Aina harmittaa

Ongelma on se että mietin ja harmittelen paljon asioita jälkeenpäin. Sitä mitä tein ja mitä jätin tekemättä. Että miksen tehnyt toisin ja miten se ja se olisi pitänyt tehdä.

Ehkä eniten sosiaalisessa elämässä. "Miksi en mennyt juttelemaan sille naiselle baarissa, vaikka se vilkuili minua?" Ja vastaavaa. Jos olen sellaisessa tilanteessa mokannut, saatan harmitella sitä viikkoja ja miettiä koko ajan, että mitä jos olisin tehnyt toisin. Miksi en tehnyt ja sanonut niin ja niin.

Olen kuitenkin huomannut, että eniten harmittaa se mitä jätän tekemättä, kuin teen jotain ja mokaan, että suunta on kai oikea. Tietysti asioita pitää jälkeenpäin pohtia ja ottaa opikseen, mutta ei liikaa. "Carpe Diem", olen yrittänyt itselleni takoa päähän, mutta en ole kovin rohkea ja sosiaalinen ja se vaivaa.

Miten osaisin keskittyä tulevaan ja jättää turhan miettimisen ja jälkiviisastelun?
1389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olet sinä ja sinulla taipumusta miettiä asioita :)).

Mutta tosiaankin on aika turha miettiä asiaa miksi ei lähetynyt jotakin ....koska et tunne häntä millään tasolla ..et voi saada mitään kuvaa hänestä.

Ne olivat vain katseet joita hyvinkin paljon on...eli näkemäsi mielytti sinua.

Ja taas ei se kauheata ole muistella..olipas kivan näköinne nainen..mutta muuta ei minusta kannata ajatella...OMA! ajatukseni.

Pärjäile ja etköhän luonnostaan vielä mene jonkun kanssa juttelemaan...kun todella tuntuu siltä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


heikl kirjoitti:

Ongelma on se että mietin ja harmittelen paljon asioita jälkeenpäin. Sitä mitä tein ja mitä jätin tekemättä. Että miksen tehnyt toisin ja miten se ja se olisi pitänyt tehdä.

Ehkä eniten sosiaalisessa elämässä. "Miksi en mennyt juttelemaan sille naiselle baarissa, vaikka se vilkuili minua?" Ja vastaavaa. Jos olen sellaisessa tilanteessa mokannut, saatan harmitella sitä viikkoja ja miettiä koko ajan, että mitä jos olisin tehnyt toisin. Miksi en tehnyt ja sanonut niin ja niin.

Olen kuitenkin huomannut, että eniten harmittaa se mitä jätän tekemättä, kuin teen jotain ja mokaan, että suunta on kai oikea. Tietysti asioita pitää jälkeenpäin pohtia ja ottaa opikseen, mutta ei liikaa. "Carpe Diem", olen yrittänyt itselleni takoa päähän, mutta en ole kovin rohkea ja sosiaalinen ja se vaivaa.

Miten osaisin keskittyä tulevaan ja jättää turhan miettimisen ja jälkiviisastelun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu