Kauppakorkean opiskelijoiden taso

Aallonrahis

Näissä keskusteluissa vähän ihmetyttää kun kaikki tuntuvat jännittävän aina mikä on KOEPISTEKIINTIÖÖN tarvittava pistemäärä? Aaltoonkin pääsee yhteispisteillä aivan keskinkertaisella yo-todistuksella, joten millaisia hakijoita täällä oikein on? Esim. Lappeenrantaan riittää aivan naurettavat C/M paperit, eikä Aalto/Turku/Tamperekaan vaadi kuin muutaman E:n.

29

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lololtarkista

      Meeppä laskemaan Aallon vaatimukset uudestaan :D itellä ällää eetä ja ämmää ja oisin viime vuonna saanu yhen pisteen helpotuksen.

    • Priorisointiavain

      Mun paperit oli keskimäärin B, koska tiesin pääseväni koekiintiössä, niin ei ollut paljon motivaatiota opiskella historiaa tai uskontoja. Ei määrittele mun älyä mitenkään, vaan sitä, että osaan käyttää voimavarat viisaasti ja kävin esimerkiksi töissä silloin, kun muut luki historian kokeisiin kuin olisi kyse elämänsuunnan määrittävästä asiasta. Nyt luin kevään MIELENKIINTOISTA ASIAA, pääsen Aaltoon ja ostan omistusasunnon, kun muut kituuttelee opiskelijasoluissa makaroonipussien ympäröimänä.

      • sharktanknator

        ja maksat asuntolainaasi 25 vuotta. suosittelen lukemaan kevin o´learyn "cold hard truth on men women and money".


      • Priorisointiavain

        Oh well lainasuunnitelma tehty 5 vuodelle, alkupääomaa 180k€! Että lue sä vaan sun kirjoja :)


      • huvikans

        Voi, voi sentään. Minä luin historiaa ja ussaa ja filosofiaa lukiossa. Silti pääsin ekalla haulla Aaltoon.

        Tietysti kenen voimavarat on hyvin rajalliset, sen on viisasta keskittyä tarkemmin vain muutamaan oleellisena pitämäänsä asiaan.


      • idioottiottaalainaa
        Priorisointiavain kirjoitti:

        Oh well lainasuunnitelma tehty 5 vuodelle, alkupääomaa 180k€! Että lue sä vaan sun kirjoja :)

        eipä ole häävi sijoitus ostaa rupu rivitalokaksio 180 000€. opiskelisit vain tradenomiksi. ekonomiksi sinusta ei ole. se on cold hard truth


      • Priorisointiavain

        Se oli ALKUpääoma. Lisäksi lainaa 100k€, jonka maksan pääomatuloillani. Että kyllä mulla on hakuvahdit ihan vaan Etu-Töölöstä etelämpään suunnattuna :) Sun cold hard truth ei valitettavasti oikein kolahda kun pisteitä pahimmassa tilanteessa 38, mutta mitä todennäköisimmin 40!


      • mikäsmiessetäällähuutaa
        Priorisointiavain kirjoitti:

        Se oli ALKUpääoma. Lisäksi lainaa 100k€, jonka maksan pääomatuloillani. Että kyllä mulla on hakuvahdit ihan vaan Etu-Töölöstä etelämpään suunnattuna :) Sun cold hard truth ei valitettavasti oikein kolahda kun pisteitä pahimmassa tilanteessa 38, mutta mitä todennäköisimmin 40!

        eli vanhempiesi rahoilla elelet. aikamoinen veijari olet. oikea tradenomin luuseri


      • Priorisointiavain

        Kun mikään ei kelpaa! Perintöä, jonka olen osannut järjestellä oikeaan muotoon, ei sen monimutkaisempaa. Lisäksi duunia 5 vuotta yläasteesta alkaen.


    • niihh

      Sovitaan et henkilöllä X on lyhyt matikka L, Äidinkieli E, Englanti E, kaks reaalia M = lähtöpisteet 7 8 6 4 4=29
      Lisätään lähtöpisteet (viimevuoden arvot) eli 2=31
      Aallon raja 61 - 31 = henkilö X tarvitsi 30 pistettä kokeesta kun koepistekiintiössä riitti 34-2=32p

      Aaltoon tosiaan tarvii vähän enemmän E:tä ja L:ää että saa reilun hyödyn.

    • pellepeloton123

      Laskeppa poika ihan kaikkiin kouluihin vaatimukset uusiksi, kyllä saa olla keskimääräistä paremmat paperit että pisteitä ropisee. lisäksi monikaan ei kirjoita sitä yhtä ylimääräistä ainetta jolloin pakollisilla aineilla on vaikea saada pisteitä (musta ennen ei edes saanut tästä ylimääräisestä pisteitä en ole kyllä varma.)

      Sitäpaitti toi sun arviosi on suoraan perseestä, kyllä turku/tampere ja oikeastaan mikä vaan muukin vaatii enemmän kuin muutaman E:n. Eikä millään yhden pisteen edulla edes tee mitään.

    • Esim 5 eximiaa antaa pisteet 35 3 (2) = 37/38. Täten esim. Aaltoon ei tarvitse kuin noin. 25 pistettä kokeesta. Ilman ainuttakaan laudaturia!!

    • lääkisläinen

      Täytyy kyllä kompata aloittajaa, esim. lääkikseen tarvitsee pari laudaturia ja pari eximiaa että edes tulee valituksi koepistekiintiössä. Ko. papereilla tarvisi aaltoon hieman yli 20 pistettä...

    • näinmulla123

      Itellä:
      äikkä,matikka:E
      englanti,reaali:M,C

      Lisäksi kirjoitin kaksi turhaa reaalia joista B.

      Mielestäni siis ihan hyvät paperit mutta juurikin koska en tiennyt että 5lasketaan niin ei pisteitä oikeastaan mihinkään. Veikkaan että kohtalotovereita löytyy.

    • BurrenWaffett

      Äidinkieli, Yhteiskuntaoppi, B-Ruotsi ja Englanti E sekä Pitkä matematiikka ja Historia L. Noilla ei hirveesti tarvinnu Aaltoon ponnistella!

      Yst. terv.
      74 yhteispistettä

    • jooooooopajoo

      LEEEEM enkä olekaan täällä kärkkynyt muita kuin yhteispisteitä

    • LLLLLotasi

      Täällä LLLLL ja sisällä aallossa. Hitto must tulee nyt miljonääri ko pääsin Aaltoilemaan ;)

    • tiitu012345

      Minulla meni lukio ihan penkin alle. Pitkästä matikasta ja äikästä nyt tuli E, mutta muuten en panostanut ollenkaan. Johtui siitä että ei ollut minkäänlaista motivaatiota käydä lukiota, koska en löytänyt sieltä ketään hengenheimolaista ja olin kokoajan yksin. Eikä tosiaankaan ollut mitään hajua että mihin suuntaan lukion jälkeen, mutta tiesin kyllä että pärjään ihan missä vain. En siis kauhean kunnianhimoisesti lukenut yo-kokeisiin, vaikka ihan varmasti olisi tullut useampikin E tai L, jos olisin katsonut sen silloin tärkeäksi. Vähän ehkä kaduttaa kun meni nyt noin, mutta ei voi mitään.

      • eihätäää

        ei hätää! Voit sisäänpääsysi jälkeen laittaa paperisi hyötykäyttöön. Toimii todistetusti hyvin mm. vessanpaperina, tamppoonina tai nenäliinana.


    • Aaltovaasaoulu

      Itellä, L,L,E,M,C. yhteensä 32 pistettä

      • Yrittäisitnyees

        Huonot


      • persepyllyreikä

        tervemenoa ouluun.


      • Realisti2015
        persepyllyreikä kirjoitti:

        tervemenoa ouluun.

        Jaahas trolleja


    • kyldrz

      Ylppäreistä 15p, kokeella Aaltoon. Vituttaako yhteispisteautisteja?

      Ette osaa asioita sen arvoisesti että pääsisitte kokeella kouluun? :D:Dd EBIN

      • Perusfiksuopiskelija

        Lähtöpisteitä tulossa 34 3 Aaltoon ja kokeesta 36,5 jos nyt oikein laskin. Enkä lukenut mitään autistien 400 tuntia, noin puolet tuosta tuli itselläni käytettyä aikaa pääsykokeisiin valmistautumiseen. En tajua miten tyhmä pitää olla, että lukee jonkun 500h ja pääsee juuri ja juuri sisään? Mitä te edes teitte lukiossa kun viimeisenä iltana lukemallakin kirjoitti aika hyvät paperit.


      • Kylteri14
        Perusfiksuopiskelija kirjoitti:

        Lähtöpisteitä tulossa 34 3 Aaltoon ja kokeesta 36,5 jos nyt oikein laskin. Enkä lukenut mitään autistien 400 tuntia, noin puolet tuosta tuli itselläni käytettyä aikaa pääsykokeisiin valmistautumiseen. En tajua miten tyhmä pitää olla, että lukee jonkun 500h ja pääsee juuri ja juuri sisään? Mitä te edes teitte lukiossa kun viimeisenä iltana lukemallakin kirjoitti aika hyvät paperit.

        Ite ainakin nukuin himassa yleensä tunnit ja kävin joskus tekee jotain kokeita. Noh sisällä silti enkä kyllä kadu yhtään että skippasin kaiken turhan. Eipä lukiosta mitään hyötyä hirveesti kuitenkaan oo.


    • kalakukko94

      Itellä LLLLE, luin noin 450h ja kävin pitkän valmennuskurssin. Kokeesta 42pistettä ja silti jännittää sisäänpääsy. Hain kuopioon koska asun kuopiossa.

      • Aaaaaaaaltooooo

        Voi voi , taidot menee hukkaan.


      • aaltopaskahenki
        Aaaaaaaaltooooo kirjoitti:

        Voi voi , taidot menee hukkaan.

        Aallossa meniskin mut onneks hait kuopioon siellä parempi henki ko aallossa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      323
      7678
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1866
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1402
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1297
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1261
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      58
      1196
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1029
    Aihe