottaisivat vastuunsa jo alkuluokista ja miksei päiväkodista lähtien, ja opettaisivat lapsille, silloin kun vanhemmat eivät ole läsnä, mitä kiusaaminen on ja mitä pahaa se saa aikaan. Ottaisivat myös vastuun niistä lapsista jotka voivat niin huonosti että kyseinen pedagogiikka ei toimi, vaan jotka kiusaavat kaikesta huolimatta. Jos heistäkin edes joku välittäisi ja antaisi heille tunteen että vaikka kotona sua ei nähdäkään, niin täällä meidän kanssa sun ei tarvitse pelätä tai olla joku muu kuin se lapsi joka juuri nyt olet. Siitä se lähtee se kehitys parempaan: kiusatut eivät ole enää kiusattuja ja kiusaajat kiusatessaan eivät saa siitä kiusaamisesta tyydytystä vaan heidätkin halitaan tarpeen tullen ja hekin voivat oppia että terve läheisyys antaa paremmat kiksit kuin se kiusaajan rooli joka lopulta tuntee itsensä ulkopuoliseksi kun toiset/kaverit/luokkalaiset eivät yhtä herkästi enää lähde kiusaamiseen mukaan.
Onko tässä mitään ideaa?
Ehdotan palstan lukijoita, opettajia, rehtoreita, päiväkodissa työskenteleviä ja yleensä alan ihmisiä lukemaan Torey Haydenin One Child jota ei etsimältäni ole käännetty someksi, mutta kylläkin ruotsiksi nimellä Rävungen. Lukekaa sillä kielellä mikä sujuu parhaiten mutta lukekaa!
Seli seli saatana
Tuo kirjoituksesi osuu juuri alkuperäisiin ajatuksiin, joita halusin kirjoitella tänne. Minua ei konkreettisesti kiusaa muut kuin mieheni aina välillä. Kuitenkin KUVITTELEN olevani aika huonossa maineessa ja että en missään pääse maineestani eroon. Ja minuun on tutustuttu niin huonosti, että silmieni värikin on heidän tarinoissaan väärä. Siis mikä muukaan heidän tarinoissaan pitäisi paikkansa ainakin jos ne koskevat henkilökohtaisia ominaisuuksiani?
Elämässä on tosiaan monenlaista vaihetta. Omat mieliPiteet vaihtuvat, ihmisiä tulee uskoon, pyhimys päättääkin eräänä päivänä ryhtyä katuhuoraksi (koska ei voi enää nukkua öisin), ihmisiä sairastuu, henkisesti tai muuten, lapsia syntyy, ihminen kiinnostuu muidenkin kuin vain omasta parhaastaan...
Nyt kun olen uudessa paikassa täällä maailmassa, haluan myös kääntää puhtaan lehden. En ole rikollinen, en ole ketään kiusannut tahallani... MIKSEN SAISI TUTUSTUA IHMISIIN RAUHASSA? Vai löysittekö minut te VIHAMIEHENI? En myöskään ole heikkolahjainen. En kaipaa suojelua.
Näin kuvitelmissani. Mistä tietäisin, mitä minusta puhutaan? Ehkä olen vain juuttunut mahdottomaan elämäntilanteeseeni. (Todella mahdottomaan.) Ja ihmisten suuri VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS läheisistään ja heidän suruistaan pitää minut yhä samoilla urilla, joilta haluaisin jo pois.
Painajaisissani ihmiset kyselevät toisiltaan, millainen kukakin on, tutustumatta itse ihmisiin. Siis haluavatko ihmiset todella olla jotakin robotteja, joita joku muu saa liikuttaa? Tiedänhän sen itsestänikin: en pidä jostakusta ja kuitenkin hällä on mahtavasti seuraa. Siinä näkee miten eri luonteet sopeutuvat erilailla yhteen vai miten se nyt sanotaan. Onko todella unohdettu se, että ihminen, joka on painajainen jollekulle, voi olla se romanttisten unten sankari jollekulle muulle.
No. Se KUVITELMISTA? Teen itse parhaani tässä uudessa paikassa aloittaaksesi puhtaalta pöydältä, mahdollisuuksien rajoissa.